Kiinalaiset vakoojat uhkaavat Suomessa kiinalaisten Falun Gongin harjoittajien ystäviä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimeni on Jin Zhaoyu, ja asun Pohjois-Suomessa. Vuonna 2008 äitini Chen Zhenping tuomittiin Jinshuin käräjäoikeudessa Zhengzhoussa, Henanin maakunnassa, kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen Falun Gongin harjoittamisen vuoksi. Hän on tällä hetkellä vangittuna Xinxiangin naisvankilassa Henanissa. Olen vedonnut äitini vapauttamisen puolesta ja sen seurauksena Kiinan hallitus on ahdistellut minua säälimättä. Kiinalaiset vakoojat ottivat hiljattain yhteyttä erääseen ystävääni täällä Suomessa. Hän oli aivan kauhuissaan. Haluan kertoa tästä kaikille, toivoen että ihmiset ojentavat auttavan kätensä.

Syyskuussa 2011 sain sattumalta tietää, että ystäväni luona oli käynyt mies ja nainen, jotka väittivät olevansa Kiinan hallituksen vakoojia. He kertoivat ystävälleni, että hänen ei pitäisi olla enää ystäväni, ja jos hän ei lopeta yhteydenpitoa minuun, hän olisi vaarassa palatessaan takaisin Kiinaan. Mies uhkasi ystävääni sanoen, että hän oli työskennellyt Kiinan suurlähetystölle opiskellessaan ulkomailla. Hän kertoi, että hänen tehtävänsä oli seurata kaikkia ympäristössään olevia kiinalaisia, mukaan lukien toisinajattelijat, Falun Gongin harjoittajat ja muut, joista Kiinan hallitus ei pidä. Hän sanoi raportoivansa säännöllisesti Kiinan suurlähetystölle. Hän myös sanoi ystävälleni: "Älä luule, että on turvallista pitää yhteyttä häneen. Suurlähetystöllä on silmät joka puolella, ja vakoojia on kaikkialla. Et koskaan tiedä kuka on kuka. Tiedämme kaiken sinusta, joten ei ole kovin hyvä idea pitää yhteyttä häneen.” Vakoojat puhuivat ystäväni kanssa useita tunteja, ja hän oli aivan kauhuissaan.

Kahteen vuoteen en ole saanut äidistäni mitään tietoa. Kiinassa hallitus takavarikoi äitini asunnon, oman asuntoni, ja meidän henkilökohtaista omaisuutta tekosyyllä, että olemme Falun Gongin harjoittajia. Sukulaisiani, ystäviäni ja liikekumppaneitani uhkailtiin ja heidän koteihinsa tehtiin laittomia kotietsintöjä ja niitä ryöstettiin. Tätä tapahtuu, koska harjoitan Falun Gongia. Suomi on vapaa maa, ja olen paljastanut perheeni vainon ihmisille ja paikallisissa tiedotusvälineissä. Toivon, että Kiinan hallitus vapauttaa äitini ja kaikki muut Falun Gongin harjoittajat ehdoitta, niin että voin olla jälleen yhdessä rakkaan äitini ja sisareni kanssa.

Kiinan valtion 610-virasto (1) ja kiinalaiset vakoojat ovat murhanneet, siepanneet ja ahdistelleet Kiinan kansalaisia ulkomailla. He manipuloivat kiinalaisia vakoilemaan toisiaan. Mutta mikään näistä ei ole uusi uutinen, koska sitä tapahtuu kaiken aikaa. Toivon, että kiinalaiset miettisivät miten selvitä sen jälkeen, kun Kiinan kommunistinen puolue on lopussa. Kuinka kauan Kiinan kommunistinen puolue (KKP) voi riehua valtoimenaan? Olen kiinalainen ja toivon koko sydämestäni, että maamme, valtiomme, pääsisi eroon puolueesta, jotta kymmenet tuhannet kiinalaiset kuten äitini, voisivat pian nauttia vapaudestaan.


1) “610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.


Kiinaksi://www.minghui.org/mh/articles/2011/10/2/247400.html
Englanniksi: http://en.clearharmony.net/articles/201111/57249.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.