Kertomuksia lääketieteen harjoittamisesta: Sieto (Osa 1)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Minulla on ollut vastaanotto yli kymmenen vuotta ja olen aina opiskellut lääketieteen alueelta sekä kirjoituksia että kirjoja. Mutta monta kertaa on niin, että tapaamalla potilaan, todella oppii asioita. Samalla kun helpotan potilaan kärsimyksiä, hyödyn siitä myös itse. Keskustelujen aikana opin enemmän itsestäni.

Hän tuli tapaamaan minua huumeongelmansa vuoksi. Tämän keski-ikäisen miehen huumeriippuvuus ja itsekontrollin puute saivat hänet näyttämään huomattavasti vanhemmalta kuin mitä hän todellisuudessa oli.

Mikä on se joka saa henkilön antautumaan tupakalle ja alkoholille elämässään? Kuinka nämä huonot tavat alkavat? Kun ihminen tekee tällä tavalla, tuhoaako hän itsensä tietoisesti vai tietämättään? Onko todellakin niin tuskallista päästä eroon huumeista? Mietin usein näitä asioita.

Potilaani sanoi minulle: ”Se vain on niin vaikeaa lopettaa. Poltan kaksi askia savukkeita päivässä ja juon päivittäin melkein pullon alkoholia. En voi lopettaa, sillä silloin tunnen oloni kuolemaakin pahemmaksi.” Sitä paitsi hän kertoi minulle: ”Olen kuullut paljon positiivista sinusta. Koska sinulla on hyvä maine ehkä voit löytää jotakin joka voisi auttaa minua pääsemään eroon huonoista tavoistani. Mutta ennen kuin aloitamme hoidon, minulla on joitakin vaatimuksia. Ensiksi, älä saarnaa minulle. Minun historiallani voin todellakin joskus tietää miten asioiden odotetaan olevan teoriassa, paljon suuremmassa laajuudessa kuin sinä, jos sinulla ei ole teoriaa jota en koskaan aikaisemmin ole kuullut. Toiseksi, kieltäydyn syömästä kiinalaisia yrttilääkkeitä. Pelkään, että niitä ei voi sekoittaa käyttämiini länsimaisiin lääkkeisiin. Ehkä saan reaktion ja sairastun. Voin pahoin jo yrttilääkkeen hajustakin. En voi suostua sellaiseen. Kolmanneksi, älä vihjaise mistään joogasta tai qigong-menetelmästä, olen kokeillut kaikkia ja mikään ei auta. Neljänneksi, se ei saa tehdä kipeää kun laitat neulat. Muussa tapauksessa voin maksaa 25 dollaria ja etsiä jonkun hölmön Chinatownissa saadakseni hoitoa.”

Hänen aggressiivinen käyttäytymisensä ja terävät sanansa saivat minut tuntemaan itseni veltoksi. Ennen kuin aloitin kultivoinnin, olin hyvin kapinallinen ja sain aina vastahyökkäyksen. Esimmäinen reaktio oli puolustuskannan ottaminen ja sen jälkeen suunnata muutama terävä sana takaisin, täsmälleen kuten olin tehnyt ihmisiä kohtaan ennen kultivoinnin aloittamistani, joten valmistauduin hyökkäykseen. Juuri silloin muistin jotakin ja sanoin itselleni. ”Ei, en voi. Se ei johda mihinkään.”

Sanoin itsekseni: ”Hän on potilas. Hän saa sanoa juuri niin kuin hän haluaa ja hänellä voi olla mitä vaatimuksia tahansa. Lääkärinä ja Falun Dafa –harjoittajana, enkö voi sietää tätä? Sitten vastasin rauhallisesti: ”Hyvä on, se käy hyvin. Yritän parhaani.”

Sanoin: ”Koska tulit luokseni tänään, se on merkki siitä, että tiedät koko joukon teorioista. Minun ei tarvitse sanoa siitä lisää. Sinun ei tarvitse käyttää yrttilääkkeitä. Jos pääset eroon riippuvuudestasi tahdonvoimalla ja päättäväisyydellä, se on tietenkin parasta. Meditaatiolla voi olla posittiivisia terveysvaikutuksia kaikille ihmisille. Jos se toimii tai ei, riippuu siitä kuinka harjoitat sitä. Se on todellakin riippuvainen siitä, uskotko siihen vai et. En voi taata että akupunktioneulat eivät tuntuisi ja ei voida arvioida kipua akupunktiohoidon aikana jonkin kaavan mukaan. Se mikä on ratkaisevaa, on se, onko kehosi herkkä hoidolle vai ei. Jokainen tuntee eri tavalla. Se riippuu kehostasi.” Kun hän näki, että olin rauhallinen ja hymyilin vastatessani kysymyksiin, hän ei sanonut mitään, nyökkasi vain yhteisymmärryksen merkiksi.

Kun olin asettanut kaikki neulat, hän nukahti ja minä poistuin huoneesta.

Kun katsoin taaksepäin sitä mitä oli tapahtunut, olin hieman pyörällä päästäni. Mitä oikeastaan on se, että ajattelee toisia? Ei anna toisen äänenpainon vaikuttaa, asenne ja käyttäytyminen ja että tekee koko sydämestään saadakseen asian tehtyä, eikö se ole alue jossa meidän tulisi täydellistyä ja harmonisoitua?


(Jatkuu)

Käännetty: http://se.clearharmony.net/articles/200510/15852.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.