• Nykytiede osoittaa perinteisen kiinalaisen lääketieteen toimivan diabeteksen hoidossa

    Raportit kiinalaisen lääketieteen hoitokeinojen vaikutuksista kahden eri diabetestyypin hoidossa ovat nyt saaneet tieteellistä tukea. Kiinalaisten, korealaisten ja australialaisten tutkijoiden yhteistyö Sidneyn Garvan-instituutissa on osoittanut, että kasvikunnan tuote berberiini voi olla arvokas uusi hoitokeino.
  • Venäläiset tutkijat uskovat jättiläisten olleen olemassa

    Venäläisen Pravda-sanomalehden raportin mukaan 1. joulukuuta 2005, ryhmä venäläisiä tutkijoita Ernst Muldashevin johdolla on tutkinut vuoden 2005 alusta jättiläisten olemassaoloa Syyriassa, Libanonissa ja Egyptissä. Heidän tutkimuksensa on antanut määrättyjä tuloksia. Venäläiset tutkijat ovat useita kertoja raportoineet jättiläisen jalanjäljistä Syyriassa ja myös haudoista jotka kuuluvat valtaville ihmisille.
  • Kertomuksia lääketieteen harjoittamisesta: Sieto (Osa 1)

    Minulla on ollut vastaanotto yli kymmenen vuotta ja olen aina opiskellut lääketieteen alueelta sekä kirjoituksia että kirjoja. Mutta monta kertaa on niin, että tapaamalla potilaan, todella oppii asioita. Samalla kun helpotan potilaan kärsimyksiä, hyödyn siitä myös itse. Keskustelujen aikana opin enemmän itsestäni.
  • Tiederadio: Plasebo kiihottaa aivojen omaa kivunlievittäjää

    Placebo-hoito aktivoi juuri niitä aivojen osia, jotka ohjaavat kehon kivunlievitystä, tämän osoittivat ruotsalaiset Karoliinisen Instituutin tutkijat jokunen vuosi sitten. Apuna heillä oli niin kutsuttu PET-kamera joka otti kuvia koehenkilöiden aivoista. Nyt ovat amerikkalaiset kolleegat Michiganin Yliopistosta katsoneet aivoihin vähän lähempää toisentyyppisellä PET-tekniikalla.
  • Falun Dafa-harjoittajan verikoe hämmästyttää asiantuntijoita

    Jinanissa Shandongin maakunnassa on eräs Falun Gongin harjoittaja joka alkoi harjoittaa vuonna 1996. Hänen työpaikkansa järjesti äskettäin fyysisen tutkimuksen kaikille työläisilleen. Tämän harjoittajan verikokeen tulokset hämmästyttivät kaikkia. Harjoittajan verisolut olivat hyvin aktiivisia ja symmetrisiä. Mikä hämmästytti eniten, oli se, että jokaisen solun ympärillä oli lilanvärinen, keltainen ja valkoinen ”kehä”.
  • Jättiläismäisiä kuvioita ja historiallisia alueita kaivettu esiin Perussa

    Kaksisataa metriä merenpinnan alapuolella, pitkin Perun rannikkoa, on tukipylväitä ja suuria rakennelmia. Vuodesta 1968, suuria kivirakennuksia, katuja, telakoita, tuhoutuneita kaupunginmuureja ja sisäänkäyntejä on löydetty pitkin merta Biminin saarten ympärillä. Rakennelmat meren alla ovat tiheässä ja hyvin suunniteltuja. Ilman insinöörintaitoja näitä rakennuksia ei olisi voitu rakentaa.
  • Meditaatio kehittää positiivisia muutoksia aivoissa

    Ryhmä Madison Universityn tutkijoita on huomannut, että lyhyt ohjelma “tarkkaavaisessa meditaatiossa” aiheutti pysyviä positiivisia muutoksia sekä aivoissa että immuniteettijärjestelmän toiminnoissa. Havainto osoittaa, että meditaatio, jota on kauan tehty tunnetuksi menetelmänä, joka vähentää levottomuutta ja stressiä, voi tuoda mukanaan tärkeitä biologisia vaikutuksia jotka vaikuttavat henkilön toipumiskykyyn.
  • ”Hobitti” luultavasti aikaisemmin tuntematon ihmislaji (Kuva)

    Australialaiset ja indonesialaiset arkeologit huomasivat hobitit vuonna 2003 eräässä luolassa indonesialaisella saarella nimeltä Flores. Fossiilin hampaat osoittavat, että kyseessä oli täysikasvuinen nainen. Hän oli kuitenkin vain 90 cm pituinen ja hänen aivonsa olivat vain kolmasosa nykypäivän ihmiseen verrattaessa. Hänen arvioidaan eläneen noin 18 000 vuotta sitten.
  • Kääpiöitten löytyminen auttaa ihmistä ymmärtämään ihmiskunnan sivilisaation sadut ja todellisuuden

    Erään raportin mukaan Nature Magazinessa 27. lokakuuta 2004, arkeologit löysivät äskettäin jäännöksiä yli metrin pituisesta aikuisesta ihmisestä Indonesiassa. Pienet ihmisaivot ovat vain kolmasosa tavallisen ihmisen aivoista. Tutkijat uskovat, että heitä oli yhä olemassa vähintään 18 000 vuotta sitten.
  • Vanhin kaksijalkainen olento löydetty Etiopiasta

    Noin 4 miljoonaa vuotta sitten eläneen kaksijalkaisen olennon jäännökset on löydetty Etiopiasta, ilmoittaa eräs etiopialainen ja amerikkalainen paleontologien ryhmä. Luujäännökset löydettiin kolme viikkoa sitten noin 60 kilometriä Hadarista, jossa vuonna 1974 löydettiin aikaisempi hominidi, jota kutsutaan nimellä Lucy.
  • Merkillinen komeetta aurinkokunnassa uhmaa painovoimaa (Kuva)

    Brownlee sanoi SPACE.comille, että Wild 2 edustaa ainutlaatuisen tapaista komeettaa. Hän ja hänen kolleegansa odottivat, että se olisi suhteellisen muodoton ja pölyinen ”koksimaisella” pinnalla. Sensijaan he löysivät arvoituksellisen paikan kaikesta päätellen muinaisia kraatereita. Laaja ylätasanko ja syvät kanjonit ovat tunnusomaisia.
  • NASA julkaisee kuvan kaksi miljardia vuotta vanhasta ydinreaktorista Gabonissa

    Jäännökset lähes kaksi miljardia vuotta vanhasta ydinreaktorista löydettiin 1970-luvulla Afrikassa. Oklon sivutuotteita käytetään tänä päivänä tehokkaampien menetelmien kehittämiseen varastoida ydinjäte. Seitsemästätoista tunnetusta fossiilireaktorista yhdeksän on täysin käytetty.
  • Vuosien pimenemisen jälkeen maa loistaa jälleen

    New Jerseyn tekniikanistituutin (NJIT) ja Californian tekniikanistituutin (Caltech) tutkijoista koostuva ryhmä on havainnut, että maa heijasti suhteellisen vähän auringonvaloa takaisin avaruuteen 80- ja 90-luvulla. Kuitenkin viimeisen kolmen vuoden aikana, maa on alkanut jälleen loistaa ja maasta heijastuvan auringon valon säteilyn määrä on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana.
  • Tiedemiesten mukaan linnunratamme syrjäytyy

    Helmikuussa 2004, Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto (NASA) julkaisi tiedotteen, jossa mainittiin, että pimeää energiaa on todellakin olemassa. Havaintojen mukaan lähiuniversumimme tähtikunnat erkanevat linnunradastamme alati kiihtyvällä vauhdilla.
  • Euroopan Avaruuslaitos: Ulysses näkee galaktisen tomun lisääntyvän - tähtisumu lähestyy aurinkokuntaa

    Uudet havainnot Euroopan Avaruuslaitoksen Ulyssesin avaruusalukselta näyttävät, että galaktista tomua Linnunradalla kulkee aurinkokuntamme läpi tavallista enemmän. Huomioinnit Ulyssesilla ovat näyttäneet että tähtisumun virtaan on vaikuttanut voimakkaasti auringon magneettinen kenttä.