Televisio

  • Australian TV: Chen Yonglin paljastaa Kiinan 610-viraston virkailijoiden tulleen Kiinan Australian-lähetystöön tutkimaan, kuinka Falun Gongia painostetaan [otteita]

    TONY JONES: Siis selvennän vielä: 610-viraston vanhempi virkailija kertoi sinulle Sydneyssä, että sinun pitää mennä kasvotusten Falun Gongin jäsenten kanssa ja tarkkailla heitä entistä aggressiivisemmin, niinkö?CHEN YONGLIN: Näin on.TONY JONES: Teitkö sitten todella niin? CHEN YONGLIN: En. Siksi he eivät olleet kovin tyytyväisiä.
  • Slovakia: Tiedotusvälineet uutisoivat Falun Gongin vainosta

    Falun Gongin harjoittaja nti Xiong Wei osallistui lehdistötilaisuuteen Slovakiassa. Hän kertoi medialle kärsimyksestään kiinalaisella pakkotyöleirillä. Xiong Wei oli opiskelija Berliinin teknisellä yliopistolla ennen paluutaan Kiinaan. Kiinaan palattuaan hänet vangittiin Pekingissä Falun Gongin vainoa käsittelevien lehtisten jakamisesta.
  • Australian media raportoi laajasti Falun Gongista

    Hao Fengjun paljasti selkä katsojiin päin kääntyneenä, että konsulaateissa on vakoojia ja ulkomailla on vakoojaverkosto. Hallitus lähettää liikemiehiä ja opiskelijoita ulkomaille salaisten agenttien tehtäviin, jossa heidän on soluttauduttava Falun Gongin ryhmiin ja joihinkin poliittisia mielipiteitä omaaviin ryhmiin. Hän oli lukenut raportin Sydneyssä asuvasta Falun Gongin harjoittaja Li Yingistä ollessaan Tianjinisssa Kiinassa, mikä toi ilmi Australiassa toimivan vakoojaverkoston.
  • Elokuva Falun Gongin vainosta lähetettiin Norjan kansallisella TV-asemalla

    Norjan Falun Gongin harjoittajat päättivät käyttää mahdollisuutta hyväkseen kertoakseen norjalaisille meneillään olevasta Falun Gongin harjoittajiin kohdistuvasta vainosta Kiinassa. Niinpä harjoittajat tekivät elokuvan nimeltä ”Lopettakaa Falun Gongin vaino” ja lähettivät sen kansalliselle TV-asemalle, Norge Televisiolle. Elokuva lähetettiin koko Norjaan pitkänäperjantaina, sekä pääsiäispäivänä.
  • BBC: Hongkong tyrmäsi Falun Gong-tuomiot

    Harjoittajat pidätettiin heidän vedottuaan Kiinan hallituksen alueen ulkopuolella kolme vuotta sitten. Tapausta pidettiin tärkeänä testinä sen aikaisen Britannian siirtomaan (nyt osa Kiinaa) oikeudelliselle itsenäisyydelle. Falun Gong on kielletty Kiinassa ja sen harjoittajat sanovat joutuvansa toisinaan väkivaltaisen vainon kohteeksi, mutta saavat harjoittaa vapaasti Hongkongissa. Peking on mustamaalannut Falun Gongin [ja vainoaa sitä kovin ottein] Hongkongissa vastaavia rajoitteita ei ole.
  • Kemiläinen Falun Gongin harjoittaja Ylen Kotimaankasvot –ohjelmassa

    Yli kaksi vuotta Falun Gongia harjoittanut Janne kertoi ohjelmassa omista kokemuksistaan ja positiivisista eduista mitä harjoittaminen hänelle on antanut. Säännöllisen harjoittamisen myötä Janne on huomannut olevansa virkeämpi ja jaksaa paremmin vaativassa yötyössään. Myös Kiinan hallituksen Falun Gongin vainoa käsiteltiin ohjelmassa.
  • Falun Gongin harjoittajien vaino mainitaan suorassa televisiolähetyksessä Shanghaissa

    ”Kyselytunti” on ensisijassa poliittinen keskusteluohjelma Iso-Britannian BBC:n Ykkösen TV-kanavalla. Torstaina 10. maaliskuuta 2005 ohjelmassa oli suora lähetys Shanghaista Kiinasta, ja yleisö pystyi esittämään kysymyksiä. Eräs kiinalainen mies kysyi: ”Tunnistatteko kuvauksen Kiinan ihmisoikeustilanteesta Yhdysvaltain kaikkein viimeisimmästä ihmisoikeuksien vuosiraportista?” Toimittaja Isabel Hilton oli samaa mieltä Yhdysvaltain raportin kanssa ja kertoi yleisölle ja miljoonille shanghailaisille katsojille: ”Monia Falun Gongin harjoittajia on kuollut vankeudessa.”