Henkilökohtainen kokemus: Kärsin julmasta vainosta Shijiazhuangin toisella pidätysasemalla

Huhtikuun 3. päivänä 2005 klo 19.30 minut pidätettiin Shijiazhuangin kaupungissa ja vietiin Huaidin rikospoliisiryhmän luo. Viisi muuta harjoittajaa vangittiiin samanaikaisesti ja lähetettiin muille pidätysasemille. Poliisi lukitsi minut rautatuoliin ja laittoi käteni kahleisiin selän taakse toinen käsi taivutettuna olkapään yli, joten en voinut liikkua ollenkaan. Sen lisäksi he eivät antaneet minulle mitään syötävää. Neljäntenä päivänä, kun he ottivat kahleet pois lähettääkseen minut pidätysasemalle, molemmat käteni ja jalkani olivat turvonneet minkä vuoksi minun oli vaikea kävellä.

Huhtikuun 6. päivän iltäpäivänä he lähettivät minut sairaalaan verenpaineen tarkistukseen ja ottivat rintakehästä röntgenkuvan. Sen jälkeen he lähettivät minut Shijiazhuangin toiselle pidätysasemalle. Pidätysaseman virkailijat kieltäytyivät ottamasta minua vastaan, koska minulla oli röntgenkuvien mukaan keuhkokuume. Poliisi lähetti minut poliisilaitokselle ja kun he lähettivät minut pidätysasemalle, he torjuivat minut uudelleen. Yuhuan sivuosaston viranomaiset puhuivat ryhmän kanssa, jolla oli läheiset suhteet pidätysaseman kanssa ja pyysivät heitä lahjomaan pidätysaseman viranomaiset lahjoilla tai tarjoamalla heille illallisia. Huhtikuun 7. päivän iltapäivällä pidätysasema otti minut vastaan. Minut laitettiin selliin no 314 jossa olin tarkkailun alla.

Vastustaakseni epäoikeudenmukaista vangitsemista, menin syömälakkoon. Toisen yön nimenhuudon aikana pidätyskeskuksessa pyörryin yhtäkkiä. He kantoivat minut pidätyskeskuksen sairaalaan ja määrittelivä,t että minulla oli vakava sydänsairaus mukaan lukien sydänlihasvika, sepelvaltimosairaus, rytmihäiriö jne. He antoivat minulle ensiapua antamalla ruiskeita sydäntä vahvistavilla lääkkeillä. Sellaisten olosuhteidenkaan alla poliisit eivät vapauttaneet minua. Sen lisäksi he lähettivät 300 yuania (1) sairaalaan peittämään kuluni aikoen pitää minut siellä kauan aikaa. He halusivat tietää nimeni ja osoitteeni ja käyttivät sairaalassa oloani tekosyynä saamaan ne koska en ollut kertonut heille mitään alusta alkaen.

Kolmantena päivänä he alkoivat pakkosyöttää minua. Joka toinen päivä he laittoivat letkun vatsaani nenän kautta ja pakkosyöttivät minua kahdella pussillisella sojajauhetta johon oli sekoitettu 300 ml vettä ja suolaa. He kutsuivat tätä pakkosyöttämiseksi, mutta se oli itse asiassa julma kidutusmenetelmä. Minulla oli suuria kipuja koko prosessin aikana. Neljä ihmistä piteli minusta kiinni painaen jalkani maahan, väänsivät käsivarsiani ja lukitsivat pääni tiettyyn asentoon ja sen jälkeen lääkäri laittoi pikkusormen vahvuisen letkun nenän kautta vatsaani saaden minut tukehtumaan ja oksentamaan. Viranomaisten yllyttämänä lääkäri (hänen nimensä oli Li) laittoi letkun sisään ja otti sen ulos vatsastani toistuvasti aiheuttaakseen enemmän kipua. Samalla kun hän teki näin hän uhkaili minua sanoen: ”Kieltäydyt syömästä? Meillä on paljon aikaa. Varmistamme että sinua syötetään niin hyvin että tulet lihavaksi.” Hän ei lopettanut ennen kuin hän oli tyytyväinen. Sen jälkeen hän kaatoi 300 ml nestettä letkuun. Saadakseen minut janoiseksi, he laittoivat letkulla myös paljon suolaa. Kerran vanki nimeltä Jiang Guang kaatoi jopa puoli pussia suolaa letkuun mikä aiheutti minulle valtavaa kipua ja pahoinvointia. Estääkseen minua saamasta sydänkohtausta he työnsivät joitakin pillereitä suuhuni ennen kui he aloittivat pakkosyötön. Pakkosyötön jälkeen kehooni palasi tunto vasta yli puolen tunnin kuluttua.

Kerran he antoivat ruiskeen tuntemattomalla huumeella ennen kuin he pakkosyöttivät minua. Sen jälkeen he laittoivat letkun keuhkoihini sen sijaan että olisivat laittaneet sen vatsaani. Kipu oli sanoin kuvaamatonta. Sillä hetkellä, kun tohtori Lin käsi liikkui, koko kehoni kouristui voimakkaasti ja vapisin yskien kuivaa yskää samalla kun haukoin henkeä. Hän töykki letkulla samalla kun hän uhkaili minua sanoen: ”Syötkö vai etkö?” eikä lopettanut ennen kuin olin kuolemaisillani. Jopa vangitkin tulivat närkästyneiksi ja soimasivat häntä sanoen että hän oli ”todella epäinhimillinen”. Myöhemmin he raahasivat minut kolme kertaa pihalle estääkseen vankeja näkemästä sitä ja kiduttivat minua siellä.

Alussa he pakkosyöttivät minua sojajauholla mutta myöhemmin he alkoivat käyttää maissijauhoja. Kymmenen päivän sisällä painoni oli pudonnut ja olin luuta ja nahkaa. Iho koko kehossani alkoi kesiä, jalkani tulivat tunnottomiksi, sain kipua maksan alueelle, kaikki lihakseni olivat arat enkä voinut nukkua. Pakkosyöttöä tehostettiin joka toisesta päivästä joka päivään ja kipu tuli yhä pahemmaksi. Kymmenen päivää ennen vapauttamistani oksensin pakkosyötön jälkeen. Kun kärsin sydänkohtauksesta, lääkäri haukkui ja kirosi minulle. Myöhemmin hän ei välittänyt minusta vaan käski henkilökuntaa antamaan minulle joitakin pillereitä. Minun oli syötävä kolme purkkia pillereitä.

Siitä lähtien kun minut lähetettiin takaisin selliin no 314 minulla ei ollut yhtään rauhallista päivää. Vangit Jia Guang ja Cai Huiting muuttivat koko ajan menetelmiään kiduttaa minua. Peläten, että heidän katsottaisiin olevan vastuussa kuolemastani, he helpottivat vähän hakkaamista. He sylkivät päälleni, kaatoivat vettä kasvoilleni, sylkivät limaa kenkiini, heittivät esineitä tai kenkiä päälleni ja potkivat minua, astuivat päälleni ja löivät minua. Vaikka olin nukkumassa he raahasivat minut lattialle. Kerran Cai Huiting, jolla oli yövuoro, kaatoi vettä kasvoilleni kun nukuin. Kun heräsin ja kysyin häneltä miksi hän teki niin, hän löi minua kasvoihin. Jia Guang sanoi: ”Rangaistuksemme lyhennetään jos rankaisemme Falun Gongin harjoittajia.” Terveyteni huononi yhä nopeammin, kunnes eräänä päivänä en voinut enää kävellä.

Kesäkuun alussa minut vapautettiin ehdoitta. He kantoivat minut pakettiautoon, ajoivat minut bussiasemalle ja maksoivat jopa matkani. Mutta he eivät vapauttaneet minua täysin. Huomasin että minua tarkkailtiin. Kun näin monien tuttujen kasvojen seuraavan minua, ymmärsin että en voinut mennä kotiin suoraan. Kiertelin ympäriinsä päivän ja yön, mutta en onnistunut pääsemään heistä eroon, joten otin bussin Dachenzhuangiin Xi'anin piirikunnassa. Mutta kun poistuin bussista huomasin siivilipukuiset poliisit sekä monien ajoneuvojen odottavan minua ja joku jopa seurasi perässäni pesuhuoneeseen. Minun oli otettava toinen bussi Gangzhouhin. Saavuttuani Gangzhouhin huomasin, että valvonta oli vielä tiukempaa. Siivilipukuisia poliiseja ajoi pakettiautoissa, takseissa, moottoripyörillä ja polkupyörillä tarkkaillakseen minua. Minulla oli vain neljä juania jäljellä mikä ei ollut tarpeeksi päästäkseni kotiin, joten minun oli kerjättävä rahaa ruokaan ja nukuttava kadulla.

Kaksi päivää myöhemmin keskellä yötä pääsin irti heistä. Menin maalaiskumppanin kotiin ja otin yhteyttä työpaikkaani. He tulivat seuraavana yönä ja hakivat minut kotiin. Kun tulin kotiin perheeni jäsenet voivat tuskin tuntea minua ja he kaikki itkivät. Yli kahden kuukauden vainon jälkeen painoni oli pudonnut 81 kilosta noin 54 kiloon. Kaikki ihmiset kysyivät miksi: Sanoin: ”Se on vain siksi, että uskon periaatteisiin ”Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys” ja yritän olla hyvä ihminen.

Huomautus:

(1) Yuan on Kiinan rahayksikkö; 500 yuania on kaupunkityöläisen kuukauden keskiansio Kiinassa.

Kiinaksi: http://minghui.org/mh/articles/2005/8/11/108135.html