Perinteinen kiinalainen kulttuuri
Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä
-
Falun Dafan esittely Jyväskylän Paraseuran tiloissa
2015-10-18
Tapahtuman osallistujia kiinnosti Falun Dafa, ja harjoitusliikkeiden voimakas vaikutus herätti keskustelua, samoin kuin harjoittajiin kohdistuva vaino Kiinassa. -
Harjoittajat Hengen ja Tiedon messuilla Helsingissä
2015-10-18
Messuvieraita kiinnosti Falun Gongin harjoitusmenetelmä ja välillä luokkahuone täyttyi ihmisistä, jotka halusivat saada tietoa menetelmän vaikutuksista kehoon ja mieleen. -
Miksi haastan Jiang Zeminin oikeuteen - Falun Gongin vaino lapsen silmin
2015-10-16
Koskettava kertomus vainosta, jonka kohteeksi tarinan kertoja joutui lapsena. Hän sanoo: "Jiang Zemin aloitti vainon, mutta on vielä rangaisematta, joten päätin haastaa hänet oikeuteen. -
Kouluvierailu Helsingin suomalaisessa yhteiskoulussa
2015-10-16
Oppilaat tutustuivat harjoitusliikkeisiin, ja kiinalainen Falun Gongin harjoittaja kertoi oman kokemuksensa kaltoinkohtelusta Kiinan vankileirillä. -
Luonteenlaadun kohottaminen vaikeuksien kautta
2015-10-11
-
Kultivointia työympäristössä
2015-10-11
-
Lv Mengzheng, pääministeri Song-dynastian ajalta
2015-10-11
-
Minghui julkaisee uusia raportteja - oikeusjutut Falun Gongin harjoittajia vastaan Kiinassa (tammi-kesäkuu 2015)
2015-10-10
Valtaosa tämän tilastoyhteenvedon oikeusjutuista oli ”näytösoikeudenkäyntejä tekaistuilla syytteillä ja syyllisen tuomio oli selviö. -
Falun Gongin ryhmäharjoitukset Pekingissä vuosina 1992 ja 1993
2015-10-07
Pekingissä oli vuonna 1998 yli tuhat harjoituspaikkaa, joihin osallistui muutamasta sadasta noin neljään tuhanteen ihmistä. Kuvassa ryhmäharjoitukset Jietain temppelissä Pekingissä 1996. -
Euroopan kokemustenjakokonferenssi 2015
2015-10-04
-
Euroopan kokemustenjakokonferenssi 2015
2015-10-04
-
Laiton elinkauppa esillä ESOT- konferensissa Brysselissä
2015-10-02
Laittomasta elinkaupasta pidettiin erityinen foorumi Euroopan elinsiirtokonferensin aikana syyskuussa Brysselissä. Kiinan laittomat elinsiirrot kiinnittivät foorumiin osallistuneiden huomion. -
Poliisi: "Ihailen rohkeuttasi"
2015-09-30
-
Kokemuksia Mestarin ensimmäisistä seminaareista
2015-09-30
-
Rauhallinen meditaatioharjoitus vaatii osallistujilta rohkeutta Kiinassa
2015-09-28
Australialaisia harjoittajia kokoontui Belmore Parkiin Sydneyssä tekemään Falun Gongin harjoituksia ja jakamaan kokemuksia menetelmän vaikutuksista ja harjoittamisen vaikeudesta Kiinassa. Harjoituspaikalla tiedotettiin ihmisille Falun Gongista ja sen harjoittajiin kohdistuvasta vainosta.
lisää ...