Suomi: Falun Gongin vaino kestänyt tänä päivänä kuusi vuotta – rauhanomaiset vetoomukset jatkuvat kunnes vaino päättyy kokonaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Heinäkuun 20. päivänä tulee kuluneeksi tasan kuusi vuotta siitä, kun Kiinan entinen presidentti Jiang Zemin määräsi Falun Gongin tukahdutettavaksi kaikin mahdollisin keinoin. Entisen kommunistidiktaattorin antamien käskyjen seurauksesta 100 miljoonaa Falun Gongia harjoittavaa Kiinan kansalaista on menettänyt perustavanlaatuiset ihmisoikeutensa. Tähän päivään mennessä Clearharmony.net on vahvistanut 2676 Falun Gongin harjoittajan kuoleman. Kiinan kommunistisen hallinnon ylläpitämältä järjestelmälliseltä vainolta eivät ole säästyneet naiset, vanhukset, lapset tai edes ulkomailla asuvat harjoittajat. Falun Gongin vaino on tämän päivän julmimpia ihmisoikeusrikoksia maailmassa.

Suomalaiset Falun Gongin harjoittajat vetosivat Kiinan suurlähetystöllä tavalliseen tapaansa vainon loppumisen puolesta. Vetoomuksen aikana harjoittajat jakoivat tietoa suurlähetystöllä vierailleille sekä tekivät Falun Gongin rauhanomaisia liikesarjoja – samoja liikesarjoja, joiden tekemisestä Kiinassa viranomaiset voivat kiduttaa kuoliaaksi.

Harjoittajat kokevat tärkeäksi tiedottaa vainon tosiasioista, sillä Kiinan valtion kontrolloima media on levittänyt liikaa valheellista ja harhaanjohtavaa propagandaa. Tällä se on pyrkinyt oikeuttamaan Falun Gongin kiellon ja vainon. Olipa Kiinan hallinnon esittämät valheelliset syyt mitkä tahansa, mitään oikeutusta tai syytä ei ole olemassa ihmisten julmalle ja järjestelmälliselle kidutukselle.

Falun Gongin rauhanomaiset vetoomukset jatkuvat maailmanlaajuisesti, kunnes kaikenlaiset vainot Falun Gongin harjoittajia kohtaan Kiinassa ovat kokonaan päättyneet.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.