Jiaohen poliisi pidätti yhdeksän Falun Gongin harjoittajaa neljässä päivässä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Jiaohessa seitsemän harjoittajaa vietiin aivopesukeskukseen ja kaksi pakkotyöleirille neljän päivän aikana 1.- 4. elokuuta 2011.

Wu Dexiu ja Wang Aiguo vietiin pakkotyöleirille kärsimään puolentoista vuoden vankeusrangaistusta. Heidät pidätettiin 20. elokuuta ja pakotettiin kuulusteluihin Jiaohen rikospoliisissa. Wu oli pidätetty kuusi kertaa aikaisemmin, ja tämä oli kolmas kerta, kun hänet lähetettiin pakkotyöleirille. Häntä oli aikaisemmin ahdisteltu usein ja pakotettu jättämään kotinsa.

Elokuun 4. päivänä kaksi 610-viraston (1) siviilipoliisia meni Zhang Wein myymälään, ja yrittivät viedä hänet mukaansa, mutta hän vastusti pidätystä. Poliisit soittivat lisävoimia, ja neljä poliisia saapui Minzhun poliisista. He kantoivat voimakeinoin Zhangin poliisiautoon, ja veivät hänet Jilinin aivopesukeskukseen.

Dong Xiangrui on eläkkeellä oleva virkamies. Hänet vietiin Shahezin aivopesukeskukseen 2. elokuuta. Vuosien aikana paikallinen poliisi, paikalliset viranomaiset sekä entisen työnantajan virkamiehet ovat usein ahdistelleet häntä. Vainon välttämiseksi hänestä tuli koditon, ja 610-virasto pidätti hänen eläkkeensä.

Li Desheng on 40-vuotias. Hänet vietiin aivopesukeskukseen 2. elokuuta. Li on pidätetty useita kertoja ja lähetetty pakkotyöleirille kolme kertaa.

Wang Gen ja kaksi poliisia Xinnongin poliisista seurasi Sun Yuyingin poikaa kotiin, ja pidätti Sunin 1. elokuuta. Seuraavana yönä hänet vietiin Shahezin aivopesukeskukseen.

Zhang Yanzhu työskenteli Jiaohen hiilikaivoksessa. Hänet vietiin Shahezin aivopesukeskukseen 1. elokuuta.

Li Shufen pidätettiin 1.elokuuta Jiaohe-Hotelissa, joka on hänen työpaikkansa. Hänet vietiin Shahezin aivopesukeskukseen.

Zhang Feng, Tiangangista, vietiin kotoaan Shahezin aivopesukeskukseen 1. elokuuta.

Sun Mingying on 65-vuotias eläkkeellä oleva opettaja. Iltapäivällä 1. elokuuta, kaksi siviilipoliisia murtautui hänen kotiinsa ahdistelemaan häntä ja hänen perhettään, mutta he kieltäytyivät yhteistyöstä poliisin kanssa. Poliisi jätti heidät rauhaan.

1) “610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2011/8/11/245220.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/201108/22325p.html
Englanniksi: http://www.clearharmony.net/articles/201108/56700.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.