Perinteinen kiinalainen kulttuuri
Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä
-
Zhou Huimin kuoleman kielissä kidutuksen johdosta
2008-04-09
Sichuanista kotoisin oleva Falun Gongin harjoittaja Zhou Huimin pidätettiin Chengdussa syyskuun 26. päivän iltana vuonna 2007. Helmikuun 1. päivänä 2008 Chenghuan piirin poliisivirkailijat veivät hänet Nanmusin naispakkotyöleirille Sichuaniin. Huimin oli leirillä nälkälakossa protestoidakseen pidätystään ja Falun Gongin vainoa vastaan. Helmikuun 5. päivänä hänet vietiin Qingyangin piirisairaalaan Chengdussa, jossa hän on makaa tämänhetkisten tietojen mukaan koomassa. -
Kärsimykseni Masanjian pakkotyöleirillä
2008-04-09
Välillä minua pakkosyötettiin maissijauhopastalla. Vaikka pasta oli pilaantunutta, he syöttivät sitä minulle silti. Ulosteiden kuvottavan hajun lisäksi naamani oli koko ajan nenästäni vuotavan liman peitossa. Koska käteni ja jalkani olivat pitkään sidottuina, tuska oli hirvittävä. Peläten että minusta tulisi raajarikko, vartijat raahasivat minua ja pakottivat minut kävelemään ja hyppimään. -
Zhongshanin piirioikeus tuomitsi Ding Zhenfangin suljetussa oikeudenkäynnissä
2008-04-07
Elokuun 16. päivänä 2007 Kuiyingin poliisipiirin poliisit vangitsivat Dalianista kotoisin oleva Ding Zhengfangin hänen äitinsä kodista. Tapauksen jälkeen Ding on ollut vangittuna Yaojian pidätyskeskuksessa. Vankeuden aikana Ding on joutunut kärsimään kidutuksesta. -
Falun Gongin harjoittajat nimetty "vihollisiksi" ja "ensisijaisiksi kohteiksi" Olympialaisten edellä
2008-04-07
Kiinan kommunistipuolue (KKP) suunnittelee kiihdyttävänsä Falun Gongin harjoittajien vainoa ennen Pekingin Olympiakisoja. Eräät poliisilähteet ovat paljastaneet, että kommunistihallinto on peloissaan harjoittajien mahdollisista vetoomuksista, jotka paljastaisivat KKP:n rikoksia kansainväliselle yhteisölle. Pidätettäviksi määrätyistä henkilöistä on muodostettu lista; heidät on määrä pitää vangittuina ainakin siihen asti, kunnes Olympialaiset ovatohi. -
Zhongshanin piirioikeus tuomitsi Ding Zhenfangin suljetussa oikeudenkäynnissä
2008-03-27
Elokuun 16. päivänä 2007 Kuiyingin poliisipiirin poliisit vangitsivat Dalianista kotoisin oleva Ding Zhengfangin hänen äitinsä kodista. Tapauksen jälkeen Ding on ollut vangittuna Yaojian pidätyskeskuksessa. Vankeuden aikana Ding on joutunut kärsimään kidutuksesta. -
Falun Gongin harjoittajat nimetty "vihollisiksi" ja "ensisijaisiksi kohteiksi" Olympialaisten edellä
2008-03-27
Kiinan kommunistipuolue (KKP) suunnittelee kiihdyttävänsä Falun Gongin harjoittajien vainoa ennen Pekingin Olympiakisoja. Eräät poliisilähteet ovat paljastaneet, että kommunistihallinto on peloissaan harjoittajien mahdollisista vetoomuksista, jotka paljastaisivat KKP:n rikoksia kansainväliselle yhteisölle. Pidätettäviksi määrätyistä henkilöistä on muodostettu lista; heidät on määrä pitää vangittuina ainakin siihen asti, kunnes Olympialaiset ovatohi. -
Wei Rongdi, 53, kuolee kidutuksen sekä hoidon lykkäämisen johdosta
2008-03-20
Vuoden 2000 Heinäkuussa Benxin kaupungin poliisit pidättivät Wein ja tuomitsivat hänet kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Hänet suljettiin Masanjian pakkotyöleirin toisen osan neljänteen osastoon. Leirin vartijat kiduttivat Weitä vankeuden aikana monin eri tavoin, he mm. valvottivat häntä, pakottivat hänet istumaan kyykyssä pitkiä aikoja ja hakkasivat häntä. -
Jouduin julman kidutuksen uhriksi Masanjian pakkotyöleirillä Liaoningin maakunnassa
2008-03-11
Olen Falun Gongin harjoittaja Liaoningin maakunnan Yi'n läänistä. Syyskuussa 2001 Yi'n läänin poliisi pidätti ja vangitsi minut Masanjian pakkotyöleirille kahdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi. Siellä jouduin kärsimään hirvittävästä vainosta. Minua pahoinpideltiin ja kidutettiin monin eri tavoin, jotta olisin luopunut vakaumuksestani harjoittaa Falun Gongia. -
Yli kymmenen Falun Gongin harjoittajaa pidätetty Dehuissa
2008-03-11
Tammikun 27. Päivänä 2008 Dehuin kaupungin 610-virasto (1) ja poliisivirasto sekä Changchunin poliisivirasto pidättivät yhteisvoimin yli kymmenen Falun gongin harjoittajaa Dehuissa ja sulkivat heidät Dehuin pidätyskeskukseen. -
Harbinin kaupunki: Fan Shude kuolemaisillaan kidutuksen vuoksi
2008-03-03
Kesäkuun 20. päivänä 1999, kun Jiang Zeminin (entinen Kiina presidentti ja vainon alkuunpanija) ryhmä alkoi vainota Falun Dafaa, Shude meni Pekingiin vaatimaan oikeutta Falun Gongin harjoittajille. Kahdeksan vuoden aikana tästä eteenpäin Shude vangittiin neljä kertaa, ja hän oli kaksi kertaa pakkotyöleirillä. Ensimmäisellä kerralla Shude oli vankina Wanjian pakkotyöleirillä. Leirillä vartijat antoivat hänelle kidutuskeinona tuntemattomia lääkkeitä sisältäneitä ruiskeita, jotka saivat hänet tuntemaan pahoinvointia ja huimausta. -
Maalaus: “Lupausten täyttäminen”
2008-03-03
-
Qiao Zengyi kuolee kidutukseen
2008-02-21
Falun Gongin harjoittaja Qiao Zengyi pidätettiin kotonaan Harbinissa, Heilongjiangissa kesäkuun 22. päivänä 2006. Tämän jälkeen hänet suljettiin Changlinzin pakkotyöleirille. -
Tarkempia tietoja Falun Gongin harjoittajien kiduttamisesta Tumujin pakkotyöleirillä
2008-02-13
Yli 20 Falun Gongin harjoittajaa neljästä itäisestä Sisä-Mongolian kaupungista, Hulunbeieristä, Xing'an Mengistä, Tongliaosta ja Chifengistä. on vangittuna Tumujin pakkotyöleirillä Sisä-Mongoliassa. -
Han Xuelian saa keskenmenon kärsittyään poliisin pahoinpitelystä
2008-01-30
Han Xuelian oli raskaana toisella kuukaudella kun pidätys tapahtui. Hän kertoi pidätyshetkellä virkailijoille raskaudestaan, mutta he eivät välittäneet asiasta. Sen sijaan Zhu Xiaotao ja Jia Qingchuan pakottivat Hanin seisomaan liikkumatta hyvin pitkän ajan, käsivarret levällään. Kaksi päiväämyöhemmin Han sai keskenmenon. -
Li Xiunan lähetetty pakkotyöleirille
2008-01-30
Joulukuun 9. päivänä, kun Li oli levittämässä esitteitä, joissa paljastetaan Falun Gongin harjoittajiin kohdistuva vaino, vartijat ottivat hänet kiinni ja veivät hänet pidätyskeskukseen. Pidätyskeskuksessa he yrittivät saada Li'tä paljastamaan materiaalien alkuperän käyttäen raakaa väkivaltaa. Koska Li kuitenkin kieltäytyi vakaasti antamasta tietoja, häntä pidettiin vangittuna Yanjin kaupungin pidätyskeskuksessa 15 päivää.
lisää ...