Gu Kaizhi - kiinalaisen maalaustaiteen isä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kiinan historiassa Gu Kaizhi (n. 345-406 jKr.) oli Itäisen Jin-dynastian kuuluisa taidemaalari. Hänet nähtiin usein harmittoman omalaatuisena, ja sanotaan, että hän saavutti täydellisyyden "kirjallisessa sommittelussa, maalauksessa ja mielettömyydessä".

Kun kyse oli maalaustaiteesta, hänen sanottiin uskovan, että silmät ovat sielun peili. Hän seurasi tarkkaavaisesti elämää ja tutki miten silmät pitäisi piirtää. Maalatessaan muotokuvaa, hän jätti aina silmät viimeiseksi - se oli kuin piste i:n päällä. Tämä viimeinen silaus saattoi viedä suurimman osan koko maalaukseen käytetystä ajasta.

Eräs tarina kertoo kuinka Gu auttoi keräämään rahaa suureen rahastoon, joka oli temppelin uudelleenrakentamista varten. Maalatessaan kuukausia kertomusta Vimalakiritista (buddhalainen pyhimys) temppelin seinälle, hän jätti silmät maalaamatta. Sitten eräänä päivänä hän ilmoitti piirtävänsä silmät yöllä, mutta kaikkien, jotka halusivat nähdä muotokuvan seuraavien kolmen päivän aikana, oli tehtävä kunnon lahjoitus temppelille. Kerrotaan, että seuraavana aamuna temppeliin oli kova tungos, sillä monet halusivat nähdä maalauksen. Nähtyään, että auringonpaiste Vimalakiritsin silmissä sai kaiken loistamaan, tarvittavat rahat oli nopeasti kerätty.

Gu myös kirjoitti useita runoja, joista jotkut hän kirjoitti kalligrafialla samalla, kun teki taidemaalauksia. Valitettavasti yksikään hänen alkuperäisistä maalauksistaan ei ole säilynyt nykypäivään, mutta muutamia kopioita jäi jäljelle, jotta saisimme pilkahduksen hänen tyylistään. Taiteilijan kaksi tunnetuinta teosta ovat "Admonitions of the Instructress to the Palace Ladies" (British Museum Collection) ja "Nymph of the Luo River".

Teoksessa "Admonitions of the Instructress to the Palace Ladies" on eloisa kuvaus palatsin naisista, ja asennot paljastavat heidän identiteettinsä ja tyylinsä. Yksi maalaus esittää perhettä, jossa on aviomies ja kolme vaimoa. Aviomies ja hänen ensimmäinen vaimonsa istuvat toisella puolella ja muut vaimot istuvat vastakkaisella puolella. Katsoja voi helposti erottaa heidän hierarkisen asemansa vain tarkastelemalla heidän hienoja kasvonilmeitään. Se on merkittävä osa taideteoksessa, jossa on erittäin hyvin valikoidut yksityiskohdat. Se osoittaa Gu'n tietämystä ihmisen tunteista, ja näin tehokkaalla tavalla ilmaistuna se voi kuvata ihmisluontoa.

Gu kirjoitti kolme kirjaa, joissa tiivistyy hänen maalausteoriansa. Hän huomautti sielun ja luonteen pohtimisen tärkeyttä maalauksissa, ja kannusti itseään sisällyttämään ymmärryksensä tai filosofiansa maalaukseen, jotta voisi luoda taiteellisempaa ja täydellisempää kauneutta. Monet kirjoitusmerkit rullissa on piirretty erittäin hienoin ja pehmein vedoin.

Vaikka hänen taiteensa teki hänestä kuuluisan, hänestä tuli usein uhri, tai hän antoi sellaisen kuvan, että hän olisi uhri. Kerrotaan, että hänen ystävänsa olivat saaneet hänet vakuuttuneeksi siitä, että hänestä oli tullut näkymätön laittamalla maagisen lehden otsaansa, lehden, jonka hän oli saanut joltakin ystävältään. Hän laittoi lehden huolellisesti talteen salaiseen paikkaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hän ei koskaan käyttänyt sitä uudelleen.

Gu Kaizhista tuli ensimmäinen individualistinen suuri taiteilija Kiinan historiassa, millä oli valtava vaikutus taiteilijoihin hänen jälkeensä.

 
Gu Kaizhi - kiinalaisen maalaustaiteen isä. Kuvitus: Catherine Chang, Epoch Times

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.