131 Falun Dafa-harjoittajaa on kuollut suoraan vainon seurauksena Heilongjiangin maakunnassa.

Tutkimuksien mukaan perustuen menetelmiin, jotka ovat yleisön saatavissa, voitiin lokakuun lopussa 2003, vahvistaa vähintään 816 Falun Gongin harjoittajan kuolemantapauksen Kiinassa. Tämä on suora seuraus julmasta vainosta jonka Jiangin hallitus aloitti. Kuolemantapaukset ovat tapahtuneet yli 30:ssä maakunnassa, kunnissa ja autonomisilla alueilla. Heilongjiangin maakunnassa 131 henkilöä, jotka harjoittivat Falun Gongia, on kidutettu kuoliaaksi ja se edustaa 16,1 % kuolemien kokonaismäärästä ja on maan korkein.

Kesäkuun 20:stä 1999 lähtien Heilongjiangin maakunta on käyttänyt täysin hyväkseen Jiangin taktiikkaa tuhoamaan Falun Gong pois maan päältä, seurannut ohjeita kuten, että kaikki Falun Gongin harjoittajien kuolemantapaukset, jotka viranomaiset ovat aiheuttaneet, lasketaan itsemurhiksi, ruumis poltetaan heti ilman tunnistamista tai ilmoittamista sukulaisille ja heidän maineensa turmellaan, heidät tuhotaan taloudellisesti ja hävitetään fyysisesti.

Heilongjiangin maakunnan entinen puoluesihteeri, Xiu Youfang ja entinen pormestari Tian Fengshan muiden mukana, ovat niitä turmeltuneita viranomaisia, jotka ovat luoneet katastrofin maalleen ja kansalaisilleen. He ovat käyttäneet kaikkia menetelmiä vainoamaan Falun Gongin harjoittajia. Xiu Youfan on kerran maininnut, ettei mikään menetelmä ole liian kohtuuton mitä tulee Falun Gongiin. Sekä Xiulta että Tianilta otettiin pois heidän virkansa sen vuoksi että heitä syytetään korruptiosta. Eikä ole ihme että maakunta kiihdytti Falun Gongin vainoa heidän johtonsa alla.

Vieläkin jotkut viranomaiset Heilongjiangin maakunnassa seuraavat Jiangin ohjeita, joita laki ei tue eikä valtiosääntö ja heiltä on jäänyt oppimatta Xiu Youfangin ja Tain Fengshanin läksyistä. Jos nämä viranomaiset eivät ymmärrä totuutta, yhdessä Jiangin kanssa, he tulevat maksamaan hyvin kalliisti rikoksista viattomia ihmisiä kohtaan.

Maailmanjärjestön tilastotiedon mukaan Falun Gongin vainon tutkimuksissa yli 800 Falun Gongin harjoittajaa on kuollut sen jälkeen kun heidät on pidätetty. Vähintään 6000 harjoittajaa on vangittu laittomasti ja yli satatuhatta harjoittajaa on lähetetty pakkotyöleireille. Tuhansia Falun Gongin harjoittajia on laitettu mielisairaaloihin siitä huolimatta, että heillä ei koskaan ole ollut mitään mielisairautta ja heille on annettu pistoksia väkisin aineilla jotka vahingoittavat keskushermostoa. Viranomaiset ovat kidnapanneet monia, monia Falun Gongin harjoittajia ja lähettäneet heidät aivopesuluokkiin ympäri maan, missä he sitten joutuvat alttiiksi henkiselle pahoinpitelylle. He jotka laittavat lain täytäntöön ovat piesseet harjoittajia, solvanneet ja sakottaneet suurilla sakoilla. Valtion hallinnan alaisen terrorin vuoksi, joka haluaa luoda vihaa Falun Gongia vastaan ja minkä Jiangin hallitus on ajanut läpi, Falun Gongin harjoittajia pahoinpidellään rutiininomaisesti kuoliaaksi, monet menettävät perheenjäseniä vainon ja Jiangin hallituksen politiikan seurauksena, ja monet on pakotettu lähtemään kodeistaan välttääkseen tulemasta laittomasti vangituksi. Falun Gongin harjoittajien perheenjäsenet, ystävät ja työkumppanit tulevat vedetyksi mukaan ja aivopestään eri asteille.

Falun Gongin vaino on pahin Heilongjiangin maakunnassa. Harbinin naistyöleiri, kuntoutuslaitos Harbinissa, Heilongjiangin naisvankila, Daqingin työleiri ja Daqingin Hongweixingin aivopesukeskus ovat kaikki Heilongjiangin maakunnassa ja ne ovat paikkoja josta Jiangin hallituksen Falun Gongin vaino on lähtöisin. Historia tulee pian näyttämään miten julmalle taktiikalle Falun Gongin harjoittajat ovat joutuneet rutiininomaisesti alttiiksi näissä paikoissa ja mistä kaikesta ne ovat vastuussa.

Luettelo Falun Gongin harjoittajista jotka ovat menettäneet henkensä Heilongjiangin maakunnassa (131 henkilöä)


Harbin City (27 ihmistä)
1. Ms. Bi Yunping; 2. Naispuolinen harjoittaja (nimeä ei tunneta); 3 Naispuolinen harjoittaja (nimeä ei tunneta); 4. Ms. Fu Guilan; 5. Ms. He Jun; 6. Ms. He Caibin; 7. Mr. Kong Deyi; 8. Mr. Kong Fanzhe; 9. Mr. Li Wenrui; 10. Ms. Liu Jinling; 11.Ms. Liu Limei; 12. Mr. Lu Liangui; 13. Ms. Meng Xianzhi; 14. Ms. Qin Shuyan; 15. Mr. Ren Pengwu; 16. Mr. Tian Baobin; 17. Ms. Wang Xiuying; 18. Mr. Wang Honggang; 19. Mr. Wang Wenxue; 20. Mr. Wang Yongcheng; 21. Mr. Wei Shujiang; 22. Mr. Wu Qingxiang; 23. Mr. Yang Bin; 24. Mr. Yu Zhengyi; 25. Mr. Yu Guanyun; 26. Ms. Chao Shuhong; 27. Mr. Zhou Jinseng.

Daqing City (21 ihmistä)
1. Ms. Chen Qiulan; 2. Ms. Cui Xiaojuan; 3. Mr. He Huajiang; 4. Mr. Hua Haiyu; 5. Mr. Li Baoshui; 6. Mr. Li Xiaorong; 7. Ms. Li Xiufen; 8. Ms. Liu Tongling; 9. Ms. Lu Xiuyun; 10. Mr. Lu Bingshen; 11. Mr. Niu Huaiyi; 12. Harjoittaja (nimeä ei tunneta); 13. Mr. Wang Bin; 14. Ms. Wang Shuqin; 15. Mr. Wang Keming; 16. Ms. Ye Xiufeng; 17. Mr. Yu Yongquan; 18. Ms. Zhang Tieyan; 19. Ms. Zhang Weixin; 20. Ms. Zheng Wenqin; 21. Mr. Shang Guangshen.

Shuangcheng City (13 ihmistä)
1. Mr. Zhang Tao; 2. Mr. Jiang Liguo; 3. Ms. Liu Jie; 4. Mr. Liu Qinjiu; 5. Mr. Tan Chengqiang; 6. Mr. Tong Wencheng; 7. Mr. Wang Jinguo; 8. Ms. Wang Xiulan; 9. Mr. Wu Baowang; 10. Mr. Zang Dianlong; 11. Mr. Zhang Shengfan; 12. Ms. Zhao Yayun; 13. Mr. Zhou Zhichang.

Jixi City (9 ihmistä)
1. Ms. Guo Songmei; 2. Ms. Jiang Rongzhen; 3. Ms. Li Xiuqin; 4. Mr. Zhao Dong; 5. Ms. Zhao Chunying; 6. Mr. Guo Huailing; 7. Ms. Liu Guiying; 8. Mr. Yu Tianyong; 9. Ms. Zhang Yulan.

Hegang City (8 ihmistä)
1. Ms. Deng Xiangyun; 2. Ms. Du Guilan; 3. Ms. Liu Yuhong; 4. Ms. Sun Shuqin; Ms. Sun Yalan; 6. Ms. Zhang Yuzhen; 7. Mr. Zhang Zhengfu; 8. Mr. Zhan Guoxin.

Jiamusi City (8 ihmistä)
1. Mr. Bi Jiaxin; 2. Miss. Cheng Ying; 3. Ms. Li Fenghua; 4. Harjoittaja (nimi tuntematon); 5. Ms. Tang Hong; 6. Ms. Wang Shujun; 7. Mr. Zhang Fu; 8. Ms. Chao Fulan.

Shuangyashan City (5 ihmistä)
1. Mr. Ji Songshan; 2. Mr. Li Ruqin; 3. Mr. Liu Jinshan; 4. Ms. Wu Lingxia; 5. Ms. Yi Ling.

Acheng City (4 ihmistä)
1. Ms. Bai Xiuhua; 2. Mr. Ju Yajun; 3. Mr. Li Hongbin; 4. Ms. Wang Shufang

Mudanjiang City (4 ihmistä)
1. Mr. Cui Shengyi; 2. Ms. Li Hongming; 3. Mr. Wang Xiaozhong; 4. Mr. Yu Jixing.

Qiqihar City (4 ihmistä)
1. Mr. Cao Liangyi; 2. Mr. Fu Zhiyu; 3. Mr. Wang Baoxian; 4. Mr. Wang Weihua.

Suihua City (3 ihmistä)
1. Mr. Liu Xiwen; 2. Harjoittaja (nimi tuntematon); 3. Mr. Zhang Xiaochun

Qitaihe City (3 ihmistä)
1. Ms. Fang Cuifang; 2. Mr. Zhang Changming; 3. Ms. Zheng Libuo

Wuchang City (2 ihmistä)
1. Ms. Gao Feng; 2. Mr. Zhang Yanchao

Baiquan City (2 ihmistä)
1. Ms. Gao Hua; 2. Mr. Jiao Zhengsheng

Buoli County (2 ihmistä)
1. Ms. Lin Limei; 2. Mr. Yan Xiuzhong.

Hebei County (2 ihmistä)
1. Mr. Jia Yongfa; 2. Ms. Jia Dongmei

Huanan County (2 ihmistä)
1. Mr. Sun Jihong; 2. Ms. Yuan Hezheng;

Jidong County (2 ihmistä)
1. Ms. Liu Guihua; 2. Ms. Yang Hailing.

Yilan County (2 ihmistä)
1. Ms. Yu Shuqin; 2. Ms. Zhang Ming

Anda County (1 ihminen)
Ms. Li Ping

Bayan County (1 ihminen)
Mr. Deng Weinan

Hulan County (1 ihminen)
Mr. Zhang Xuewen

Qinan County (1 ihminen)
Mr. Liu Yan

Suiling County (1 ihminen)
Mr. Yang Zhonghai

Yansho County (1 ihminen)
Mr. Yang Wenhua

Yichun City (1 ihminen)
Mr. Lu Chenglin

Zhaodong City (1 ihminen)
Ms. Liu Xiaoling

Vastuunalaisia toimistoja Heilongjiangin maakunnassa:

Maakunnan komitea Office: 86-451-53640008(puh.), 86-451-53640000(fax)
People's Congress Office: 86-451-53637426(puh.), 86-451-53645312(fax)
Administrate Office: 86-451-82622095(puh.), 86-451-82622095(fax)
Political and Judiciary Office: 86-451-823-2269(puh.), 86-451-82304293(fax)

Heilongjiangin maakunnan kuvernööri: Song Fatang

People's Highest Procuratorate: 86-10-65252000m 86-10-65592000
Address: 147 Beiheyan Rd, Beijing, 100726

Heilongjiang People's Procuratorate: 86-451-82622000, 86-451-82362000

Harbin 7 aluetta, 12 piirikunnan virallista numeroa
Daolin District: 86-451-84512345
Daowai District: 86-451-88692345
Nangang District: 86-451-86222345
Xiangfang District: 86-451-55642345
Taiping District: 86-451-57622345
Dongli District: 86-451-82132345
Pingfang District: 86-451-86512345
Wuchang City Mayor: 86-451-53532345
Shuangcheng City Mayor: 86-451-53112345
Acheng City Mayor: 86-451-53742345
Shangzhi City Mayor: 86-451-53322345
Bayan County: 86-451-57512345
Bin County: 86-451-57902345
Yilan County: 86-451-57222345
Yanshou County: 86-451-53032345
Mulan County: 86-451-57082345
Tonghe County: 86-451-57422345
Fangzheng County: 86-451-57112345
Hulan County: 86-451-57322345


Lähde: http://clearwisdom.net/emh/articles/2003/11/25/42569.html

Kiinalainen versio: http://se.minghui.org/mh/articles/2003/11/10/60341.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.