Perinteinen kiinalainen kulttuuri
Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä
-
37-vuotias Gong Fangli kuoli lyhyen ajan sisällä vankeudessa
2012-04-02Gong Fangli ja seitsemän muuta harjoittajaa ilmiannettiin poliisille, kun he jakoivat Falun Gongista kertovaa materiaalia lokakuussa 2010. Gong pidätettiin 14 kuukaudeksi, ja tuona aikana hän ei saanut kertaakaan tavata perhettään. Joulukuun 28. päivänä 2011 perhe sai tiedon, että Gon oli siirretty Huadianin sairaalaan. Omaiset saapuivat sairaalaan kolmen aikaan yöllä, ja Gong menehtyi viiden aikaan aamuyöstä. -
Zhang Lifang kriittisessä tilassa kidutuksen seurauksena
2012-04-02Zhang on entinen lääkeyhtiön hyvämaineinen työntekijä. Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) aloitettua Falun Gongin harjoittajien vaino 1999 viranomaiset ovat toistuvasti pahoinpidelleet Zhangia. -
Shi Kuang – musiikin jumaluus Kiinassa
2012-04-02Shi Kuang eli 572 ja 532 eKr. Hän oli sokea musiikin mestari Jinin valtakunnassa. Hän soitti Zhengiä uskomattoman hyvin. Zheng, joka tunnetaan myös nimellä guzheng, on seitsemänkielinen kiinalainen sitra-perheeseen kuuluva soitin. Shi Kuang uskoi, että musiikki voi vaikuttaa valtakunnan nousuun tai tuhoon. Hyvä musiikki, hänen mielestään, on harmoniassa maailmankaikkeuden luonnonlakeihin, josta kuningas ja hänen kansansa voivat saada kannustusta moraaliin ja jalompaan käyttäytymiseen. -
Koko perhe vakavan vainon kohteena yli 10 vuotta
2012-03-25Tang Jianilta evättiin jatko-opiskelu paikka, koska hän ei suostunut allekirjoittamaan takuulausuntoa, jossa hän luopuu Falun Gongin harjoittamisesta. Yliopiston virkailijat sallivat hänen työskennellä vain opettajana yliopistossa. Tang meni Pekingiin vaatimaan oikeutta Falun Gongin harjoittamiseen, mikä aiheutti sen, että yliopisto erotti hänet tehtävästään. Vuosien aikana Tang sekä kaikki hänen perheenjäsenet on pidätetty ja heitä on vainottu. -
Vanginvartijan terveys parani hänen lopetettuaan Falun Gongin harjoittajien vainoamisen
2012-03-25Monet perheenjäseneni ja sukulaiseni tekivät työtä Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) poliittisissa ja juridisissa organisaatioissa. Isäni sukupolvi työskenteli enimmäkseen poliiseina. Nuorempi siskoistani teki työtä vankilassa. Monet siellä olevat vartijat olivat kärsineet pitkäaikaisista sairauksista ja jotkut olivat jopa kuolleet. Siskoni joutui tekemään paljon ylitöitä, koska niin monet työntekijät olivat sairastuneet tai menehtyneet. -
Kateuden vaikutukset
2012-03-25Kiinalaiset ovat tunnettuja siitä, että he arvostavat hyveitä, kuten ystävällisyys, anteliaisuus ja suvaitsevaisuus. Ihmiset häpeävät kateellisuutta. Vain ahdasmieliset ja itsekkäät ihmiset olisivat lyhytnäköisyyttään kateellisia toisten saavutuksista. -
Muinainen tarina aikuisuuden seurauksista
2012-03-25Qing-dynastian aikana Yuzhangissa asui kaksospojat. He eivät vain olleet samannäköisiä, he myös käyttäytyivät samalla tavalla; heidän vanhempansakaan eivät erottaneet heitä toisistaan. -
Wang Lijunia epäillään Falun Gongin harjoittajien elinryöstöistä
2012-03-1813. helmikuuta Washington DC:n Falun Dafa -yhdistyksen edustaja Tsuwei Huang kehotti Yhdysvaltain hallitusta luovuttamaan tietoja, jotka koskevat Wang Lijunin määräämiä elinryöstöjä eläviltä potilailta. -
Fu Xinli kuoli yli kymmenen vuotta jatkuneen vainon jälkeen
2012-03-18Fu'n kaikki 10 perheenjäsentä harjoittivat Falun Gongia vuodesta 1996 lähtien. Heidän terveydentilansa koheni, ja jopa sairaudet parantuivat. Kun KKP alkoi vainoamaan Falun Gongia, koko perhe joutui kärsimään. Osa perheenjäsenistä joutui pakkotyölaitokseen ja osa vankilaan, ja jotkut joutuivat jättämään kotinsa. -
Hu Zhongtian pidätettiin hänen vieraillessaan ystävänsä luona Shanghaissa
2012-03-18Changningin piirikunnan poliisit pidättivät noin 30-vuotiaan Falun Gongin harjoittaja Hu Zhongtianin, kun hän oli menossa tapaamaan ystäväänsä Zhang Yi`tä helmikuussa 2012. Hu'n nykyinen olinpaikka on tuntematon. -
Tohtorin kultivointikokemukset: Dafa-kultivoinnin ilo
2012-03-18Aloin harjoittaa Falun Gongia vuonna 1996. Tunsin itseni todella iloiseksi koko sydämestäni, kun minulla oli mahdollisuus kultivoida Fa’ssa. Kun ajattelin tehneeni virheitä, ja tunsin itseni masentuneeksi, meidän laupea Mestarimme antoi minulle aina vihjeita eri tavoin kannustaakseen minua ja inspiroidakseeen minua jatkamaan kultivoinnissani. Ne ajat, kun olin juuri aloittanut Falun Dafan harjoittamisen, ovat kallisarvoinen muisto. -
Hyvin erikoinen ryhmäkädenpuristus
2012-03-11Sen jälkeen, kun Falun Gongin vaino alkoi heinäkuussa 1999 minut pidätettiin ja vangittiin. Myöhemmin, kun palasin työpaikalleni, työtoverini kohtelivat minua kuin rikollista ja pitivät minuun etäisyyttä, ja johtajat kävelivät tarkoituksellisesti ohitseni. Kun Dafa -harjoittajat alkoivat selventää totuutta, yhä useampi sai kuulla Dafan hyvyydestä, ja nyt asiat ovat muuttumassa. Kun osallistuin yhtiömme juhlaan kiinalaisen uuden vuoden aikaan 2012 monet kollegoistani ja johtajista tekivät aloitteen kätelläkseen minua, ja minulle toivotettiin hyvää uutta vuotta. Kättelijöiden joukkoon tuli lisää kollegoitani ja lopulta meitä oli ryhmä ihmisiä pitämässä tiukasti käsiämme yhdessä. Eräs heistä sanoi: ”Kaikki on nyt paremmin, huominen tulee olemaan vieläkin parempi!” -
Zhang Guifang tuomittiin vankeuteen
2012-03-11Helmikuussa 2011 Zhang Guifang oli kävelyllä ystävänsä kanssa, kun kaksi autoa pysähtyi heidän eteensä, ja heidät kiskottiin väkisin autoihin ja vietiin Ranghulun poliisilaitokselle, jossa väitettiin, että naisista oli tehty ilmoitus. -
Nouse ylös negatiivisten ajatusten suosta
2012-03-11Henkilöt, joilla on negatiivinen ajattelutapa, suhtautuvat yleensä negatiivisesti kaikkiin tuloksiin. Useimmiten he valitsevat huolestuneisuuden ja ahdistuneisuuden tilan, ja pelkäävät aina pahinta. Tällä on itsessään huono vaikutus ihmisen terveyteen. Heidän negatiivinen ajattelutapansa voi saada aikaan tiettyjä tiloja tai lopputulos pahenee. On vanha kiinalainen sananlasku: "Vaikutelma johtuu mielestä ja se, mitä sinulla on sydämessäsi, heijastuu lähiympäristöösi." On olemassa myös sanonta: "Kohtaat sen, mitä odotat." -
Opettaja tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen
2012-03-04Kun arvostettu opettaja Wu Jinling sai tiedon, että hänet pidätetään virastaan koulun johtokunnan päätöksellä, hän halusi nähdä päätökseen liittyvät asiakirjat, mutta hänelle sanottiin ettei niitä ole. Päätös kumottiin sen jälkeen, kun Minghui/Clearwisdom verkkosivut julkaisivat syyllisten puhelinnumerot. Myöhemmin Wu pidätettiin uudelleen, ja salaisessa oikeudenkäynnissä elokuussa 2011 hän sai 10 vuoden tuomion.