Sisäisen rauhan löytyminen Falun Gongia harjoittamalla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Monta vuotta sitten kaoottisen kesän jälkeen Marita pystyi lopulta istumaan puutarhassaan ja nauttimaan kauniista näkymästä pienessä kylässä kukkulan juurella.

Hänen miehensä oli kunnostanut puutarhan ja aiheuttanut suuren sotkun.

”Entinen minä olisi alkanut taistella hänen kanssaan. Mieheni aina sanoi, että olin itsepäinen ja tein asiat aina omalla tavallani”, Marita muisteli.

”Mutta Falun Dafa on muuttanut minua. Olin huomannut kiintymykseni puutarhaa ja maisemaa kohtaan, joten en väitellyt hänen kanssaan tuona aikana. Minä jopa kehuin hänen työtään.”

”Mieheni on luonteeltaan rento mutta vähän sotkuinen, mikä sai minut aikaisemmin pois tolaltani”, Marita sanoi, ”mutta Falun Gongin harjoittaminen sai minut rentoutumaan ja päästämään irti kiintymyksistä, mikä johti siihen, että kaikki muuttui yksinkertaisemmaksi ja helpommaksi.”

”Huomasin, että jos yritän hallita kaikkea, kukaan ei voi selviytyä ympärilläni. Mitä vähemmän yritän hallita, sitä helpompaa heidän elämänsä on, ja samalla myös oma elämäni helpottuu”, Marita sanoi.

”Mieheni on nyt onnellisempi, ja olen oppinut kuuntelemaan, ja keskustelu on rakentavampaa.”

”Vanha minä halusi kaikkien turhien esineiden olevan täsmälleen samalla paikalla joka päivä. Nyt olen muuttunut”, Marita hymyili.

Marita on löytänyt sisäisen rauhan Falun Gongin kautta.

Varautunut ihminen

Lapsena Marita oli pelännyt ihmisiä ja tuntenut itsensä epävarmaksi. Kun hän oli 11-vuotias, hän havaitsi, että monet käyttäytymismallit olivat negatiivisia ja vahingollisia.

Korkeakoulussa hän opiskeli taidehistoriaa ja etnologiaa ja aloitti myöhemmin lääketieteen opinnot, koska oli kiinnostunut ihmisen kehon ja luonteen välisestä tasapainosta.

Nyt hän työskentelee lääkärinä Frankfurtissa, Saksassa.

Hän ei halunnut viettää aikaa muiden ihmisten kanssa, koska piti heidän käyttäytymistään irrationaalisena ja haitallisena.

”Ihmiset taistelevat. Toiveeni on luonnon tasapaino, mutta ihmiset tuhoavat sen. Ajan viettäminen ihmisten kanssa teki minut uupuneeksi.”

”Lääkärinä voin työskennellä potilaiden kanssa ja löytää tasapainon heidän kehonsa ja sielunsa kanssa.”

Marita työskentelee usein yli 10 tuntia päivässä, ja työmatka mukaan laskettuna hän viettää yli 12 tuntia kodin ulkopuolella.

Hänen tärkein harrastuksensa oli lukea kirjoja, jotka keskittyivät positiivisiin asioihin ja voisivat auttaa häntä löytämään sisäinen tasapaino.

Marita ajatteli usein elämän tarkoitusta.

”Joskus ajattelin, että niin kutsuttuja onnellisia aikoja voitaisiin poistaa elämästäni, koska ne eivät tuoneet elämääni mitään hyödyllistä. Se, millä todella oli syvällinen merkitys, olivat nuo laaksot. Kärsimykseni saivat minut ajattelemaan ja tavoittelemaan hengellisyyttä”, Marita sanoi.

”Kirja, jota voin lukea aina uudelleen ja uudelleen loputtomasti”

”Luettuani yhä useampia kirjoja, tajusin, että se mitä tarvitsin, oli aito kultivointiharjoitus. En tavoitellut pinnallisia asioita, koska ne eivät auttaneet minua törmätessäni koettelemuksiin. Jatkoin oikeanlaisen harjoituksen etsimistä.”

Helmikuussa 1999 Marita näki erään kirjan paikallisessa kirjakaupassa, Falun Dafa ‒ tie todelliseen itseen. Hän etsi lahjaa ystävälleen, mutta totesi tämän kirjan sopivan paremmin hänelle itselleen.

Nähtyään sanat ”ilmainen opetus”, hän liikuttui: ”Tämän täytyy olla oikea ja puhdas harjoitusmenetelmä.” Minulle tuli kyyneleet silmiin. Tällaista puhtautta on olemassa!”

Tämän kirjan kautta hän sai tietää, että Falun Dafan pääteos oli Zhuan Falun. Hän hankki kirjan myöhemmin itselleen.

”En koskaan lukenut samaa kirjaa kahta kertaa. Joskus halusin lukea uudelleen tietyn kirjan, mutta en koskaan löytänyt siihen aikaa. Mutta kun ensimmäisen kerran sain Zhuan Falunin luettua loppuun, olin hyvin yllättynyt ‒ se kävi niin nopeasti. Sanoin itselleni, että minun tarvitsee lukea se uudelleen, joten tein niin, ja siitä lähtien en ole koskaan lopettanut tämän kirjan lukemista.”

Luettuaan Zhuan Falunin kolmannen kerran Marita ymmärsi, että Falun Dafa on juuri se, mitä hän oli etsinyt. Hän löysi harjoituspaikan Frankfurtista ja alkoi tehdä harjoituksia paikallisten harjoittajien kanssa.

Kehon uusiutuminen

Maritan kuukautiskierto oli ollut hyvin epäsäännöllinen nuoruudesta lähtien. Vielä lapsen saatuaan hänen piti ottaa vaivaan lääkettä. Epäsäännöllisen hormonitoiminnan vuoksi hänellä oli finnejä kasvoissaan.

Kolme kuukautta sen jälkeen, kun hän alkoi harjoittaa Falun Gongia, hänellä oli kuukautiset, ja sama toistui kaksi viikkoa myöhemmin. Tämä tuntui hänestä oudolta. Mutta tämän jälkeen kuukautiskierron sykli on ollut poikkeuksetta säännöllinen, huolimatta siitä, kuinka kiireinen tai stressaantunut hän on.

”Näyttää siltä, että kehossani on uusi mekanismi. Sitä ei voi moderni lääketiede selittää. Kehollani on uusi toimintamalli, joka on erittäin tarkka. Kasvoillani olevat näppylät ovat myös hävinneet. Aikaisemmin olin huonon ihoni vuoksi hieman hämmentynyt tavatessani potilaita, jotka tulivat luokseni pyytämään apua iho-ongelmiinsa, mutta nyt kasvoni ovat sileät.”

”Irti päästäminen ja rentoutuminen”

”Työtoverini näkivät muutoksen kasvoillani ja pyysivät minua kertomaan salaisuuteni. Vuosiin en ollut halunnut puhua itsestäni. Mutta nyt en tunne itseäni vieraaksi ihmisten keskuudessa. Myös stressi on hävinnyt.”

Myös Maritan mies oli yllättynyt nähdessään muutokset hänessä.

”Meillä oli tiukat suunnitelmat kaikesta, sisustuksesta matkustamiseen. Pystyin rentoutumaan vasta sitten, kun kaikki pienet yksityiskohdat oli hoidettu.”

”Mutta nyt voin päästää irti monista asioista. Annan miehelleni tilaa ja luovun kiintymyksistäni kontrolloida kaikkea.”

”Puutarha on hyvä esimerkki. Mieheni on ylpeä siitä, mitä hän on saanut aikaan. Mielestäni hän teki puutarhasta sekavan, ja menetin samalla kasveja, joista pidin. Mutta se, mitä sain, oli onnellinen ja ylpeä aviomies. Eikö minun pitäisi olla onnellinen hänen saavutuksestaan?”

”Olen myös huomannut, että minulla oli paljon kiintymyksiä puutarhaa kohtaan; tämä kukka pitäisi olla täällä, tämän kasvin pitäisi olla tällainen, jne. Kaikki oli minulle tärkeää. Ne ovat minun. Sellaiset kiintymykset tekivät minusta hermostuneen joka päivä.”

”Mutta sanoin itselleni: ”Olen Falun Gongin harjoittaja nyt, joten minun pitäisi luopua näistä kiintymyksistä.”


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2018/3/9/168993.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.