Huhtikuussa 2002 minut pidätettiin kun tein Falun Gongin harjoituksia ulkona. Seuraavana iltapäivänä kolme tai neljä hallituksen virkamiestä kylästäni kaappasi minut ja toi minut Jiaozhoun mielisairaalaan fyysisen tutkimuksen verukkeella. Zhaou Lanjie, kylän johtaja, ja Gao Siming, kylän puoluesihteeri, väittivät, että koska olin mennyt Pekingiin neljä kertaa vetoamaan Falun Gongin puolesta, heillä oli tarpeeksi todisteita osoittamaan että olin menettänyt mielenterveyteni.
Ensimmäisenä yönä mielisairaalassa naispuolinen hoitaja näki minun istuvan sängyllä jalat ristissä. Hän toi kaksi tablettia, mutta kieltäydyin ottamasta niitä. Seuraavana päivänä perheeni tuli puhumaan Sun Zhijunille, sairaalan päälääkärille, vaatien vapauttamistani. Perheeni vastusti sanoen että en ollut koskaan ollut henkisesti vajavainen. Sun Zhijun tiuskaisi että vain he jotka olivat tuoneet minut sairaalaan olivat sallittuja vapauttamaan minut; perheenjäsenet eivät olleet tähän oikeutettuja. Sun väitti myös että olin ”henkisesti estynyt”, ja että minun piti ottaa lääkkeitä.
Sinä yönä hoitaja määräsi minut ottamaan tabletit ja kieltäydyin uudestaan. Hän kutsui useita muita ihmisiä, mukaan lukien kaksi lääkäriä ja neljä potilasta joita hoidettiin mielenterveysongelmien vuoksi. Minut raahattiin toiseen huoneeseen ja sidottiin kiinni sänkyyn. Koska vastustin, mieslääkäri ja naishoitaja liittyivät taisteluun ja pitivät minua paikoillaan samalla kun hoitaja laittoi metallitangon hampaideni väliin. He käyttivät sitten tunkkia muistuttavaa erikoistyökalua kampeamaan suuni auki. Tabletit ja vettä laitettiin pakolla suuhuni ja joku puristi nenäni kiinni, joten minun täytyi hengittää suuni kautta, ja tabletit menivät kurkustani alas. Koska kieltäydyin yhteistyöstä, mieslääkäri määräsi naishoitajaa antamaan myös ruiskeen. Nukahdin pian sen jälkeen. Kun heräsin, olin edelleen sidottu.
Seuraavina päivinä hoitajat ja muut potilaat antoivat minulle pakolla lääkkeitä joka päivä. Useita päiviä sen jälkeen kieltäydyin painokkaasti toisesta ruiskeesta, mutta lääkärit ja hoitajat eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota, pyytäen potilaita pitämään minua paikoillaan kun he antoivat ruiskeen vastoin tahtoani. 20 minuuttia sen jälkeen tunsin huimausta, kurkkuni oli kuiva, en voinut tarkentaa katsettani, ja pystyin vain tuijottamaan ilmeettömästi. Oloni oli sietämättömän tukala. Kun ruiske alkoi vaikuttaa, menetin voimat koko kehossani, enkä edes pystynyt nostamaan käsiäni. Kompuroin kävellessäni ja minulla oli vaikeuksia puhua.
Kaikista epäinhimillisintä on se että neljän ruiskeen jälkeen (tavallinen aikataulu on antaa pakolla yksi ruiske kuukaudessa jokaiselle henkisesti vajavaiselle potilaalle) minulle ei ollut pelkästään yllä mainitut oireet, vaan kärsin myös henkisistä vaurioista. Jos istuin kaksi minuuttia, tunsin levottoman tunteen vuoksi pakottavaa tarvetta nousta ylös ja kävellä. Mutta vain kahden minuutin kävelyn jälkeen oloni oli niin epämukava että minun piti istua. Kesällä minulla oli äärimmäisen kuuma mutta en kyennyt hikoilemaan. Kasvoni ja käteni tulivat punaisiksi, silmäni tarkensivat hitaasti, reaktioni olivat hyvin hitaat, ja kieleni tuntui jäykältä. Kaaduin heikkona kuin koiran pentu, milloin vain joku kosketti minua kevyesti. Vaikka minulla oli kaikki nämä oireet, hoitajat jatkoivat lääkkeiden antamista joka päivä.
Tänä aikana useita kymmeniä Falun Gongin harjoittajia pidettiin tässä mielisairaalassa. Kymmenen kuukautta myöhemmin meidät siirrettiin Zhangjiatunin aivopesukeskukseen lisäpainostusta varten, jotta luopuisimme uskostamme.
20. tammikuuta, 2004
Kiinalainen versio: http://www.minghui.org/mh/articles/2004/1/22/65367.html
Englanninkielinen versio: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2004/2/6/44834.html
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.
lisää ...