Perinteinen kiinalainen kulttuuri

Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä

  • Kreikka: Zhen Shan Ren -taidenäyttely Paianissa

    Monet olivat liikuttuneita maalauksien kauneudesta ja syvällisemmästä merkityksestä ja sanoivat tuntevansa niistä positiivista energiaa.
  • Guan Yu - uskollisuuden ja oikeamielisyyden pyhä soturi

  • Zhuge Liang - älyn ja strategian vertauskuva

  • Liu Bei - inhimillinen kuningas joka huolehti kansastaan

    Kun Liu Bei kuuli, että suuret sotajoukot marssivat hänen kaupunkiinsa, hän päätti hylätä kaupungin ja vetäytyä takaisin etelään. Suurin osa siviileistä halusi seurata häntä sen sijaan, että he palvelisivat muita sotapäälliköitä. Liu Bei tiesi hyvin, että siviiliväestö hidastaisi perääntymistä erityisesti siinä vaiheessa, kun heidän oli ylitettävä joki, silti Liu Bei ei hylännyt heitä.
  • Lu Meng - Lukutaidottomasta sotilaasta viisaaksi ja koulutetuksi kenraaliksi

    Itäisen Wun kuningas Sun Quan kannusti Lu Mengiä opiskelemaan kirjallisuutta laajentaakseen näkemyksiään. Aluksi Lu Meng yritti välttää tehtävän, mutta myöhemmin hän omistautui täysin opiskeluunsa ja edistyi hämmästyttävästi johtuen hänen poikkeuksellisesta ahkeruudestaan.
  • Hallituskaudellaan Sun Quan oli mestari löytämään kyvykkäitä henkilöitä

    Sun Quan kannusti kyvykkäitä kehittymään, ja ylensi joitakin vähemmän tunnettuja ihmisiä tärkeille paikoille heidän kyvykkyytensä perusteella. Sen vuoksi hänellä oli suuri haaste vakuuttaa vanhemmat kenraalit uusien henkilöiden pätevyydestä vastuulliseen tehtävään.
  • Cao Cao – kykenevä ja kiistelty ministeri kaaoksen aikana

    Armeijan päälliköiden joukossa Cao Cao erottui ovelana poliittisena ja sotilaallisena suurmestarina, jolla oli vahva visio. Hän oli myös loistava runoilija, mutta samalla hyvin kiistelty hahmo Kiinan historioitsijoiden silmissä. Monet hänen kenraaleistaan palvelivat alun perin hänen kilpailijansa joukoissa, mutta hän antoi heille suuren luottamuksen, kun he käänsivät uskollisuutensa hänelle.
  • Ukrainan TV-asema raportoi Art of Zhen, Shan, Ren -taidenäyttelystä ja Falun Gongin vainosta

    Krug TV-asema lähetti erityisraportin harjoittajien järjestämästä kansainvälisestä taidenäyttelystä otsikolla "Kiinan tie totuuteen." Raportissa mainittiin yksityiskohtia KKP:n elinryöstörikoksista vielä elossa olevilta Falun Gongin harjoittajilta. "Falun Gongin harjoittajien kidutus on vain jäävuoren huippu", sanoi uutistoimittaja. "Oikeastaan vainon todellisuus on paljon hirvittävämpi kuin useimmat ihmiset voivat kuvitella."
  • Zhang Zhongjing - kiinalaisen lääketieteen tietäjä

    Zhang Zhongjing (n. 150 - 219 jKr.) oli Itäisen Han-dynastian arvostetuin lääkäri ja Hippokrates. Lääketieteen kansanperinne kertoo, että Zhang, kuten Bian Que, omasi yliluonnollisen voiman – visuaalinen diagnoosi. Kun hän diagnosoi näkymättömän taudin ystävässään yliluonnollisella voimallaan, hänen ystävänsä ei uskonut häntä ja vuosia myöhemmin tämä kuoli Zhangin kuvaamiin oireisiin.
  • Mestareiden ja isäntien kunnioittaminen muinaisessa Kiinassa

    Kiinalaiset ovat aina kunnioittaneet ja arvostaneet isäntiään, koska se oli perinteinen arvo opettajan ja oppilaan välillä. Opetuksessa opettajan odotettiin välittävän tieteellisen tiedon ja viisauden siitä, miten meidän pitäisi käyttäytyä yhteiskunnassa. Hänen tehtävänään oli välittää koko elämän kestävää arvokasta viisautta hänen oppilailleen.
  • Xu Shen teki ensimmäisen kiinalaisen sanakirjan

    Itäisessä Han-dynastiassa monet tutkijat olivat mieltyneet tekemään muutoksia tai luomaan uusia kirjoitustyylejä. Tällaiset epäjohdonmukaisuuden aiheuttamat muutokset aiheuttivat laajalti sekaannuksia. Korjatakseen kaoottisen tilanteen, Xu Shen alkoi vuonna 100 kirjoittaa kiinalaista sanakirjaa "Shuōwén Jiezi" ("kirjoitusmerkkien yksinkertainen selittäminen ja analysointi").
  • Tian Guo -marssiorkesteri kulttuurifestivaaleilla Länsi-Intiassa

    Yli sadasta Falun Gongin harjoittajasta koostunut Tian Guo -marssiorkesteri osallistui paraatiin Ahmedabadissa Intiassa 4. lokakuuta. Hyvän vastaanoton saanut orkesteri sai kiitosta festivaalin järjestäjiltä, ja kunnianosoituksena kaikille orkesterin jäsenille luovutettiin mitalit.
  • Shen Yun -sinfoniaorkesteri inspiroi Carnegie Hallissa

    Monet yleisön joukossa olivat tulleet eri puolilta maailmaa nauttimaan tästä erityisestä tapahtumasta, jossa esitettiin 14 kappaletta yhdistettynä Shen Yunin alkuperäisiin sävellyksiin perinteistä kiinalaista musiikkia, eurooppalaista klassista musiikkia, ja amerikkalaista nykymusiikkia.
  • Cai Lun - paperinvalmistuksen keksijä

    Vuonna 105 Cai Lun esitteli kehittämänsä paperin keisarille, joka oli tyytyväinen ja antoi keisarillisen käskyn paperin ja paperinvalmistusprosessin kehittämisestä ympäri Kiinaa. Näin Kiinan sivilisaatio kehittyi nopeasti kirjallisuuden avulla.
  • Ukraina: Kansainvälinen taidenäyttely Art of Zhen - Shan - Ren vaikutti syvästi katsojiin

    Harkovassa järjestetty taidenäyttely ”Art of Zhen, Shan, Ren" sai kiitosta osakseen. Taidenäyttelyn kävijät kirjoittivat ahkerasti kommentteja vieraskirjaan. Tässä eräs niistä: "Nämä maalaukset paljastavat voimaa, ystävällisyyttä ja myötätuntoa. Tätä ihmiset tuntevat tullessaan taidenäyttelyyn. Kun he lähtevät, he ovat poistaneet kaikki pahat ajatuksensa, katkeruuden, vihan ja henkisen tuskan."