Suomi: Kidutuksen vastainen näyttely –kiertue paljastaa Kiinan valtioterrorin (osa 2. Jyväskylä)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Osa 1: http://fi.clearharmony.net/articles/200506/2893.html

Falun Gongin harjoittajien kidutuksen vastainen näyttely järjestettiin viikonloppuna 18—19. kesäkuuta Jyväskylän keskustassa. Näyttely paljastaa elävästi brutaalin vainon, jonka uhreina Falun Gongin harjoittajat Kiinassa ovat olleet kohta kuusi vuotta. Näyttelyn yhteydessä esiteltiin myös Falun Gongin liikesarjoja.

Ihmiset olivat todella kannustavia Jyväskylässä. Päivän aikana useat ihmiset kävivät sanomassa, että olette oikealla asialla. ”Olen täysin mukana toiminnassanne. Hienoa, että joku tekee tällaista”, kuului erään miehen kannustavat sanat.

Eräs paikalle tullut tyttö kauhisteli avoimesti Kiinan pakkotyöleirien oloja. Katsottuaan näyttelyn hän toi ystävänsäkin paikalle allekirjoittamaan vetoomukseen. Nuoret pojat tulivat aluksi paikalle pilailemaan, mutta opittuaan tosiasiat Kiinan tilanteesta ja Falun Gongin harjoittajien kärsimästä, epäoikeudenmukaisesta vainosta, he vakavoituvat ja allekirjoittivat vetoomuksen.

Falun Gongin harjoittajat totuudenmukaisuutta, laupeutta ja kärsivällisyyttä ja pyrkivät parantamaan luonnettaan näiden ominaisuuksien mukaan. Kiinan kommunistinen puolue ei kuitenkaan anna ihmisten tehdä näin. Tämän lisäksi he, jotka pyrkivät itseään parantamaan Falun Gongin opetuksien mukaan, joutuvat ankaran vainon ja kidutuksen uhriksi. Kidutuksen vastainen näyttely paljastaa tehokkaasti pahuudet, ja näyttää kontrastin Falun Gongin rauhallisuuden sekä vainon välillä. Se saa ihmiset selvästi näkemään mikä on oikein ja väärin sekä asettamaan ihmiset hyvyyden puolelle.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.