Perinteinen kiinalainen kulttuuri
Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä
-
Tutkimus naispuolisen Falun Gongin harjoittajan Zhao Wenyen kuolemasta (Osa 2)
2005-05-24
Ryhmä poliiseja piiritti Zhao ja Liu Liqun huoneistoa. Zhaon ja Liu Liqunin oli pakko päästä pois huoneistosta parvekkeella olevan ikkunan kautta. He liukuivat vesikourua pitkin alas. Liu putosi kolmannesta kerroksesta murtaen selkärankansa. Poliisi vangitsi nämä kaksi harjoittajaa. Kolme viikkoa myöhemmin Yuqiangin poliisiasema käski Zhaon perheen tulla asemalle tunnistamaan Zhaon ruumiin. -
Rouva Zhang Chunlan joka oli 55-vuotias erittäin taitava opettaja kuoli kidutuksen seurauksiin Dalianin kaupungin pakkotyöleirillä – myöhempiä uutisia
2005-05-24
Vuonna 2000 Zhang meni Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta jonka seurauksena hänta pidettiin vankina Xigangin alueen poliisioasatolla Dalianin kaupungissa. Zhang vietiin Dalianin kaupungin pakkotyöleirille. Hänet pakotettiin tekemään raskasta työtä ja elinehdot siellä olivat kauhistuttavat. Näissä olosuhteissa ja koska hänet oli eristetty ulkomaailmasta, hänen terveytensä vahingoittui vakavasti. -
Falun Gongin harjoittaja Shanxin maakunnasta menehtyi jatkuvan painostuksen ja uhkailun seurauksena
2005-05-24
Feng Jianyong oli 30-vuotias Falun Gongin harjoittaja Shanxin maakunnan Xiangfenin kunnasta. Marraskuussa 2002 ryhmä poliiseja murtautui hänen kotiinsa laittomasti. He löysivät Fengin asunnosta Falun Dafan kirjoja ja pidättivät hänet. Feng onnistui kuitenkin pakenemaan äitinsä ja naapureiden avulla. Välttääkseen poliisien laitonta vainoa Fengin oli jätettävä kotinsa. Hän eli seuraavat kaksi vuotta kodittomana kärsien suunnattomasti. -
Kuinka Kiinan kommunistinen puolue loukkaa uskonvapautta ateismin nimissä – Osa 2
2005-05-24
Jos teismin teoria katsotaan olevan olettamus joka kuuluu elämänkatsomuksen kategoriaan, voidaan ateismin teoriaa yleensä tarkastella toisenlaisena olettamuksena. Ei ole olemassa mitään niin kutsuttua ”tieteellistä yhteenvetoa” keskustelussa teismin ja ateismin välillä. Jopa klassinen ateismin kehitysteoria, jota ateistit palvovat, oli vain olettamus jonka Darwin toi esille omien huomioidensa mukaan. -
Malesia: Falun Dafan julkiseksi tulemisen 13. vuosipäivän juhlimista
2005-05-24
Toukokuun 15. päivä 2005 Falun Gongin harjoittajat kokoontuivat Queens puistoon Kuala Lumpurissa juhlimaan Falun Dafan julkiseksi tulemisen 13. vuosipäivää. Tapahtuman lopulla kaikki harjoittajat toivottivat kunnioittavasti Mestari Li’lle, Falun Dafan perustajalle, onnellista syntymäpäivää. -
”Totuus, Laupeus , Kärsivällisyys” –taidenäyttelyn verkkosivut avattu
2005-05-24
Falun Gongia Kiinassa harjoittavien ihmisten päättäväistä rohkeutta kuvaava ”Totuus, Laupeus, Kärsivällisyys” –verkkosivut on avattu osoitteeseessa http://www.falunart.org Taideteokset eivät ole pelkkiä objekteja; ne ovat totuuden ja ikuisen, aikojen saatossakaan heikkenemättömän kauneuden ilmaisuväline. -
Ruotsi: Falun Gongin harjoittajat Göteborgissa juhlivat Falun Dafa -päivää ja antavat tietoa vainosta
2005-05-21
Toukokuun 13. päivä oli kansainvälinen Falun Dafa -päivä ja harjoittajat Göteborgista ja lähiympäristöstä juhlivat Falun Dafan yleisölle tunnetuksi tekemisen 13. vuosipäivää eri tapahtumilla Göteborgin keskustassa. Harjoittajat esittelivät Falun Gongin harjoituksia ja esittivät myös kiinalaista tanssia nimeltään Lootustanssi. Ihmiset pysähtyivät katselemaan ihaillen, ottivat kuvia ja kommentoivat myönteisesti. -
Falun Gongin naisharjoittajat Zhu Xiuqing ja Zhang Shuhua Yichunin kaupungista, Heilongjiangin maakunnasta kuolevat julman vainon seurauksena vuonna 2000
2005-05-21
Heinäkuun 20. päivän jälkeen vuonna 1999 virkailijat Jinshantunissa aloittivat suuren kampanjan Falun Gongin harjoittajien vainon järjestämiseksi. Falun Gongin harjoittaja Zhu Xiuqing meni Pekingiin vetoamaan laillisesti Falun Gongin harjoittajien oikeuksien puolesta. Hänet vietiin takaisin kotikaupunkiinsa ja pidätettiin. Vuoden 2000 syksyllä Zhu pidätettiin uudelleen. Vankeusajalla hän kärsi sekä fyysisestä että henkisestä pahoinpitelystä. -
Tutkimus naispuolisen Falun Gong -harjoittaja Zhao Wenyen kuolemasta (Osa 1)
2005-05-21
Zhao Wenye oli Falun Gongin harjoittaja Shijiazhuangin kaupungista Hebein maakunnasta. Hänet oli vangittu monta kertaa koska hän oli mennyt vetoamaan ja selventänyt totuutta Falun Gongista. Pidätyksen aikana häntä kidutettiin, hakattiin julmasti ja hän kärsi henkisesti pakkotoimenpitein suoritetusta aivopesusta. -
Zhao Guangsheng loukkaantui vakavasti poliisien ja rikollisten kidutettua häntä
2005-05-21
Jäätävässä talvi-ilmassa poliisit riisuivat Zhaon ja kaatoivat hänen ylleen toistuvasti kylmää vettä. Hän oli niin jäässä tästä kiduttamisesta, että hänellä oli vaikeuksia liikkua. Lokakuun 22. päivänä vartijat määräsivät jälleen useita rikollisvankeja hakkaamaan Zhaon. He hakkasivat häntä rintaan niin kauan, kunnes hän yski verta. Yön aikana rikolliset keksivät vielä julmemman tavan kiduttaa häntä. He laittoivat wc-paperia Zhaon varpaiden väliin ja sytyttivät paperin tuleen. -
NTDTV: Huomio kiinnittyy Eutelsatin neuvotteluihin
2005-05-21
Kun tuli tieto Eutelsatin aikomuksesta lopettaa New Tang Dynasty TV:n (NTDTV) ohjelmien lähettämisen, silloin kansalaisjärjestöt, yksityiset NTDTV:n tukijat ympäri maailmaa, Yhdysvaltain senaattorit ja EU:n parlamentin jäsenet vetosivat äänekkäästi NTDTV:n puolesta. -
Falun Dafa-harjoittajan verikoe hämmästyttää asiantuntijoita
2005-05-21
Jinanissa Shandongin maakunnassa on eräs Falun Gongin harjoittaja joka alkoi harjoittaa vuonna 1996. Hänen työpaikkansa järjesti äskettäin fyysisen tutkimuksen kaikille työläisilleen. Tämän harjoittajan verikokeen tulokset hämmästyttivät kaikkia. Harjoittajan verisolut olivat hyvin aktiivisia ja symmetrisiä. Mikä hämmästytti eniten, oli se, että jokaisen solun ympärillä oli lilanvärinen, keltainen ja valkoinen ”kehä”. -
Falun Dafa -päivää vietettiin Helsingissä Esplanadin puistossa
2005-05-17
Perjantaina 13. toukokuuta Helsingin Esplanadin puistossa vietettiin jokavuotista Falun Dafa -päivää. Falun Gongin harjoittajat kokoontuivat puistoon esittelemään harjoitusmenetelmää sekä tiedottamaan vakavista ihmisoikeusrikoksista, joita Kiinan hallitus on kohta kuusi vuotta toimeenpannut Falun Gongin harjoittajia kohtaan. -
Falun Gongin miespuolinen harjoittaja Ma Dexuan Wuqingin kuoli kidutukseen pakkotyöleirillä
2005-05-17
Ma Dexuan oli 58-vuotias Falun Gongin harjoittaja Wuqingin alueelta Tianjinissa Kiinassa. Hänet lähetettiin laittomasti eri pakkotyöleireille useita kertoja, koska hän oli vakaa Falun Gongin harjoittaja.Ma Dexuan sai lopulta surmansa poliisien suorittaman vainon seurauksena. -
13-vuotiaan pojan äiti vainottiin kuoliaaksi Falun Gongin vuoksi
2005-05-17
Ren Yuanin äiti, Wu Lingxia Shuangyanshanin kaupungista, harjoitti Falun Gongia, jonka takia hänet vangittiin epäoikeudenmukaisesti Shuangyan kaupungin pidätyskeskukseen. Häntä kidutettiin julmasti pidätyskeskuksessa. Henkisen ja fyysisen kidutuksen seurauksena Wu Linxia kuoli lopulta 27.heinäkuuta 2002 37 vuoden ikäisenä. Hänen poikansa Ren Yuan oli tuolloin 13-vuotias.
lisää ...