Vainotapauksia, Elinryöstöt

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • ”Hobitti” luultavasti aikaisemmin tuntematon ihmislaji (Kuva)

    Australialaiset ja indonesialaiset arkeologit huomasivat hobitit vuonna 2003 eräässä luolassa indonesialaisella saarella nimeltä Flores. Fossiilin hampaat osoittavat, että kyseessä oli täysikasvuinen nainen. Hän oli kuitenkin vain 90 cm pituinen ja hänen aivonsa olivat vain kolmasosa nykypäivän ihmiseen verrattaessa. Hänen arvioidaan eläneen noin 18 000 vuotta sitten.
  • Ranska: Valokuvaraportti: Falun Gongin Ranskaan tulon kymmenvuotispäivä

  • Jilinin kaupungin naispuolinen harjoittaja Liu Shiwei kuoli työleirillä kokemaansa kidutukseen

    Liu Shiwei tuomittiin vuodeksi pakkotyöhön ja lähetettiin Heizuizin pakkotyöleirille Changchunin kaupunkiin missä hän kärsi erilaisista kidutusmenetelmistä. Kerrän hänen kätensä sidottiin niin tiukasti selän taakse pitkäksi aikaa, että ne menivät sinipunaisiksi verenkierron puutteesta. Liu vapautettiin syyskuussa 2004. Hän kuoli marraskuussa, 2004 vajaa kaksi kuukautta sen jälkeen.
  • Falun Gongin naispuolinen harjoittaja Wang Liyun kuoli vuonna 2001 kidutuksesta saamiinsa vammoihin

    Wang Liyun oli 40-vuotias työntekijä Zhongxin pankista Shenzhenin kaupungista Guandongn maakunnasta. Hän oli vangittuna vankileirillä missä hänet kidutettiin lähes kuoliaaksi. Hän kuoli elokuun 6. päivä 2001 pidätyksen aikana saamiinsa vakaviin vammoihin.
  • Viisikymmentävuotias Falun Dafa harjoittaja Zhou Jiwu Liaoningin maakunnasta kuolee pitkäaikaisen vainon uhrina

    Zhou oli pitkään vangittuna Wujiabaon pakkotyöleirillä, Luoteis-Hanzhuang aivopesukeskuksessa ja Fushun pidätyskeskuksessa, missä häntä pahoinpideltiin ja kidutettiin, pelkästään sen vuoksi, koska hän kieltäytyi luopumasta Falun Gongin harjoituksestaan. Tämän lisäksi kunnan viranomaiset palkkasivat yhden Zhoun naapureista seuraamaan häntä. Pitkäaikaisen vainon seurauksena, Zhou oli henkisesti ja fyysisesti erittäin vaarallisessa tilassa. Zhou Jiwu kuoli 5.marraskuuta 2004 kärsittyään pitkään epäinhimillisestä vainosta.
  • Kääpiöitten löytyminen auttaa ihmistä ymmärtämään ihmiskunnan sivilisaation sadut ja todellisuuden

    Erään raportin mukaan Nature Magazinessa 27. lokakuuta 2004, arkeologit löysivät äskettäin jäännöksiä yli metrin pituisesta aikuisesta ihmisestä Indonesiassa. Pienet ihmisaivot ovat vain kolmasosa tavallisen ihmisen aivoista. Tutkijat uskovat, että heitä oli yhä olemassa vähintään 18 000 vuotta sitten.
  • Iso-Britannia: Media ja yleisö tukevat ensimmäistä kidutuksen vastaista näyttelyä Belfastissa

    Maaliskuun 4. ja 5. päivä 2005 Falun Gongin harjoittajat Skotlannista, Englannista ja Irlannista pitivät kidutuksenvastaisen näyttelyn Pohjois-Irlannin pääkaupungissa Belfastissa. Näyttelyn aikana lehtimiehet kahdesta mediasta tulivat tekemään artikkelin tapahtumasta.
  • Asianajaja Gao Zhichengin avoin kirje Kiinan kansankongressille (osa 2)

    1. Minkä tahansa maan rikoslaki käsittelee asioita tietyissä mittakaavoissa – kuten ihmiset, asiat ja aineellinen ympäristö – ja säädetään ja valvotaan sinä aikana, jolloin nämä lait ovat voimassa. Teoriassa Kiinan kansantasavallan säätämät lait eivät ole poikkeus. Yksi rikosoikeuden perusperiaatteista on, että näitä lakeja ei voi käyttää takautuvasti. Toisin sanoen, lait eivät päde asioissa, jotka tapahtuivat ennen kuin kyseessä olevat lait säädettiin. Lokakuun 30. 1999 kansankongressi hyväksyi päätöksen ”kieltää pahat kulttijärjestöt ja iskeä pahojen kulttien aktiviteetteja vastaan.” (”päätös”) Tämän jälkeen Falun Gongin harjoittajien rankaiseminen perusteltiin enimmäkseen heidän toimillaan ennen kuin ”päätös” oli hyväksytty.
  • Tyttäreni nimi tarkoittaa ”Iloinen” mutta hän on hyvin surullinen

    Tyttäreni lempinimi on Kaixin mikä tarkoittaa ”iloinen” kiinaksi ja hänen virallinen nimensä on Huang Ying. Hänen äitinsä Luo Zhixiang oli Falun Gongin harjoittaja, joka kuoli Guangzhoun poliisin julmaan kidutukseen. Pieni tyttäreni erotettiin äidistään kun hän oli vain kolmen kuukauden ikäinen. Hän menetti äitinsä ollessaan puolentoista vuoden. Myöhemmin tämä sai hänen nuoren mielensä hyvin rauhattomaksi.
  • Kidutusmenetelmiä joita käytetään Falun Gongin harjoittajien kiduttamiseen Shouguangissa, Weifangissa, Shandongin maakunnassa (Kuvauksia tositapahtumista)

    Heinäkuun 6. päivä 2000 johtajat Zhang ja Geng sekä muut Beiluon mielisairaalasta Shandongin maakunnasta, sitoivat Dafa-harjoittajien kädet ja jalat kiinni ja pakkosyöttivät heitä nenänkautta. Tämä kidutus kesti kahdeksan kuukautta. Viimeisten vuosien aikana monia harjoittajia on kidutettu tällä tavalla.
  • Euroopan Unionin päätöslauselmassa suuri huoli Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista

    Viimeisin Euroopan Unionin päätöslauselma toi julki, että EU aikoo ilmaista vakavan huolensa Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista tulevassa YK:n 61. ihmisoikeuskokouksessa. Päätöslauselmassa tuomitaan jyrkästi Kiinan hallituksen mielivaltaiset pidätykset sekä vaino Tiibetin ja Xinjiangin asukkaita, Falun Gongin harjoittajia, sekä erilaisia poliittisia toisinajattelijoita kohtaan. Päätöslauselma kehottaa Kiinan hallitusta välittömästi ja ehdoitta vapauttamaan mielipidevangit sekä ihmiset, joilla on poliittisia mielipiteitä, kunnioittamaan ihmisten oikeutta ajatella, kunnioittamaan omaatuntoa sekä uskonnollista vakaumusta.
  • Liikenainen Feng Yang kidnapattiin Pekingissä

    Feng Yang toimii antiikkialalla ja on viimeisen kymmenen vuoden aikana matkustanut Iso-Britannian ja Kiinan väliä. Pekingin poliisi kidnappasi Kiinalaisen liikenaisen, Feng Yangin 1. maaliskuuta ja vei hänet paikalliselle Yu Shun poliisiasemalle, josta hänet siirrettiin myöhemmin Hai Dian alueen julkisen turvallisuusalantoimistoon. Pidätyksen jälkeen Yangin perhe vaati saada tavata hänet, mutta poliisi ei suostunut perheen pyyntöön.. Yangin ystävät Iso-Britanniassa ovat tekemässä kiireellistä vetoomusta, vaatiakseen hänen välitöntä vapauttamista.
  • Naisharjoittaja Hao Guanglan Shandongin maakunnasta kärsi hermoromahduksen kidutuksen seurauksena ja kuoli vuonna 2001

    Hao Guanglan ja hänen siskonsa lähetettiin Wangcunin pakkotyöleirille (nykyinen Shandongin maakunnan toinen naistyöleiri) marraskuun 5. päivä 2000. Hao Guanglania kidutettiin kunnes hän sai hermoromahduksen. Maaliskuun 15. päivä 2001 työleiriltä soitettiin hänen perheelleen ja pyydettiin heitä hakemaan hänet pois. Kun hänen miehensä ja nuorempi siskonsa menivät hakemaan häntä he huomasivat, että koko hänen kehonsa oli turvonnut ja hänellä oli tyhjä, tuijottava katse. Käsiraudat olivat aiheuttaneet hänen ranteisiinsa kaksi tummanpunaista ruhjevammaa.
  • Falun Dafa -harjoittaja Li Zhiyong Changchunista kärsi julmasta kidutuksesta Jilinin vankilassa

    Li Zhiyong Changchunilaisen pankin kanttiinityöntekijä tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen tekaistuilla syytöksillä. Li Zhiyong oli vangittuna lähes kaksi vuotta, minkä aikana viranomaiset kiduttivat ja pahoinpitelivät häntä. Tällä hetkellä 26-vuotias Li Zhiyong kärsii sydänsairauksista, ”vesivatsasta” ja virtsasssa olevasta valkuaisesta. Li’n perheellä ei ole varaa maksaa hänen lääkehoitoaan.
  • Lasten koristeita tehdään orjatyönä Masanjian pakkotyöleirillä

    Falun Dafan harjoittajat, ovat olleet ennennäkemättömän julman vainon kohteena heinäkuusta 1999 lähtien. Samalla kun monet harjoittajat on vangittu pidätysasemille, pakkotyöleireille ja vankiloihin, heidät on pakotettu valmistamaan monenlaisia tuotteita orjatyönä. Tehdäkseen voittoa työleirillä tuotetaan suuri määrä erilaisia tuotteita.