Vainotapauksia

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • Noin kolmissakymmenissä oleva terve nainen kidutettu apaattiseksi psyykenlääkkeillä - nainen kuoli pian vapauttamisen jälkeen

    Wang Dongmei oli kolmissakymmenissä oleva naisopettaja Hengshuin kaupungin esikaupungissa, Hebein maakunnassa. Vuonna 2001, kun hänet oli pakotettu osallistumaan paikalliseen aivopesuluokkaan, hänet lähetettiin Shijiazhuangin pakkotyöleirille. Työleirillä hän kärsi monenlaisista fyysisistä ja henkisistä pahoinpitelyistä, mukaan lukien köysi- ja sähköiskukidutuksesta, unen puutteesta sekä pitkäaikaisesta eristyksestä.
  • Rouva Yang Junping Sisä-Mongoliasta vainottiin kuoliaaksi vuonna 2002

    Yang Junping oli 30-vuotias Falun Gongin harjoittaja Ximenistä, Sisä-Mongoliasta. Hänellä oli 12-vuotias lapsi. Ennen kuin hän alkoi harjoittaa Falun Gongin vuonna 1999, hän oli kärsinyt punottavasta ihosta ja hänellä oli myös pitkälle kehittynyt syöpä. Alettuaan harjoittaa Falun Gongia hän parantui kuitenkin pian ja hänen hiuksensa, jotka olivat lähteneet pois syöpähoidon vuoksi, kasvoivat takaisin.
  • Henanin maakunnan poliisi abortoi 9-kuukautisen sikiön

    Falun Dafan harjoittaja Song Zhengling Huaiyangin kunnasta, Henanin maakunnasta ja hänen vaimonsa Wang Guijin ovat molemmat 30-vuotiaita. Lutain poliisiaseman poliisit pakottivat Wang Guijinin aborttiin, vaikka hän oli 9. kuukaudella raskaana. Wang vietiin paikalliseen synnytysneuvolaan ja asetettiin ympärivuorokautiseen valvontaan, neljä poliisia vahti häntä jatkuvasti.
  • Nuoren vaimon ja lapsen sydämet särkyvät kun 30-vuotias Wang Dayuan hakataan kuoliaaksi Harbinin vankilassa

    Odottamattomat surulliset uutiset aiheuttivat Wangin perheelle suunnatonta tuskaa. Nuori vaimo, nuori lapsi ja vanhemmat eivät voineet enää koskaan nähdä heidän rakastamaansa poikaa. Siitä lähtien kun Jiangin käynnistämä Falun Gongin vaino alkoi, vastaavia murhenäytelmiä on tapahtunut yhä useammin. Vetoamme kaikkiin ihmisiin, joilla on oikeudentajua, että saamme lainmukaisuuden ja ihmisoikeudet takaisin Kiinaan.
  • Perheeni kärsimä vaino viimeisten neljän vuoden aikana

    Huhtikuun 29. päivä myöhään illalla, poliisi Duo Buyang, turvallisuusvirkailijat Xu Gongwen ja Li Wenwen sekä turvallisuuspäällikkö Yi Demin murtautuivat kotiini. He jyskyttivät oveen. Vaimoni avasi ikkunan ja kysyi mitä he tekivät. He ottivat vaimoani hiuksista kiinni ja vetivät hänet ulos ikkunan kautta ja työnsivät poliisiautoon. Seitsemän vuoden ikäinen poikani oli kauhuissaan ja alkoi itkeä. Äitini meni keskustelemaan heidän kanssaan, mutta he iskivät hänet maahan vesilammikkoon.
  • Esimerkkejä Jinzhoun vankilassa käytettävistä kidutusmenetelmistä: Sähköpampulla kidutus ja "tuolin kannatteleminen"

    Jinzhoun vankilan neljäs ja kahdeksas osasto lähetti useita Falun Gongin harjoittajia erikois-eristys huoneeseen kidutettavaksi. Vanginvartijat käyttivät kahta sähköpamppua antamaan sähköiskuja harjoittajien päähän ja muualle kehoon, niin kauan kunnes pampuista loppui virta. Kidutettujen harjoittajien kehot olivat sähköpamppujen jättämien palovammojen peittämät.
  • Poliisit työntävä bambutikkuja harjoittaja Cheng Fengxiangin kynsien alle

    Harjoittaja Cheng Fengxiang osallistui paikalliseen kaapeli-TV:n lähetyskaappaukseen selventääkseen totuuden Falun Gongin vainosta Shahen ja Xingtain alueilla. Hänet pidätettiin tämän vuoksi 28. tammikuuta 2004. Kunnan poliittisen- ja turvallisuusosaston päällikkö Chen Jushan johti pidätystä. Viranomaiset kiduttivat harjoittajaa kuulustelun aikana. Saadakseen selville erityisten elektronisten laitteiden sijainnin, rikospoliisiosaston johtaja kidutti Cheng Fengxiangia työntämällä bambutikkuja hänen kynsiensä alle (1). Näky järkytti jopa monia paikalla olleita poliiseja.
  • Harjoittaja herra Cao Yuqiang kuoli vainoon

    Dafa-harjoittaja hra Cao Yuqiang oli nelissäkymmenissä ja asui Shanqianin kylässä, Pulandianin kaupungissa, Liaoningin maakunnassa. Hän kärsi julmasta vainosta kesäkuun 20:sta 1999 lähtien kun Jiangin ryhmä alkoi vainota Falun Gongia. Cao vangittiin lukemattomia kertoja ja häntä kidutettiin julmasti. Tammikuun 16. päivä 2003 poliisit Pulandianin kaupungin rautatien poliisiasemalta vangitsivat hänet ja lähettivät hänet Fengrongin poliisiasemalle ja sieltä myöhemmin vankileirille. Hän kuoli kotonaan vuoden sisällä vapautumisestaan, huhtikuun 8. päivänä 2004 kello 18.00.
  • Herra Wang Zengcheng Tianjinin kaupungista hakattiin kuoliaaksi työleirillä koska hän kieltäytyi pettämästä omatuntoaan

    Hra Wang Zengcheng oli 41 vuotias Dafa-harjoittaja Tianjinin kaupungista. Vuonna 2003 hänet lähetettiin epäoikeudenmukaisesti pakkotyöleirille kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Vuoden 2004 alussa kun hänen tuomionsa oli melkein lopussa, hänet hakattiin kuoliaaksi koska hän kieltäytyi allekirjoittamasta niin kutsutta "katumuslausuntoa." [Dafa-harjoittajia pakotetaan myöntämään että he katuvat Falun Gongin harjoittamista ja lupaavat luopua Falun Gongista]
  • Jilinin maakunnan Dafa-harjoittaja Wang Shouqi kuolee kotiinsa poliisien väkivallan jälkeen

    Dafa-harjoittaja herra Wang Shouqi, 49, oli Dafa-harjoittaja Dehuin kaupungista, Jilinin maakunnasta. Hänet lähetettiin pakkotyöleirille joulukuussa 2000. Koska hän pysyi vakaana uskossaan Falun Dafaan, hän joutui kärsimään kaikenlaista kidutusta ja tekemään äärimmäisen raskasta fyysistä työtä. Maaliskuun 11. päivä 2003 Jilinin poliisien suorittaman massapidätyksien aikana hänet vietiin jälleen väkisin kotoaan. Koska hän kieltäytyi allekirjoittamasta "takuulausuntoa" jossa luovutaan Dafan harjoittamisesta, hänet vangittiin 15 päiväksi, jonka aikana häntä rangaistiin väkivaltaisesti.
  • Julkinen turvallisuusministeriö juonii suurimittaisia, salaisia harjoittajien pidätyksiä

    On saatu tietoon, että heinäkuun 20. päivästä lähtien julkisen turvallisuuden ministeriö on juoninut uutta suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on pidättää joukoittain Falun Gongin harjoittajia maanlaajuisesti. Pidätykset on kuitenkin tarkoitus suorittaa salaa antamatta mitään tietoa julkisuuteen. Anshanin kaupungissa, Liaoningin maakunnassa paikalliset viranomaiset ovat seuranneet harjoittajia ja he ovat pidättäneet salaa kenet tahansa, joka harjoittaa Falun Gongia. Tähän mennessä yli 30 harjoittajaa on pidätetty.
  • Rouva Liu Chengyanin terveydentila on kriittinen viiden viikon syömälakon jälkeen Fushunin vankileirillä Liaoningin maakunnassa

    Tällä hetkellä yli 12 harjoittajaa on vielä pidätettynä vankileirillä. Heidät on tuomittu yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksiin. Osoittaakseen mieltään pidätyksestä, Liu Chengyan on ollut syömälakossa yli viisi viikkoa ja hänen terveytensä on tällä hetkellä kriittisessä tilassa. Mutta vankileirin poliisi väittää, "Hän itse on vastuussa jos hän kuolee!".
  • Falun Gongin harjoittaja rouva Pei Cuirong Hebein maakunnasta kuoli kidutukseen

    Hän kärsi epäinhimillisestä kidutuksesta työleirille Tangshanin kaupungissa. Poliisi antoi hänen koko keholleen sähköiskuja sähköpampuilla taukoamatta. Hänen kehonsa oli sinipunainen. Eräänä päivänä vuoden 2002 lopulla hän tunsi yhtäkkiä huimausta ja menetti näkönsä. Hänet lähetettiin sairaalaan, mutta ei kestänyt kauan hänen kotiin paluunsa jälkeen kun hän eräänä päivänä yhtäkkiä menetti tajuntansa. Hän menetti tajuntansa useita kertoja kunnes hän lopulta kuoli kesäkuun lopulla vuonna 2003.
  • Rouva Du Yuqing Chongzhoun kaupungista, Sichuanin maakunnasta kuoli kidutukseen

    Vankilassa ollessaan Du kärsi epäinhimillisestä kidutuksesta. Poliisi Zhang Tiantian Ghengdun kaupungista ja Chongzhoun poliisin hakkasi häntä julmasti. He lähettivät hänet myöhemmin hallitukseen liittyvään hotelliin missä he jatkoivat hänen kiduttamistaan. He eivät antaneet hänen nukkua. Toukokuussa vuonna 2003, nähdessään että hän oli kuolemaisillaan, poliisi vapautti hänet. Hän kuoli helmikuun 24:n päivän vaiheilla vuonna 2004. Tällä hetkellä Chongzhoun poliisilaitos ja hallitus yrittävät peittää rikoksensa.
  • Erinomainen opettaja vainotaan kuoliaaksi - Neiti Gao Shuqin, harjoittaja Daqingin kaupungista. (kuva)

    Dafa -harjoittaja Gao Shuqin oli 51-vuotias opettaja Daqingin kaupungin 12:ssa keskikoulussa. Hänet nimitettiin erinomaiseksi opettajaksi Daqingin kaupungissa. Poliisit menivät Gao Shuqinin kotiin keskiyöllä ja lukitsivat oven ulkoapäin. Keskipäivällä maaliskuun 27. päivä Shuqin soitti useita puheluja pyytääkseen apua, mutta ei saanut vastausta. Kun ei ollut muuta vaihtoehtoa, hän sitoi lakanan ikkunaan ja yritti kiivetä alas. Valitettavasti lakana ratkesi halki hänen ollessa puolessa välissä ja hän kuoli pudotessaan alas.