Kiinalainen poliisi: "Ammun hänet kuoliaaksi”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kai’n piirikunnan poliisit Chongqingin kaupungissa keksivät syytteitä Falun Gongia vastaan jo ennen kuin Kiinan kommunistinen puolue Jiang Zeminin johdolla aloitti vainon 20. heinäkuuta 1999. Vainon alkamisesta lähtien 610-viraston viranomaiset sekä poliisit ovat tehneet yhä enemmän joukkopidätyksiä ja tuominneet harjoittajia vankiloihin, pakkotyöhön sekä ankariin sakkoihin. Syyttömiä Falun Gongin harjoittajia on menettänyt perheensä, ystävänsä, työtoverinsa sekä työpaikkansa vainon vuoksi.

Herra Lei Bifu, Dafa-harjoittaja kotoisin Linjiangin kaupungista, joutui jättämään kotinsa poliisin tutkittua laittomasti hänen asuntonsa ja vieden hänen omaisuuttaan. Tammikuun 18. päivänä 2006 Lein perheenjäsenet menivät poliisiasemalle tiedustelemaan tavaroitaan. Poliisi Chen Zhangsong huusi heille: ”Uskallatteko yhä tulla tänne tavaroidenne vuoksi? Haemme Lein hänen kotoaan kiinalaisen uuden vuoden aikana. Pidätämme hänet jos hän tulee takaisin. Älkää tulko häiritsemään meitä. Jos tulette, teemme myös teille jotain. On totta, että olin ryhmän johtajana mennessämme asunnollenne aikaisemmin. Niin kauan kuin saan ohjeita esimieheltäni, seuraan niitä. Jos Lei uskaltaa tulla takaisin, ammun hänet kuoliaaksi.” Chen herjasi myös hävyttömästi Falun Gongia toistamalla kommunistisen puolueen valheita.

Lei oli ollut aikaisemmin liikemies. Häntä puukotettiin työssä ja hän vammautui osittain. Hän kuuli Falun Gongista marraskuussa 1998 ja sai terveytensä takaisin harjoittamalla sitä. Kun vaino alkoi, hän eli kodittomana lähes viisi vuotta 610-viraston häirinnän vuoksi.

Kesäkuussa 2001 Kai’n piirikunnan poliisit pidättivät muutaman harjoittajan ja kiduttivat heitä. Saatuaan tietoja kiduttamalla poliisit menivät Lein kotiin ja tutkivat asunnon. Vahvasti aseistautunut poliisijoukko vei luvatta television, VCD-soittimen, kasettisoittimen ja Dafa-kirjat. Poliisit jättivät kaksi paperia asuntoon lähdettyään. Toisessa sanottiin, että Lei oli vastavallankumouksellinen, ja toisessa kerrottiin, että kuka vain auttaisi Lein pidättämisessä, hänet palkittaisiin.

Lei ei onnekseen ollut kotona. Viranomaiset tulivat ilmoittamatta hänen asunnolleen myöhemminkin. Lokakuussa 2003 kymmenisen poliisia piiritti Lei’n talon Chen Zhengsongin johdolla. Ennen kuin perheenjäsenet ehtivät avata ovea, poliisit olivat jo murtaneet sen auki rautakangella. He uhkasivat perhettä, että jos he eivät kerro missä Lei on, heillä olisi oikeus penkoa asunto milloin vain halusivat. Joulukuussa 2004 poliisit veivät Lein vaimon poliisiasemalle 15 päiväksi.

Lein perheenjäsenet menivät poliisiasemalle useita kertoja kyselemään omaisuudestaan, jonka poliisit olivat ottaneet. Poliisit herjasivat Falun Dafaa, heidän perhettään ja perheen 70-vuotiasta äitiä. Poliisit pakottivat Lein äidin seisomaan ulkona kylmässä ohuissa vaatteissa samalla kun he huusivat ja kiroilivat hänelle. Lein vaimo joutui yksin huolehtimaan heidän ikääntyneistä vanhemmistaan sekä kasvattamaan lapsensa.

Satoja Falun Gongin harjoittajia Kai’n piirikunnassa on vainottu. Poliisit ovat häirinneet harjoittajia ja uhkailleet heitä, murtautuneet heidän koteihinsa, sakottaneet ja seuranneet heitä. Xu Congxing, 60-vuotias Dafa-harjoittaja, pidätettiin ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Häntä kidutettiin niin ankarasti Xinshanpingin pakkotyöleirillä, että hänet piti vapauttaa sairaalahoitoon 14. toukokuuta 2002. Tämänkin jälkeen poliisit vainosivat häntä, kunnes hän lopulta menehtyi 19. heinäkuuta 2003.


Asiaankuuluvia yhteystietoja:

Police Station in Linjiang Town, Kai County, Zip Code: 405408
Telephone Number: 86-23-52812033
Chief of police: Yuan Bin
Deputy police chief: Tan Fusheng
Officers: Chen Zhangsong, Xiong Bingyou, Liu Xuefeng, Xu Wenzhao, Li Jing, Xu Wenli, Gao Qijia, and Xie Guoshan.


Kiinaksi: http://www.minghui.ca/mh/articles/2004/11/30/90383.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a31502-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.