Vainotapauksia
Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino
-
Falun Gongin vaino Kiinassa: Poika vankilassa, äiti kuoli yksinäisenä
2005-11-01Li Huzhea, Jilinin maakunnasta, kidutettiin kunnes hän oli hyvin heikko eikä voinut pitää huolta itsestään. Syyskuun puolivälissä Li’n yli 70-vuotias äiti kuoli kodissaan. Hänen mädäntynyt ruumiinsa löydettiin monia päiviä myöhemmin ja hänen kätensä olivat puristuneet nyrkkiin. Se oli traaginen näky ja oli ilmeistä, että hän oli kuollut kovissa tuskissa. -
Orjatyön tuotteita – Zhongba’n työleirillä valmistetaan värikkäitä lyhtyjä
2005-11-01Leirin vartijat pakottavat vankeja valmistamaan tuotteita ankarissa olosuhteissa ja usein käyttävät väkivaltaa ja kidutusta painostuskeinona. Vangit joutuvat usein työskentelemään 16 tuntia vuorokaudessa. He, jotka eivät saa tehtyä tarpeeksi tuotteita, kärsivät erilaisista rangaistuksista, kuten kidutuksesta. Rangaistuksena voi myös olla työleirituomion pidennys. -
Falun Gongin harjoittaja hakattiin kuoliaaksi omalla työpaikallaan
2005-10-28”Pahoinpitelyn aikana pääni osui vasten kovaa laatikkoa, jonka seurauksena menetin tajuntani. Miehet jatkoivat kuitenkin hakkaamistani vielä pitkän aikaa. Myöhemmin minut kannettiin ulos ja jätettiin yli tunniksi hyytävään pakkaseen. Lopulta minut päästettiin takaisin sisään ja jätettiin makaamaan puiseen sänkyyn. Miehet aukaisivat kaikki ikkunat, lukitsivat oven ja lähtivät” -
Li Guangnian jalat kipeytyivät ja tulivat heikoiksi hänelle annetun tuntemattoman lääkeruiskeen jälkeen Shayangin vankilan yleisessä sairaalassa
2005-10-28Li Guangnian, Falun Dafa -harjoittaja Hubein maakunnasta, sai ongelmia jalkoihinsa sen jälkeen kun sairaalan professori Yang Jingqin antoi hänelle ruiskeen Hubein maakunnan Shayangin vankilan yleisessä sairaalassa. Ei ollut väliä jos hän istui tai käveli, hänen jalkansa tekivät kipeää ja hän ei voinut nousta ylös ollessaan käymälässä. Li Guangnian on ollut tässä tilassa useita kuukausia. -
Naispuolisia Falun Gongin harjoittajia käytettiin seksuaalisesti hyväksi Dalianin pakkotyöleirillä
2005-10-28”Dalianin pakkotyöleirin poliisit käskivät rikollisvankeja kiduttamaan naispuolisia Falun Gongin harjoittajia seksuaalisella hyväksikäytöllä. Vangit määrättiin riisumaan harjoittajien vaatteet ja levittämään heidän kätensä ja jalkansa haaralleen. Tämän jälkeen naisten sukuelimiin tungettiin pippuria, mopinvarsia tai jopa kolme eri suuntiin kiinni sidottua hammasharjaa, jota vangit pyörittelivät naisten sukuelimissä." -
Kolme vuotta Liu Xiwenin kuoleman jälkeen perhe kärsii yhä ahdistelusta
2005-10-25Liu oli eläkkeellä oleva opettaja Zhenxingin peruskoulusta. Vainosta lähtien Liuta ahdisteltiin koko ajan ja virkailijat Beilin alueen koulutusvirastosta kohtelivat häntä huonosti. Kärsittyään vakavista kehon ja mielen vammoista, Liu kuoli toukokuun 20. päivänä 2002. Hänet oli sitä ennen ajettu maanpakoon neljäksitoista kuukaudeksi ja hänen kahdeksantoista kuukauden palkkansa takavarikoitiin. -
Isä eristetty aivopesukeskukseen yli kolmen vuoden pakkotyön jälkeen, tytär pakotetaan eroamaan koulusta
2005-10-25Wang Guoli asuu Qidaowanzon kylässä, Sisä-Mongolian autonomisella alueella. Sen jälkeen kun häntä oli kidutettu kolme ja puoli vuotta pakkotyöleirillä, hänet lukittiin aivopesukeskukseen Hedongin terveydenhoito-oppilaitoksessa Aohan Flagissa. Hänen tyttärensä oli pakko erota koulusta vuonna 2002, hän oli tuolloin vain 14-vuotias. -
Julma vaino naisten pakkotyöleirillä Hohhotissa, rva Zhang Yuhua kärsii hermoromahduksesta
2005-10-25Naisten pakkotyöleirillä Hohhotissa vartijat pakottavat Falun Gongin harjoittajat seisomaan useita päiviä, lukitsevat heidät suljettuun selliin, kieltävät heitä menemästä kylpyhuoneeseen tai peseytymään tai pesemään hampaitaan ja estävät heitä nukkumasta. He aloittavat tällaisen kohtelun heti kun harjoittajat saapuvat yrittäen tällä tavalla saada heidät luopumaan Falun Dafasta. Jos nämä kidutukset eivät muuta harjoittajien mieltä, vartijat pakottavat vankeja kiduttamaan harjoittajia jatkuvasti. -
Falun Gongia harjoittava poliisi vainottiin kuoliaaksi vakaumuksensa vuoksi
2005-10-23Peng Geng, 31-vuotias Falun Gongin harjoittaja ja poliisi Liaoningin maakunnan julkiselta turvallisuus-osastolta, erotettiin virastaan, koska hän harjoitti Falun Dafaa. Geng vangittiin Masanjian pakkotyöleirille, josta hänet siirrettiin muille työleireille ja vankiloihin. -
Dafa-harjoittajien vaino Hebein maakunnassa
2005-10-23Poliisi Yanshanin piirikunnassa noudattaa tunnontarkasti Falun Gongin vastaista toimintatapaa, jonka Kiinan entinen presidentti Jiang Zemin ja hänen hallituksensa käynnisti. He tutkivat laittomasti Dafa-harjoittajien kodit, hakkaavat heitä julmasti ja kiduttavat heitä kaikenlaisilla tuskallisilla kidutusmenetelmillä kuten savukkeella polttaminen, bambutikkujen työntäminen kynsien alle ja sähköiskut sähköpampuilla. -
Kärsimäni kidutus Huludaon työleirillä Liaoningin maakunnassa (Lavastettuja tilanteita)
2005-10-23Poliisit sitoivat minut kiinni sänkyyn köydellä 9 vuorokaudeksi. Tänä aikana minua pakkosyötettiin brutaalisti. Suuni avattiin väkivaltaisesti vetämällä poskistani kaksi käsin. Sitten he laittoivat terävän puisen tikun suuhuni jotta hampaat pysyisivät erillään. Kun hampaani olivat erillään, he kaatoivat maissivelliä ja vahvaa suolavettä suuhuni. -
Äiti vainottiin kuoliaaksi, isä tuomittu vankilaan, poika pakeni epätoivoissaan
2005-10-18Geng Cuifang, Dafa-harjoittaja Lanzhoun kaupungista, vainottiin kuoliaaksi kesäkuun 13. päivänä 2002. Hänen poikansa oli alle 18-vuotias siihen aikaan. Hänen isänsä oli vangittu. Menetettyään vanhempansa ja toimeentulonsa lähteen poika pakeni epätoivoisena. Sukulaiset ja ystävät ovat etsineet häntä siitä lähtien, mutta eivät tiedä missä hän on tällä hetkellä. -
Tietoa joistakin 42 Falun Dafa -harjoittajasta jotka kuolivat vainon takia
2005-10-18Nti Wang Wenlan oli 14-vuotias ja hän oli seitsemännellä luokalla keskikoulussa no 8 Shuangchengin kaupungissa. Heinäkuun 19. päivänä 2000 hän meni Pekingiin äitinsä ja vanhemman siskonsa kanssa vetoamaan oikeudesta Falun Gongille. Wenlan oli vainon vuoksi koko ajan äärimmäisen fyysisen ja henkisen paineen alla. Hän kuoli syyskuun 12. päivä 2003. -
Harjoittajan perheenjäsenet paljastavat pidätysaseman kaupan salakavalan toiminnan Harbinissa
2005-10-18Harbinin poliisiaseman seitsemäs osasto on pidätysasema. Perheenjäsenet tulevat kauppaan saadakseen tietoa harjoittajista, jotka olivat pidätettynä siellä. Jotkut perheenjäsenet kysyivät myyjiltä jos heidän perheenjäsenensä olivat vielä vankina siellä. Myyjät sanoivat heille ”kyllä”, joten perheenjäsenet ostivat monia tavaroita ja pyysivät myyjiä viemään ne heille. Kun perheenjäsenet pyysivät kuittia, myyjät sanoivat, että harjoittajat oli siirretty toiseen paikkaan. -
Falun Dafa -harjoittaja tapettiin Taivaallisen Rauhan Aukiolla
2005-10-14Kansallislipun korokkeen itäisellä puolella naispuolinen Dafa-harjoittja, joka oli noin 30 vuoden ikäinen ja jolla oli punainen alppitakki ja farkut, avasi keltaisen banderollin johon oli kirjoitettu ”Falun Dafa on hyvä” samalla kun hän sanoi ääneen ”Falun Dafa on hyvä”. Kansallislipun turvallisuusvartija juoksi heti hänen luokseen ja potkaisi häntä hyvin voimakkaasti. Harjoittaja kaatui maahan selälleen – hänen selkänsä iskeytyi aitauspylvääseen. Hän kuoli silmänräpäyksessä pää nojaten kettinkiin.