Perinteinen kiinalainen kulttuuri

Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä

  • Tarinoita muinaisesta Kiinasta: Punainen lanka tuo rakastavaiset yhteen

    Wei Gu asui Dulinissa. Hänen vanhempansa kuolivat, kun hän oli nuori ja sen seurauksena hän halusi mennä naimisiin nuorena. Kuitenkin kaikki hänen kosintansa hylättiin. Zhenguanin toisena vuotena keisari Tang Taizongin hallituksen alaisena. Sinä aikana kun Wei meni katselemaan Qinghen nähtävyyksiä hän asui eräässä hotellissa Songin kaupungin eteläisellä alueella. Eräs matkustaja kertoi hänelle nuoresta tytöstä, Pan Fangista, Qinghen hallituksen virkamiehen tyttärestä. Myöhemmin Wei kutsuttiin tapaamaan Panin perhettä Longxingin temppelin edessä.
  • Maalaus: Hienot naiset parvekkeella

  • EFGIC: 64 Falun Gongin harjoittajaa kuollut kidutukseen Kiinassa viimeisen kolmen kuukauden aikana

    Pahoinpitelystä ja kidutuksesta seuranneita kuolemantapauksia raportoitiin yhteensä 17:ssa maakunnassa Kiinassa. Kidutusmenetelminä käytetään tietojen mukaan mm. hakkaamista, sähköshokkeja, pakkosyöttämistä suolaliuoksella ja pistoksien antamista hermostoa vahingoittavilla lääkkeillä.Työleirit päästävät usein vapaaksi välttääkseen vastuun kun harjoittajat ovat kuolemaisillaan.
  • Suomi: Harjoittajia pyydettiin esittelemään Falun Gongia talviseen tapahtumaan Sievissä

    Louekallion hiihtokeskuksessa Sievissä oli lumilautailun nuorten kaksipäiväinen kilpailutapahtuma 25. tammikuuta 2004. Tapahtuman järjestäjä pyysi meitä tulemaan sunnuntain tapahtumaan ja esittämään Falun Gongin liikkeitä ennen päätapahtuman avajaisia. Hänen mukaan toimimme kilpailun "lämppärinä".
  • Falun Dafa-harjoittaja Hra Zuo Guoqin, Daqingista kidutettiin kuoliaaksi

    Kesäkuun 18. 2000 Zuo Guoqing osallistui Dafan yhteisharjoituksiin. Tämän vuoksi hänet pidätettiin välittömästi paikallisen poliisin toimesta. Epäoikeudenmukaisen kuulustelun jälkeen hänet lähetettiin pidätyskeskukseen Daqingin kaupungissa. Sen jälkeen hänet tuomittiin laittomasti vuodeksi pakkotyöhön Daqingin työleirille. Koska hän ei luopunut Falun Gongin vakaumuksestaan, häntä kidutettiin julmasti. Hänet pakotettiin siirtämään suuria maakasoja ja seisomaan öisin pitkiä aikoja siten estäen häntä nukkumasta.
  • Nti Yang Sulan kidutettu kuoliaaksi Zhangshin pakkotyöleirillä, Chenyangin kaupungissa Liaoningin maakunnassa

    Nti Yang Sulan, Falun Gongin harjoittaja Liaoningin maakunnasta vangittiin laittomasti ja lähetettiin Zhangshin pakkotyöleirille. Ollessaan leirillä he eivät antaneet hänen nukkua, solvasivat häntä puheissaan ja kiduttivat häntä muilla tavoin. Hän kuoli 50 päivää vapautumisensa jälkeen kesäkuun 1. 2003.
  • Sisä-Mongolian Dafa-harjoittaja nti Ding Liyanin julma vainoaminen

    Aivopesukeskus oli niin julma, että se oli kuin helvetti maan päällä. Keskuksen tehtävä on muuntaa hyviä ihmisiä pahoiksi. Falun Gongin harjoittajaa pidetään muuntuneena [luopuneena uskostaan] ainoastaan silloin kun hän hakkaa tai kiroaa kanssaharjoittajaa tai sanoo likaisia sanoja. Alussa he teeskentelevät olevansa ystävällisiä pitämällä harjoittajista huolta ja huomioimalla heitä, joka on keino pettää harjoittajia ja saada heidät hylkäämään uskonsa Falun Gongiin. Jos tämä ei toimi, he turvautuvat julmiin keinoihin saavuttaakseen tavoitteensa.
  • Runo: Avautuvat purjeet (1)

    Vuorovedet palaavat takaisin, ääretön rauhaTämä kutsuu matkalle valtakuntia muuttaenVarjoista rannoille määrätyilleMeret yltävät aaltoihin loputtomiin
  • Graafinen suunnittelu: Tervehdys kiinalaiselle uudelle vuodelle

  • EFGIC: Yhdysvaltain peruukkien valmistus tekee Falun Gongin harjoittajista orjia

    Hiustuotteiden jättiläinen Henan Rebecca Inc. tekee yhteistyötä pahamaineisten kiinalaisten työleirien kanssa, jotka ostavat Falun Gongin harjoittajia orjatyövoimaksi, Kiinalaiset lähteet kertovat. Työleirit kuten Shibalihe ja Xuchang ostavat näitä ihmisiä 800 RMB kappale (melkein $ 100 US) ja pakottavat heitä tekemään työtä yötä päivää ja kiduttavat heidät kuoliaaksi osana ”uudelleenkoulutus” ohjelmaa.
  • BBC: Falun Gong haastaa kiinalaisen ministerin oikeuteen

    Neljä jäsentä Falun Gongin henkisestä liikkeestä on haastanut vierailevan kiinalaisen kulttuuriministeri Sun Jiazhengin oikeuteen Pariisissa. Jäsenet sanoivat että hra Sun oli vastuussa ”kidutusrikoksista” koko ryhmää vastaan, joka on kielletty Kiinassa.
  • Harjoittaja nti Xu Shuxiang kuolee kidutukseen poliisin vankeudessa - hänet oli sidottu "Tiikeripenkkiin" 48 tunniksi

    Tietolähteet raportoivat että marraskuun 13. 2003 nti Xu Shuxiang kidnapattiin kodistaan Changchunin kaupungin "610 toimiston" ja poliisin toimesta. He lukitsivat hänet salaiseen huoneeseen ja kiduttivat häntä. Häntä kidutettiin sitomalla "tiikeripenkkiin" 48:ksi tunniksi joka vahingoitti vakavasti hänen nilkkojaan ja aiheutti tulehduksen. Koska hänen fyysinen terveytensä oli niin huono kidutuksesta, mikään vankileiri ei halunnut ottaa häntä vastaan ja poliisi lähetti hänet kotiin marraskuun 30. 2003.
  • Falun Gongin harjoittajat kärsivät loputtomiin jatkuvasta pakkotyöstä Langfangin kaupungin vankileirillä

    Kuka tahansa joka passitetaan Langfangin kaupungin vankileirille, oppii että pakkotyö siellä on loputtomiin jatkuvaa ja sietämätöntä. Siellä on aina lukemattomia papuja odottamassa poimintaa ja syömäpuikkoja odottamassa pakkausta. Vastuussa oleva henkilö jakaa päivän työt jokaiselle vangille. Vankeja, jotka eivät kykene tekemään työtään valmiiksi, rangaistaan siten että he eivät saa nukkua tai heille annetaan iltatyötä. Heidät pakotetaan tekemään työtä enemmän kuin 10 tuntia päivässä. Kuumina kesäpäivinä monet kärsivät lämpöhalvauksista koska työt tehdään huonosti ilmastoiduissa selleissä.
  • Väkivaltaa Minxin vankilassa: Dafa-harjoittajaa riiputetaan peukaloista ja hänelle annetaan tuntemattomia lääkkeitä

    Olen Falun Gongin harjoittaja. Koska paljastin rikoksia joita Jiang Zeminin hallitus oli tehnyt Falun Gongin vainossaan, minut tuomittiin 18 kuukaudeksi Minxin vankilaan Longyanissa, jossa kärsin useista pahoinpitelyistä, joita kukaan hyväsydäminen ihminen ei voisi kuvitella olevan olemassakaan.Tässä vankilassa viranomaiset panivat minut kärsimään kidutusta jota he kutsuivat ”Kaikki-Kolme” hoitoa.
  • Maalaus ja runo: Kerubeja