Perinteinen kiinalainen kulttuuri
Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä
-
Seitsemän Falun Gongin harjoittajaa tuomittiin Wuhanin kaupungissa
2012-07-15Oikeudenkäyntiä sai seurata vain muutama omaisista, mutta sen sijaan paikalla oli viranomaisia eri komiteoista ja 610-virastosta. Oikeudenkäynti oli puutteellinen, tuomari muun muassa kielsi syytettyjen asianajajia esittämästä kysymyksiä. -
Guangdongilainen urakoitsija kuoli hämärissä olosuhteissa aivopesukeskuksessa
2012-07-1548-vuotias yrittäjä Wu Baimei Guangdongin maakunnasta, vietiin Sanshuin aivopesukeskukseen marraskuussa 2011. Hänet vapautettiin maaliskuussa 2012. Kaksi päivää vapautumisensa jälkeen hän kuoli äkillisesti. Tietolähteiden mukaan Wu pakotettiin aivopesuun vankeusaikanaan. -
FDIC: Kiinassa 15 000 allekirjoitti vetoomuksen oikeuden saamiseksi Falun Gongin harjoittajan kuoleman tapauksessa
2012-07-1515 000 ihmistä Koillis-Kiinassa allekirjoitti vetoomuksen tukeakseen nuorta naista, joka pyytää viranomaisia tutkimaan isänsä kuolemaan johtaneita syitä. Hänen isänsä, 47-vuotias Qin Yueming, oli Falun Gongin harjoittaja. Hän kuoli 26. helmikuuta 2011 Jiamusi`n vankilassa Heilongjiangin maakunnassa. -
Falun Dafa’an tutustuminen on parasta mitä minulle on tapahtunut
2012-07-15Falun Dafa’sta on tullut tärkeä osa elämääni ja olen harjoittanut menetelmää 11 vuotta. Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys -periaatteet antavat minulle voimaa päivittäisessä elämässäni. Suhtaudun vakavasti Fa-opiskeluun ja harjoitusten tekemiseen. -
Lisätietoa vainouutisista Kiinasta - 13. kesäkuuta 2012 (20 raporttia)
2012-07-08Ajankohtaiset uutiset kertovat Kiinassa tapahtuneista vainotapauksista 18 kaupungissa ja 7 maakunnassa. Raportin mukaan 11 Falun Gongin harjoittajaa pahoinpideltiin vankeuden aikana, ja ainakin 18 harjoittajaa on pidätetty laittomasti. -
Zhou Xiangyangin vanhemmat pidätettiin heidän vaatiessaan poikansa vapauttamista
2012-07-08Helmikuun 15. päivänä Zhou'n vanhemmat menivät Tianjiniin pyytääkseen poikansa vapauttamista ehdonalaiseen Binhai'n vankilasta. Vanhemmat jäivät useiksi päiviksi vankilan ulkopuolelle vetoamaan poikansa puolesta, jota he eivät kuitenkaan saaneet tavata. Tapaaminen evättiin myös asianajajalta. Helmikuun 20. päivänä vanhemmat kuljetettiin ambulanssilla Changli'n aivopesukeskukseen. -
Historiallisia tarinoita: Niitä suosittiin, jotka puhuivat suoraan ja esittivät rehellistä kritiikkiä eivätkä imarelleet niin paljon
2012-07-08Yongle-kauden aikana Kiinan Ming-dynastiassa oli kertomus Keisarin hoviinsa nimittämästä uudesta virkamiehestä Gao Wenya'sta. Eräänä päivänä hän puhui rehellisesti Keisarista ja käytti kiellettyjä sanoja ilman itsehillintää, koska hän ei tiennyt etiketin säännöistä. Kun keisarillinen tarkastaja Chen Ying kuuli, mitä Gao Wenya sanoi, hän pyysi audienssia Keisarin luo päästäkseen päättämään Gao Wenyan rangaistuksesta. Kuultuaan mitä Chen Ying sanoi, Keisari Zhu Li vastasi: ”Koska Gao Wenya on vastikään nimitetty virkamieheksi, hänen tekonsa annetaan anteeksi. Hänen kommenttinsa ovat huomionarvoisia. Meidän ei tulisi hylätä sitä mitä hän sanoi vain sen takia, että se oli rehellisesti, mutta loukkaavasti sanottu.” -
Xu Chensheng kuolee samana päivänä kuin hänet pidätetään. Paikalliset ihmiset raivostuivat kuultuaan tapauksesta
2012-07-01Aamulla 16. toukokuuta Renmin West Streetin poliisiaseman virkailijoita pidättivät Xu Chenshengin kadulla. Hän kuoli yllättäen oltuaan kuulusteltavana 12 tuntia. Kaksi päivää myöhemmin poliisilaitokselta ilmoitettiin hänen perheelleen, että hän oli kuollut sairauteen. Perhe ja ystävät ovat täynnä surua ja suuttumusta. Neljä päivää Xu’n kuolemasta monia julisteita ilmestyi pääkadulle ja sivuteille. Saatuaan tietää tapauksesta paikalliset asukkaat raivostuivat. -
Li Wendongia kidutettiin pakkosyöttämällä
2012-07-01Vuonna 2000 Li tuomittiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön, koska hän kieltäytyi luopumasta vakaumuksestaan. Häntä kidutettiin sähköpampuilla, ja pakotettiin istumaan tiukasti sidottuna pitkiä aikoja. Hänet vapautettiin vuonna 2003. Helmikuussa 2012 Li pidätettiin jälleen yhdessä hänen vaimonsa kanssa, ja heidän kotinsa ryöstettiin. -
Kiinan kommunistisen puoleen huippunimet Wang, Bo ja Zhou putoavat - poliisit ovat muuttamassa asennettaan Falun Gongiin
2012-07-016. helmikuuta Chongqingin maakunnan entinen poliisipäällikkö Wang Lijun pakeni Yhdysvaltain konsulaattiin Chengdussa. Hän tarjosi konsulaatin henkilökunnalle asiakirjoja, joissa on Yhdysvalloille tärkeää tietoa Kiinan kommunistihallinnon sisällä tapahtuvista muutoksista. Kuukautta myöhemmin Wang Lijun esimies Bo Xilai poistettiin virastaan ja määrättiin kotiarestiin. Pian tämän jälkeen Zhou Yongkang joutui tutkinnan kohteeksi. -
Meditaatio auttaa teini-ikäisiä pysymään terveenä
2012-07-01Säännöllinen meditaatio saattaa vähentää suurimmassa vaarassa olevien teini-ikäisten riskiä sairastua myöhemmin sydän- ja verisuonitauteihin. Tutkimusryhmä toivoo, että tulokset toimisivat ponnahduslautana meditaation harjoittamiseen, ja ennaltaehkäisemään ja hoitamaan sydän- ja verisuonitauteja.Tutkimustulokset on julkaistu verkossa Evidence-Based Complementary ja Alternative Medicine. -
Arkkitehti Yue Shengzhu kuoli vainon seurauksena
2012-06-17Vuonna 2000 Yue vetosi Falun Gongin oikeuksien puolesta ja jakoi ihmisille lehtisiä joissa kerrottiin harjoittajien vainosta. Hänet pidätettiin ja tuomittiin viideksi vuodeksi pakkotyöhön. Vankilassa hän joutui viranomaisten pahoinpitelemäksi. Vuonna 2008 hänet pidätettiin uudelleen ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön. Yue pysyi kuitenkin päättäväisesti vakaumuksessaan ja kertoi Falun Gongin hyvyydestä, mikä sai vartijat pahoinpitelemään häntä entistä kovemmin. Heinäkuussa 2009 hän vapautui, mutta vuosia kestänyt henkinen ja fyysinen väkivalta olivat liikaa ja hän menehtyi toukokuussa 2012. -
Gao Zeng pidätettiin laittomasti ja hän joutui kidutuksen uhriksi
2012-06-17Falun Gongin harjoittaja Gao Zeng pidätettiin laittomasti ja hänet tuomittiin 9. lokakuuta 2011 yli kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen Handanin pakkotyöleirille. Vankilan virkailijat kielsivät vierailut. Gaon perhe on hakenut apua kaikilta mahdollisilta tahoilta saadakseen hänet vapautettua. -
Kiinan Terveysministeriö rikkoo Qigong -tabua ensimmäistä kertaa 13 vuoteen
2012-06-17Ikivanha qigong-harjoitusmenetelmä on yhtäkkiä noussut otsikoihin Kiinassa. Valtion kontrolloima media on panetellut ja mustamaalannut qigongia 13 vuoden ajan, mutta nyt uudet raportit yhtäkkiä ylistävät sitä ja sen etuja. Tämä on merkki siitä, että hallinnon ylimmät johtajat ovat muuttamassa toimintatapojaan. -
Maalaukset: Shen Yunin ylistäminen
2012-06-17