Sui-dynastian keisari Yang: kunnianhimoinen mutta leväperäinen tyranni

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Yang Guang (569–618 eKr.) oli Sui-dynastian toinen keisari. Monien Kiinan muinaishistoriaan perehtyneiden tutkijoiden mukaan hän oli pahamaineinen keisari mutta toteutti valtakaudellaan myös useita suuria rakennusprojekteja, kuten Keisarinkanavan (Kiinan suuri kanaali), joka on edelleen toiminnassa.

Yang Gang syntyi aristokraattiseen perheeseen ja osoitti poikkeuksellista kirjallista ja sotilaallista lahjakkuutta. Nuorempana prinssinä hän pyrki pääsemään kruununprinssiksi peittäen huolellisesti turhamaisuutensa sekä mieltymyksensä fyysisiin nautintoihin. Vanha keisari huomasi poikansa todellisen luonteen liian myöhään. Yang nousi valtaan salamurhattuaan isänsä sekä murhattuaan veljensä ja muut perheeseen kuuluvat potentiaaliset kilpailijansa.

Yang kuitenkin käynnisti pian joukon suuria ja kalliita projekteja, joihin kuuluivat pääkaupungin siirtäminen lähemmäs itää sekä Keisarinkanavan rakentaminen, jonka tarkoitus oli helpottaa armeijan ja ruokatavaroiden kuljetusta vauraan riisiä tuottavan etelän ja sotaisan pohjoisen välillä. Kerrotaan, että joka kuukausi uuden pääkaupungin rakentamisessa oli mukana yli kaksi miljoonaa ihmistä, minkä jälkeen he siirtyivät Keisarinkanava-projektiin.

Keisarinkanava on yli 5000 kilometriä pitkä vesiväylä, ja sen valmistuminen paitsi tehosti merkittävästi kansallista kuljetusjärjestelmää, myös mahdollisti sen, että keisarin saattoi ottaa etelän sotavoimat ja poliittiset asiat tiukkaan hallintaansa. Etelän ja pohjoisen välistä kauppaa alettiin käydä yhä useammin, ja sillä oli syvällinen vaikutus kulttuurivaihtoon Kiinan historiassa.

Epäviisaasti keisari itse sabotoi näiden projektien merkittävyyttä, kun hänen turhamaisuutensa ja nautinnonhalunsa saivat hänestä vallan. Hän käytti Keisarinkanavaa usein luksusmatkoihinsa sekä kuljettaakseen harvinaisia kiviä, aarteita ja kasveja palatsiinsa ja kuninkaallisiin puistoihinsa. Älymystö halveksi hänen irstasta elämäntyyliään, ja hänen tuhlaavaisuutensa palatsinsa rakentamisessa ja ylenpalttisessa koristelussa lisäsi tyytymättömyyttä entisestään.

Keisarin projekteissa oli mukana yhteensä arviolta kahdeksan miljoonaa ihmistä, johon kuului myös naistyövoimaa, koska miehiä ei aina ollut tarpeeksi. Sen sijaan, että keisari olisi antanut kansakuntansa välillä levätä, hän käytti sitä sotaretkillä. Etelässä hän laajensi aluettaan menestyksekkäästi Vietnamiin ja Sisä-Aasiaan, mutta hänen kunnianhimonsa Korean valloittamisesta osoittautui kohtalokkaaksi epäonnistumiseksi ja johti vähitellen hänen kukistumiseensa.

Yang kohtasi ylivoimaisen kansannousun, ja hänet murhattiin vallankaappauksessa 49 vuoden ikäisenä.

 
Kuvittaja: Zona Yeh. Kuvaus: Sui-dynastian keisari Yang, kunnianhimoinen mutta leväperäinen tyranni

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.