Harjoittajien foorumi

Kokemukset kultivoinnin harjoittamisesta | Näkemyksiä ja ymmärryksiä | Muut

  • Muistoja matkoista Mestarin kanssa (osa 2)

    Kun alussa aloin seuraamaan ja avustamaan Mestaria hänen opettaessaan Falun Gongia julkisesti, minulla oli tapana keskeyttää toisia keskusteluiden aikana, koska xinxingini ei ollut kunnolla kehittynyt, koska olin nuori ja impulsiivinen. Joskus tyrkytin ymmärryksiäni ja tunteitani muille tai joissakin muissa tilanteissa teeskentelin tietäväni kaiken, johtuen ylimielisyydestäni.
  • Kirjamyyjä: ”Viisi vuotta samaa kirjaa. Sen täytyy olla hyvä kirja”

    "Eräänä iltana päätin jättää väliin yhteisen iltatapahtuman, joka harjoittajilla Kalmarissa oli, käydäkseni katsomassa vapaa-ajan asuntoamme Etelä-Ruotsissa olleen kovan myrskyn jälkeen. Viikkoa aikaisemmin oli ollut sähkökatko ja puhelin oli myös ollut mykkänä. Silloin puhelin yhtäkkiä soi. Sen täytyy olla vaimoni joka soittaa. Kummallista, että hän soittaa nyt."
  • Muistoja matkoista Mestarin kanssa (osa 1)

    Synnyin Pekingissä, ja olin kiinnostunut qigongista lapsesta saakka. Eräänä päivänä vuonna 1990 kohtasin puistossa muutamia ihmisiä, jotka harjoittelivat tuntematonta qigongia. Hyvin erikoinen voima veti minua puoleensa, enkä voinut vastustaa sitä. Joten hiivin heidän luokseen katsomaan, mutta olin liian nuori ja ujo kysyäkseni mitä he tekivät. En kuitenkaan luopunut toivosta, ja seurasin harjoittajia ja katselin kun he harjoittivat armeijamuseon viereisessä puistossa.
  • Ehdotuksia kokemuskertomusten kirjoittamiseen

    Kuten monet harjoittajat ovat tunteneet, kokemuskertomuksien kirjoittaminen on rationaalisen ajattelun, kultivoinnin ja itsekehityksen prosessi. Vaikka ajatuksemme olisivat alussa saattaneet olla vääriä, eivätkä kovin rationaalisia, tai eivät tarpeeksi puhtaita, tämä on meille mahdollisuus miettiä ja nähdä kuinka paljon olemme kehittyneet ajattelussamme ja teoissamme Fa-opiskelun ja totuuden selventämisen jälkeen, ja mahdollisuus oppia puutteistamme ja epäonnistumisistamme.
  • Mietteitä luettuani Sun Wukongin (Apinakuningas) kolmesta taistelusta henkien kanssa

    Matkallaan länteen, taivaalliset jumalolennot katsoivat aina kultivoijien perään. Kun Sun kohtasi demoneja, joita hän ei kyennyt päihittämään, Fa-suojelus jumalolennot lukuisista ulottuvuuksista saapuivat tuhoamaan nämä demonit häneltä. Nämä jumalolennot tekivät kaiken tämän ilman henkilökohtaisia tavoitteitaan
  • Kuvatodisteet jäävät historiaan: Ryhmäharjoitus kahdessa harjoituspaikassa Pekingissä 1998.

  • “Arvaa kuinka paljon rakastan sinua”

    Kaikki tietävät että lapsen ensimmäinen sana on tavallisesti ”isä” tai monia muita sanoja jotka muistuttavat sanaa isä tai papa. Kun Fadun isä tapettiin hän oli vain 15 kuukauden ikäinen. Dain sydän oli varmasti murtunut toistuvasti kun Fadu oppi lausuman sanan ”isä”. Monille meistä tämä on vain surullinen kertomus luettavaksi ja vähän ajan päästä unohdamme sen sitten, mutta Dain ja Fadun täytyy elää joka päivä elämänsä loppuun asti tietoisuudella, että he eivät voi saada rakastettuaan takaisin.
  • Totuuden selventäminen ja tuntevien olentojen pelastaminen eurooppalaisen Dafa-sivun avulla. (Kuva)

    "Clearharmony'sta tulisi web-sivu, joka antoi kaikua Dafa-harjoittajien oikeamielisille äänille ja tuelle Euroopasta, paljastaa pahan vainon luonne, antaa ihmisten Euroopassa oppia tuntemaan Falun Gong ja antaa heille mahdollisuus sijoittua hyvin tulevaisuudessa."
  • Ihmeellinen hampaan poisto

    Eräänä päivänä mieheni mummo alkoi kärsiä sietämättömästä hammaskivusta. Perheeni toi kotiimme useita hammaslääkäreitä katsomaan häntä. Kaikki sanoivat, että ainut tapa hammassäryn poistamiseksi olisi särkevän hampaan poisvetäminen. Mutta hänen korkeasta iästään johtuen, kukaan ei uskaltanut käyttää puudutusta häneen, vetääkseen hampaan pois pihdeillä. Eräänä päivänä matkalla kotiin, satuin kulkemaan ilmaistorin ohi. Näin henkilön istuvan kadun reunalla. Miehen edessä oli kyltti jossa luki: ”Hampaan poistoa ilman kipua. Salainen resepti. Ei puudutusta, ei neuloja, ei verta, eikä kipua.”
  • Uusi valo elämässäni

    Muutamia kuukausia sitten, kansainvälisten terveysmessujen aikana Madridissa, tutustuin Falun Dafaan ja tunsin heti vetoa onnellisuuden tunteesta, henkilökohtaisesta itsensä toteuttamisesta ja rauhallisuudesta, jota harjoittajat säteilivät. Kun ajattelen taaksepäin tämän päivän näkökulmasta, voin sanoa, että kohtaaminen oli hyvin tärkeä minulle, koska olin viettänyt paljon aikaa ilman erityistä tarkoitusta elämässäni.
  • Elämäni paras lahja

    Nimeni on Uta Wiedemann ja olen 65-vuotias nainen. Opin ensimmäistä kertaa Falun Gongia mieheni kanssa vuonna 1997. Muistan selvästi kuinka nuorena tyttönä ihmettelin miksi aikuiset aina odottivat viikonloppua suurella toiveella – Mikä siihen voisi olla syy? Järkeilin, että ihminen ikääntyy tasaisesti, sairastuu ja lopulta lähtee tästä maailmasta – vai onko olemassa jotain muuta, mitä en ole löytänyt? Kului melkein 60 vuotta ennen kuin pystyin saamaan ymmärrystä tästä elämän kysymyksestä.
  • Tyhjyys, olemattomuus ja mutkaton mieli kultivoinnin harjoituksesta

    Kun aloin kultivoimaan, olin erittäin ahkera tekemään harjoituksia päivittäin. Kuitenkin viimeisen kahden vuoden aikana, en ole ollut erityisen uuttera ja joskus saattaa mennä kaksi tai kolme päivää etten tee ollenkaan harjoituksia. Tehdessäni harjoituksia vähemmän, huomasin, etten kehittynyt erityisen hyvin kultivoinnissani. Joten viimeisen parin kuukauden aikana, olen tehnyt harjoituksia päivittäin ja erityisesti varmistan, että teen joka päivä viidennen harjoituksen. Ajatukseni on paljon selkeämpi ja olen rauhallinen, tyyni ja iloinen tietäessäni, että kultivointitasoni kehittyy nopeasti.
  • Joitakin ajatuksia joita vieraan ihmisen avulias neuvo herätti

    Tänä aamuna, kun odotin, että liikennevalo tulisi vihreäksi eräässä risteyksessä, huomasin yhtäkkiä että iäkäs herra seisoi autoni vieressä. Kun veivasin auton ikkunan alas hän sanoi minulle: ”Oikean puoleinen jarruvalo autossanne ei toimi.” Kiitin häntä että hän oli kiinnittänyt huomioni ongelmaan ja toivotin hänelle hyvää päivää. Huomasin yhtäkkiä, että samalla kun otin iloisesti vastaan tämän iäkkään herran sanat, kun hän huomautti viasta autossani, en ole ollut niin iloinen kun harjoitustoverini huomauttavat vioistani. Miksi reagoin eri tavalla?
  • Muistelen menneitä päiviä kun Mestari Li piti luentoja Qiqharin kaupungissa Heilongjiangin maakunnassa

    Mestari pyysi harjoittajaa, joka oli hänen vieressään, heti ostamaan meille asemalaiturin liput. Itse asiassa saatoimme mennä ja tulla vapaasti ilman asemalaiturilippua, kun vain näytimme henkilöllisyyskorttiamme, koska meillä molemmilla oli poliisipuvut siihen aikaan. Tiesimme, että Mestari otti kaikkein halvimmat maksut kurssistaan ja että hänellä on täytynyt olla paljon kuluja, kun hän matkusteli ympäri Kiinaa antaen luentoja. Ymmärsimme kuitenkin syvällisesti, että Mestari opetti meille, kuinka meidän tulisi olla harjoittajina ja kuinka saavutamme harjoittajan tason.
  • Kuudenkymmenen ikäinen Falun Gongin harjoittaja oppi käyttämään tietokonetta

    "Kun pidin hiirtä kovettumien vaivaamassa kädessäni ensimmäistä kertaa elämässäni, en voinut lopettaa vapisemista. Kämmeneni hikoilivat myös. Tunsin että sydämeni vapisi myös. Harjoitustovereiden ja heidän suunnattoman kärsivällisyytensä avulla aloitin alusta...Muistaen kokemukseni silkkiverkkopainattamisesta tietokoneen käytön oppimiseen, kaikkein tärkein opetus jonka opin oli, että meidän ei pitäisi tuntea että olemme liian vanhoja tai oppimattomia oppimaan uusia tehtäviä."