"Kiitos Falun Dafan, olen parempi ihminen."

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Aloin harjoittamaan Falun Gongia vuonna 2009 ja nyt voin selkeästi nähdä, että kiinalaiset ovat heräämässä ymmärtämään Dafan hyvyyden.

Mieheni ja minä asumme maatilalla Hubein maakunnassa Kiinassa. Aiemmin tänä vuonna mieheni palkattiin hoitamaan isoa maa-alaa, josta oli vuokrattu peltoa useille perheille.

Joka päivä työskentelimme pellolla yhdessä muiden perheiden kanssa. Käytin tätä aikaa kuunnellakseni Shen Yun Performing Artsin musiikkia MP3-soittimella.

Alussa, kun kerroin muille perheille Falun Dafasta, he kieltäytyivät kuuntelemasta, koska he uskoivat lujasti Kiinan kommunistisen puolueen herjaavia valheita. Kun he tutustuivat minuun paremmin, he ymmärsivät, että Dafa-harjoittajat ovat hyviä ihmisiä.

Yksi viljelijä, jonka nimi on Jiao, haluaa aina työskennellä minun kanssani. Hänen anoppinsa on uskonnollisessa temppelissä, joten alussa koko perhe vastusti Falun Gongia.

Kuitenkin, kun he viettivät aikaa minun kanssani ja kuuntelivat Sound of Hopen lähetyksiä, kaikkien asenne muuttui. Nämä perheet eivät ole vain tietoisia, että Dafa on hyvä, he ovat myös irtisanoutuneet KKP:sta ja käyttäytyvät Totuus, Laupeus, Kärsivällisyys -periaatteen mukaan.

Viime elokuussa eräänä päivänä, kun pellolla oli yhtä aikaa jokaisen perheen joku jäsen, olin kiireessä unohtanut ottaa MP3-soittimen mukaani pellolle. Heti kun saavuin pellolle, Jiao sanoi: "Haluan kuunnella Shen Yun musiikkia."

Myös toiset sanoivat, että hekin haluavat kuunnella, ja haluavat oppia olemaan hyviä ihmisiä. Heidän mielestään kaikki tarinat Shen Yunista opettavat ihmisiä olemaan hyviä.

Vastasin heille: "Tuon soittimeni myöhemmin tänään, ja huomenna myös." Jiao sanoi: "Jos emme voi kuunnella Shen Yun -musiikkia, voit silti kertoa meille Dafasta, eikö?" Samalla, kun poimimme puuvillaa, kerroin heille Totuus, Laupeus, Kärsivällisyys -periaatteesta.

Sanoin heille: "Totuus tarkoittaa sitä, että ollaan rehellisiä eikä koskaan valehdella, eikä pitäisi koskaan peitellä virheitään. Myötätunto tarkoittaa sitä, että on avoin ja suvaitsevainen sydän, ystävällinen muille, auttaa muita ja tekee hyviä tekoja. Kärsivällisyys tarkoittaa sitä, että meidän ei pitäisi suuttua joutuessamme vaikeuksiin, tai kun meitä nöyryytetään. Pitää myös ajatella positiivisesti, eikä kantaa kaunaa, eikä valittaa tai vihata, kestetaan vaikeuksia, ja kestetään se mitä on vaikea kestää. Joka yltää tähän standardiin on saanut paljon hyvettä. Kaikki kuuntelivat tarkkaan.

Jiao huudahti: "Falun Gong on niin hyvä! Yritän parhaani mukaan olla hyvä ihminen ja toimia Dafan vaatimusten mukaan."

Jonkin aikaa sen jälkeen, Jiao oli mennyt markkinoille myymään puuvillaa. Kun ostaja vahingossa antoi hänelle 1000 yuania liikaa, hän heti palautti rahat.

Ostaja oli hyvin yllättynyt, ja sanoi innoissaan: "Tänään olen tavannut erittäin hyvän ihmisen! Nykyään kaikki ihmiset ajattelevat vain rahaa. Tavata henkilö, jota ei houkuttele helppo raha, on todellakin erittäin harvinaista! " Hän kiitti vuolaasti.

Kun Jiao kertoi minulle tarinansa sanoin: "Teit hienoa työtä! Koska et ottanut rahaa, voit saada paljon hyvettä. "

Jiao vastasi: "Sen meille osoittivat Shen Yunin esiintyjät, kun soitit heidän musiikkiaan. He sanoivat, että kuka ottaa rahaa, joka ei ole hänen, tulee olemaan täynnä syyllisyyttä. Ennen kuin tapasin sinut, olisin varmasti ottanut rahat. Kiitos Falun Dafan, olen tulossa paremmaksi ihmisenä "


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.