Luin hiljattain pari erittäin mielenkiintoista artikkelia. Tutkijat Planck Instituutissa Saksassa, tekivät tutkielman 18 kuukauden ikäisille vauvoille. Tutkija kokeilivat erityyppisiä tapauksia. Kaikkiin niihin tutkijat tarvitsivat apua. Esimerkiksi, he eivät voineet ottaa esinettä lattialta. Kokeen aikana pienet lapset poikkeuksetta kiiruhtivat auttaakseen ihmisiä, myös tuntemattomia.
Tutkijat huomasivat myös, että pikkulapset todella halusivat auttaa, sen sijaan, että he olisivat käsitelleet esinettä leluna. Kun tutkijat esimerkiksi pudottivat paperiliittimiä ja yrittivät samalla ripustaa vaatteita, pikkulapset yrittivät auttaa paperiliittimien poimimisessa. Pikkulapset eivät kuitenkaan reagoineet kun tutkijat tarkoituksella heittivät paperiliittimiä lattialle. Tästä oli monta samanlaista esimerkkiä. Pikkulapsilla ei myöskään ollut mitään odotuksia saada jotakin takaisin kiitoksena avusta. Tutkielma julkaistiin kolmannella sivulla tieteellisessä Science aikakauslehdessä maaliskuussa 2006.
Tutkijat painottivat, että tulokset olivat todellakin merkittäviä testihenkilöiden nuoren iän vuoksi. Lapsillä oli vaipat ja he eivät osanneet vielä edes puhua. Kuitenkin he pitivät toisten auttamisesta. 84 prosentissa tapauksista, pikkulapset alkoivat auttamaan toisia 10 sekunnin kuluessa. Tutkijoiden ei tarvinnut lähettää apusignaaleja, kuten esimerkiksi katsekontaktia.
Tutkimus sai minut ajattelemaan tämän päivän aikuisia ja nuorisoa. Heille on järjestetty valtavasti esitelmiä siitä, kuinka heidän tulisi toimia toisten kanssa. Jos joku tarvitsee apua, heidän ensimmäinen reaktionsa on ajatus, jos heitä itseä autetaan tai he loukkaantuvat. Meidän tulisi hävetä käyttäytymistämme verrattuna pikkulapsiin.
Englanniksi: http://www.pureinsight.org/pi/index.php?news=4054
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200606/18225.html
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.
lisää ...