Lehdistötilaisuudet, Kirjeet, Paikalliset tapahtumat

  • ”Luumunkukka lumessa” –elokuvan ensi-ilta Göteborgin elokuvafestivaaleilla

    Dokumentti ”Luumunkukka lumessa” kertoo, miten Falun Gongin harjoittajia kohdellaan tämän päivän Kiinassa. Vaimo ja tytär kertoo kohtalokkaan tarinan perheen isästä joka tapettiin Falun Gongin uskonsa vuoksi. Elokuva esitetään Göteborgin elokuvafestivaalien aikana 28.1-5.2.2005. Haga teatterissa, kaupungin museossa.
  • Puola: Falun Gong -kirja viedään kaikkiin Varsovan kirjastoihin

    Varsovan Falun Gongin harjoittajat veivät tammikuun alussa vuonna 2005 Falun Dafan harjoitukset sisältävän Falun Gong -kirjan Varsovan kaikkiin kirjastoihin. Kirjailija on Falun Gongin harjoituksen perustaja, hra Li Hongzhi, joka on ollut Nobelin Rauhan palkinnon ehdokkaana neljä kertaa, sekä myös Saharovin palkinnon ehdokkaana ajatuksen vapaudesta.
  • Tsekin kansantasavalta: Znojmon kaupungissa kerätään allekirjoituksia vetoomukseen ja paljastetaan vaino Kiinassa

    Kaupungin rauhallinen ilmapiiri antoi harjoittajille tilaisuuden selittää ihmisille perusteellisesti ja ajattelematta ajan kulumista, mitä Falun Gong on ja miksi sitä vainotaan niin julmasti Kiinassa. Vaikka tämä oli Znojmon kaupungin asukkaille ensimmäinen kerta kun he kuulivat Falun Gongista, he tiesivät paljon Kiinan kommunistipuolueen terrorista jota puolue on käyttänyt vainoamaan oman maansa kansalaisia viimesten 50 vuoden aikana.
  • Ranska: Vammautunut nuori mies oppi Falun Gongia

    Hänen liikkeensä olivat hyvin hitaita ja hän ei voinut tehdä kaikkia harjoituksia kovin tarkasti. Hän kysyi pitikö Falun Gongissa saavuttaa rauhallisuus harjoituksen aikana. Kun sain tietää, että muihin verrattuna hänen vammautuneisuutensa teki hänelle vaikeammaksi saavuttaa rauhallisuus, liikutuin. Tämä saa hänet tavoittelemaan rauhallisuutta muita enemmän, mutta hänen täytyy nähdä vielä enemmän vaivaa.
  • Suomalaiset Falun Gongin harjoittajat vierailivat Suomen suurlähetystössä Lontoossa

    Falun Gongin harjoittajat ovat käyneet eri maiden suurlähetystöissä ja konsulaateissa kertomassa Falun Gongin harjoittajiin kohdistuvasta vainosta Kiinassa. On tärkeää, että ihmiset kaikkialla saavat tietää mikä on totuus vainosta. Kaikki propaganda, jonka kohteeksi ihmiset ovat joutuneet niin Kiinassa kuin muuallakin maailmaa, on peräisin kiinalaisilta poliitikoilta, joista useat ovat jo saaneet haasteen oikeuteen kansanmurhasta ja kidutuksesta.
  • Falun Gongin harjoittajat lähes 20 Euroopan maasta osallistuvat Lontoon lehdistötilaisuuteen

    Tilaisuuden tarkoituksena oli paljastaa ja tuomita Falun Gongin harjoittajien vaino joka on jatkunut jo yli viisi vuotta. Useat sadat Falun Gongin harjoittajat lähes 20 Euroopan maasta osallistuivat suurimittaisiin Lontoon aktiviteetteihin tuodakseen esille kansanmurhan, joka tapahtuu Kiinassa Falun Gongin harjoittajia vastaan.
  • Sveitsi: Vaino paljastetaan informaatiopaikalla Saas Fee’n terveyskylpylässä

    Monet Monet turistit ja paikalliset asukkaat olivat järkyttyneitä sellaisesta julmasta ihmisoikeuksien rikkomuksista joita tapahtuu Kiinassa tänä päivänä. Kuvat uudelleenlavastetuista kidutusmenetelmistä, vaikuttivat osaltaan tiedon perille menemiseen julman vainon laajuudesta kaikille jotka tulivat käymään informaatiopaikalla.
  • Ukraina: Harjoittajat esittelevät kutsuilla Falun Gongia ja paljastavat vainon

    Kutsuilla harjoittajat esittelivät Falun Gongin vieraille ja medialle ja antoivat heille tietoa menneillään olevasta laittomasta Falun Gongin vainosta Kiinassa. Monet ihmiset olivat järkyttyneitä saatuaan tietää että viattomat ihmiset, vangitaan laittomasti ja kidutetaan julmasti Kiinan kommunistipuolueen käskystä.
  • Unkari: Kuvanäyttely paljastaa monet kidutusmenetelmät joita käytetään Falun Gongin harjoittajia vastaan

    Kuvanäyttely paljasti, että monia kidutusmenetelmiä käytetään pakottamaan Falun Gongin harjoittajat pettämään omatuntonsa ja menemään harjoitusmenetelmää vastaan. Ihmiset tulivat hakemaan lehtisiä ja kirjoittivat nimensä vetoomukseen osoittaakseen tukensa Falun Gongin harjoittajille. ”Totuus-Laupeus-Kärsivällisyys” liikuttaa maailman ihmisten sydämiä ja he vaativat voimakkaasti näiden ihmisoikeusrikkomuksien lopettamista.
  • Saksa: Ihmisoikeusjärjestön edustajat keräsivät nimiä Falun Gongille joulumessuilla

    Jouluaattona jokainen Saksan kaupunki, pieni tai suuri, järjestää Pyhä lapsi –messut. Syksyllä järjestetyn vilkkaan Kirta –messun jälkeen, Falun Gongin harjoittajat Chamin kaupungista järjestivät perinnejuhlilla informaatiopäivän, kertoakseen ihmisille Falun Gongista perusteellisemmin.
  • Ranska: Harjoittajat kutsuttiin Kaakkois-Aasiassa toimiviin ihmisoikeusjärjestöjen konferenssiin

    Aasian ihmisoikeusjärjestöt paljastivat vakavia ihmisoikeuksien rikkomuksia näissä autoritaarisissa ja kommunistisissa maissa. Jiang Zeminin Kiinan kommunistipuolueen menneillään oleva Falun Gongin vaino herätti kaikkien sydämessä levottomuutta. Se sai kaikkien järjestöjen ja osanottajien huomion konferenssissa ja vaino tuomittiin päättäväisesti.
  • Ruotsi: Falun Gongin harjoittajat kutsuttiin Amnesty Internationalin järjestämään kidutuksenvastaiseen kulkueeseen

    Kansainvälisenä ihmisoikeuspäivänä 10. joulukuuta Amnesty Internationalin Göteborgin osasto järjesti kidutuksenvastaisen kulkueen ja kynttilämielenosoituksen. Göteborgin ja lähialueiden Falun Gongin harjoittajat osallistuivat tähän Amnestyn järjestämään vuosittaiseen kansainväliseen ihmisoikeuspäivän tapahtumaan.
  • Ranska: Lehdistötilaisuus koskien ranskalaisen tuomarin tutkintapyyntöä

    ”Jos harjoitat Kiinassa Falun Gongia ja joudut vainotuksi, sinulla ei ole oikeutta asianajajaan. Puolue todellakin kieltää kaikkia tahoja puolustamasta harjoittajia. Jos sinua on kidutettu, tai perheenjäsenesi on tapettu, et saa edes nostaa syytettä. Tämä tarkoittaa täydellistä rangaistuksetta jättämistä niille jotka kiduttavat ja niille jotka antavat käskyjä Falun Gongia vastaan. Tämän vuoksi haluan Ranskan kansalaisena nostaa syytteen Kiinassa kokemistani kärsimyksistä yhdessä kiinalaisten kanssa, jotka ovat kokeneet julmaa kidutusta."
  • Venäjä: Moskovan keskustassa kerrottiin Falun Gongista ja sen vainosta Kiinassa

    "Useat ohikulkijat katsoivat huomiota herättäviä banderolleja, joissa luki kiinaksi ja venäjäksi: ”Falun Dafa on hyvä!” , ”Totuus, Laupeus, Kärsivällisyys”, ”Lopettakaa Falun Gongin vaino” ja ”Jiang Zemin, Luo Gan, Liu Jing ja Zhou Yongkang oikeuden eteen!” Monet kirjoittivat nimensä vetoomukseen vainon lopettamisen puolesta.
  • Suomi: Kidutuksenvastainen näyttely pidettiin Helsingin keskustassa YK:n ihmisoikeuspäivänä

    Kidutusnäyttelyn julisteet olivat koko ajan ihmisten huomion keskipisteenä ja monet pysähtyivät lukemaan niitä yksityiskohtaisesti. Monet ihmiset kirjoittivat nimensä vetoomukseen, jossa vedottiin lopettamaan kansanmurhakampanja Falun Gongia vastaan Kiinassa. Eräs herrasmies sanoi harjoittajille, ”Tämä on niin epäinhimillistä ja julmaa.”