Perinteinen kiinalainen kulttuuri
Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä
-
Kanadalainen syytettynä Pekingissä - kolme asianajajaa vetäytynyt jutusta
2018-04-09Kanadan kansalainen, joka pidätettiin Pekingissä, joutuu oikeuden eteen kieltäydyttyään luopumasta vakaumuksestaan Falun Gongiin. Asianajajat painostettiin luopumaan asian käsittelystä. -
Uutisia vainosta Kiinassa
2018-04-04Uusia vainoraportteja kahdentoista maakunnan alueelta Kiinasta. Harjoittajista ainakin kolmea pahoinpideltiin, ja 31 pidätettiin laittomasti. -
Musiikkiterapia
2018-04-02Musiikkiterapia on kehittynyt moderniksi tieteeksi, mutta se kehitettiin ensin Kiinassa. Ja he myös ovat etsineet maailmankaikkeuden melodian ja rytmin salaisuuksia vuosituhansia. -
Sankarista vainotuksi
2018-03-30Gao Hengbai sai sankarin maineen sammutettuaan tulipalon naapurissaan. Nyt hän kuitenkin odottaa tuomiota vain siksi, että harjoittaa Falun Gongia, jonka periaatteet ovat Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys. -
Georgia: Päätöslauselma Kiinassa tapahtuvia elinryöstöjä vastaan hyväksytään yksimielisesti
2018-03-28Georgian osavaltio on hyväksynyt yksimielisesti päätöslauselman, jossa tuomitaan Kiinan valtiojohtoiset sisäelinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta ja muilta mielipidevangeilta. -
Laulaja innokas oppimaan kiinalaista kulttuuria
2018-03-26Stephen Mullan on kuuluisa vokalisti. Hän löysi vahingossa maagisen ilmiön ─ kiinalainen ääntäminen on paras tapa saada luonnollisen kaunis resonanssi ääneensä. -
Falun Gongin harjoittajien vaino Yunnanin vankilassa
2018-03-22Kiinassa Falun Gongin harjoittajia kohdellaan vankilassa eri tavoin kuin tavallisia tuomittuja rikollisia. Harjoittajia varten rikollisia vankeja koulutetaan erikseen. -
Sisäisen rauhan löytyminen Falun Gongia harjoittamalla
2018-03-20”Luettuani yhä useampia kirjoja tajusin, että se mitä tarvitsin, oli aito kultivointiharjoitus. Zhuan Falun-kirjan kautta ymmärsin, että Falun Dafa on juuri se, mitä olin etsinyt." -
Pipa: Perinteinen kiinalainen kitara
2018-03-19Pipaa, perinteistä kiinalaista instrumenttia, kutsutaan usein kiinalaiseksi luutuksi, ja se muistuttaa hieman länsimaista kitaraa. Instrumentin historia ulottuu yli 2000 vuotta taaksepäin . -
Suomi: Potilaan Lääkärilehti julkaisi artikkelin Kiinan elinryöstöistä
2018-03-07Kiinassa tehtyjen elinsiirtojen eettisyys on herättänyt huolta kirjoittajissa. Caijing-lehdessä vuonna 2009 julkaistun artikkelin mukaan vuosina 1993–2007 Kiinan maksansiirtojen määrä kasvoi 400-kertaiseksi. -
Suomen Falun Dafan harjoittajat Joogafestival Helsinki -tapahtumassa
2018-03-05Kaapelitehtaalla järjestettävä Joogafestival Helsinki on pohjoismaiden suurin alansa tapahtuma. Tämän vuoden teemana oli ILO. -
60 Falun Gongin harjoittajaa tuomittiin vankeuteen tammikuussa 2018
2018-03-05Minghuin raportti uusista esiin tulleista Falun Gongin harjoittajien laittomista pidätyksistä ja vankeustuomioista Kiinassa. -
Suomi: Falun Dafaa esiteltiin lukiossa Porvoossa
2018-03-04Opiskelijat olivat silmin nähden tyytyväisiä saatuaan aamupäivän elämänkatsomustiedon oppitunnilla tietoa ainutlaatuisesta Falun Dafa (Falun Gong) -harjoitusmenetelmästä. -
Ruotsalaiset saavat tietää Falun Dafasta Zhen‒Shan‒Ren -taidenäyttelyssä
2018-02-26Taidenäyttelyn kautta ihmisten on mahdollista päästä syvällisemmin kosketukseen Falun Dafan viisauden ja kauneuden kanssa sekä ymmärtää vainon järkyttävyys kaikessa julmuudessaan. -
Uudesta teknologiasta huolimatta toimittajien uusi sukupolvi Kiinassa kohtaa sensuuria
2018-02-26Kiinan hallinto valvoo ja sensuroi edelleen tiukasti toimittajia. Tutkivaa journalismia, joka kuuluu avoimeen yhteiskuntaan, ilmenee vain vähän.