Perinteinen kiinalainen kulttuuri

Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä

  • Suomalaiset Falun Gongin harjoittajat esittelevät harjoitusta eri kouluissa ja oppilaitoksissa

    Suomalaiset Falun Gongin harjoittajat ovat käyneet kertomassa Falun Gongista peruskoulujen ja lukioiden uskonnon- ja elämänkatsomustiedon tunneilla. Esitelmän aiheena ovat yleensä Falun Gongin liikesarjat, opetukset, sekä Kiinassa harjoittajiin kohdistuneet ihmisoikeusrikkomukset. Viimeksi Falun Gongia esiteltiin Kirkkonummella Porkkalan lukiossa, jonne lukion uskonnonopettaja kutsui harjoittajat kertomaan Falun Gongista ja Kiinan vainoista.
  • Turkki: Kuvakertomus – Kaikenikäiset turkkilaiset oppivat Falun Gongia

    Kun Falun Gong jatkaa kukoistamistaan ympäri maailmaa, yhä useammat hyväsydämiset turkkilaiset, miehet ja naiset, vanhat ja nuoret, tulevat oppimaan sitä. He kultivoivat itseään ahkerasti seuraten periaatteita ”totuudenmukaisuus - laupeus - kärsivällisyys” ja he ovat hyötyneet suuresti Falun Gongin harjoittamisesta.
  • Yin Genwang vainottu kuoliaaksi

    Viime vuonna 69 vuotta täyttänyt Yin Genwang jakoi aktiivisesti tietoa Falun Gongista ja Kiinan hallituksen toteuttamasta vainosta sen jälkeen kun Jiang Zemin alkoi vainota Falun Gongia 20. heinäkuuta 1999. Myöhemmin laittoman kotietsinnän yhteydessä Yinin kodista löydettiin Falun Dafa –materiaaleja, jonka jälkeen Xicun kunnan, Shenzhoun kaupungin poliisiaseman johtaja ja poliisit pahoinpitelivät Yin Genwangin raa’asti ja kiristivät häneltä 1000 yuania. Myöhemmin Yin vietiin aivopesuluokalle, missä häntä pidettiin yli kuukausi.
  • Falun Gongin harjoittaja Dong Guang’e Honghun kaupungista, Hubein maakunnasta vainottu kuoliaaksi

    Neiti Dong Guang’e joutui pakenemaan kotoaan välttääkseen 610-toimiston ja poliisin vainon. Julman fyysisen ja henkisen kidutuksen seurauksena Dong Guang’e menehtyi 30. marraskuuta 2004. Sisäisten tietolähteiden mukaan Hubein maakunnan hallitus on asettanut Honghun kaupungille kiintiön siitä, kuinka monta Falun Gongin harjoittajaa täytyy lähettää aivopesuluokille. Jokaisesta aivopesuluokalle lähetetystä harjoitajasta työnantajalle maksetaan 6000 yuanin palkkio. Tällä tavoin Honghun kaupungin viranomaiset on saatu vainoamaan harjoittajia.
  • Naisharjoittaja Huang Bing Dalian kaupungista kuolee vainon seurauksena

    Huhtikuun 25. päivän vaiheilla vuonna 2003 paikallisen poliisiaseman johtaja Shen Jijun ja varajohtaja Shuo Yantao johtivat ryhmää poliiseja joka murtautui yöllä Huangin kotiin. He veivät hänet mukaansa käyttäen tekosyytä, että Falun Dafa-materiaaleja oli löydetty hänen kodistaan. Hänet suljettiin Pulandianin pidätyskeskuksen vankilaan. Huangia kidutetiin julmasti yli kuukauden pidätyksen aikana.
  • The Epoch Times: Falun Gongia harjoitetaan 78 maassa

    Toukokuun 13. päivä 2005 oli Falun Gongin julkisen esittelyn 13. vuosipäivä ja Li Hongzhin 54. syntymäpäivä. Falun Gongin harjoittajat ympäri maailmaa juhlivat 13. Falun Dafa –päivää erilaisilla tapahtumilla. Falun Gongia harjoitetaan tällä hetkellä yli 70 maassa ja suosio näyttää vain kasvavan.
  • Musiikki: Suuren Tang-dynastian muisto

    Realplayer – verkossa (1:11)
  • Venäjä: Harjoittajat juhlivat Maailman Falun Dafa -päivää Moskovan metsäpuistossa

    Toukokuun 15. päivä 2005 Falun Gongin harjoittajat Moskovassa pitivät tapahtumia juhliakseen kuudennetta Maailman Falun Dafa -päivää. Vaikka tapahtuma oli lyhyt, sen sisältö oli monipuolinen. Ulkona oli paljon väkeä liikkeellä koska päivä oli lauantai ja monet ihmiset ottivat osaa tapahtumaan alusta loppuun asti.
  • Satakunnan kansan artikkeli muistutti Falun Gongin rauhallisuudesta

    Falun Gongin harjoittajat esittelivät harjoitusmenetelmäänsä Yyterin hyvinvointimessuille 8. huhtikuuta 2005. Satakunnan kansa julkaisi artikkelin messujen jälkeisellä viikolla Falun Gongista. Lehti kertoi Falun Gongin vainosta Kiinassa, mutta siinä tuotiin pääasiassa esille Falun Gongin rauhallisuus sekä sen myönteiset vaikutukset. Harjoittajat opettivat messuvieraille paperisten lootuksenkukkien taittelua.
  • Bulgaria: Falun Dafan pääteos Zhuan Falun julkaistiin bulgariaksi

    Bulgarialaiset Falun Gongin harjoittajat juhlistivat Falun Dafa –päivää kertomalla lehdistötilaisuudessa Falun Dafan pääteoksen Zhuan Falunin virallisesta julkaisemisesta bulgarian kielellä. Harjoittajat kertoivat myös Falun Dafasta sekä harjoituksen tarjoamista hyödyistä.
  • Tutkimus naispuolisen Falun Gongin harjoittajan Zhao Wenyen kuolemasta (Osa 2)

    Ryhmä poliiseja piiritti Zhao ja Liu Liqun huoneistoa. Zhaon ja Liu Liqunin oli pakko päästä pois huoneistosta parvekkeella olevan ikkunan kautta. He liukuivat vesikourua pitkin alas. Liu putosi kolmannesta kerroksesta murtaen selkärankansa. Poliisi vangitsi nämä kaksi harjoittajaa. Kolme viikkoa myöhemmin Yuqiangin poliisiasema käski Zhaon perheen tulla asemalle tunnistamaan Zhaon ruumiin.
  • Rouva Zhang Chunlan joka oli 55-vuotias erittäin taitava opettaja kuoli kidutuksen seurauksiin Dalianin kaupungin pakkotyöleirillä – myöhempiä uutisia

    Vuonna 2000 Zhang meni Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta jonka seurauksena hänta pidettiin vankina Xigangin alueen poliisioasatolla Dalianin kaupungissa. Zhang vietiin Dalianin kaupungin pakkotyöleirille. Hänet pakotettiin tekemään raskasta työtä ja elinehdot siellä olivat kauhistuttavat. Näissä olosuhteissa ja koska hänet oli eristetty ulkomaailmasta, hänen terveytensä vahingoittui vakavasti.
  • Falun Gongin harjoittaja Shanxin maakunnasta menehtyi jatkuvan painostuksen ja uhkailun seurauksena

    Feng Jianyong oli 30-vuotias Falun Gongin harjoittaja Shanxin maakunnan Xiangfenin kunnasta. Marraskuussa 2002 ryhmä poliiseja murtautui hänen kotiinsa laittomasti. He löysivät Fengin asunnosta Falun Dafan kirjoja ja pidättivät hänet. Feng onnistui kuitenkin pakenemaan äitinsä ja naapureiden avulla. Välttääkseen poliisien laitonta vainoa Fengin oli jätettävä kotinsa. Hän eli seuraavat kaksi vuotta kodittomana kärsien suunnattomasti.
  • Kuinka Kiinan kommunistinen puolue loukkaa uskonvapautta ateismin nimissä – Osa 2

    Jos teismin teoria katsotaan olevan olettamus joka kuuluu elämänkatsomuksen kategoriaan, voidaan ateismin teoriaa yleensä tarkastella toisenlaisena olettamuksena. Ei ole olemassa mitään niin kutsuttua ”tieteellistä yhteenvetoa” keskustelussa teismin ja ateismin välillä. Jopa klassinen ateismin kehitysteoria, jota ateistit palvovat, oli vain olettamus jonka Darwin toi esille omien huomioidensa mukaan.
  • Malesia: Falun Dafan julkiseksi tulemisen 13. vuosipäivän juhlimista

    Toukokuun 15. päivä 2005 Falun Gongin harjoittajat kokoontuivat Queens puistoon Kuala Lumpurissa juhlimaan Falun Dafan julkiseksi tulemisen 13. vuosipäivää. Tapahtuman lopulla kaikki harjoittajat toivottivat kunnioittavasti Mestari Li’lle, Falun Dafan perustajalle, onnellista syntymäpäivää.