Harjoittajan lapsi sanoo: "Tarvitsen äitiäni!"

Nimeni on Ping An ja olen keskikoulun oppilas [Kiinassa]. Minut pakotettiin kuitenkin jättämään koulunkäynti koska äitini on Falun Dafa -harjoittaja.

Heinäkuun 20. päivästä lähtien, vuonna 1999 - kun Falun Gongin vaino alkoi - tähän päivään asti, olen elänyt kauhussa, huolessa ja pelossa. Koska äitini harjoittaa Falun Gongia, paikallisen hallituksen virkamiehet pakottivat vanhempani ottamaan avioeron. Siitä lähtien äidilläni ja minulla on ollut vaikea ja vaivalloinen elämä. Se oli vielä pahempaa sinä aikana kun äitini ei ollut kotona. Kun näin muiden perheiden lapsien leikkivän äitinsä kanssa tai kun he menivät ostoksille yhdessä tai kun kuulin muiden lasten kutsuvan äitiään, en voinut pidättää kyyneliäni vaan annoin niiden valua poskiani pitkin.

Äitini oli ollut sairaalloinen siitä lähtien kun olin lapsi ja hänen oli otettava lääkkeitä päivittäin. Siihen aikaan pelkäsin menettäväni hänet. Sairaus, joka oli vaivannut äitiäni monia vuosia, meni kuitenkin pois sen jälkeen kun hän alkoi harjoittaa Falun Gongia. Aikaisemmat huoleni katosivat myös. Mutta myöhemmin tuli uusi pelko - pahempi pelko - kun hänet vangittiin ja hän ei voinut tulla takaisin kotiin.

Eräänä päivänä kun tulin koulusta kotiin huomasin talon oven olevan lukossa. Se oli vihje, että jotain oli vialla ja tunsin oloni hyvin huonoksi. Eräs naapuri kertoi minulle, että poliisi oli vienyt äitini pois. Kuultuani tämän halusin itkeä, mutta pelkäsin. Sydäntäni särki ja kutsuin koko ajan äitini nimeä sydämessäni. Menetin melkein tajuntani ja minun oli mentävä istumaan maahan. En tiennyt kuinka pitkä aika oli kulunut ennen kuin tunsin itseni nälkäiseksi, mutta en voinut mennä sisälle. Olin myös huolissani siitä, että äitiäni ehkä lyötiin.

Nuo roistot pitivät äitiäni vankina poliisin pihalla yli 40 päivää ja myöhemmin, riippumatta oliko päivä tai yö, ne ihmiset tulivat mihin aikaan tahansa ja murtautuivat ikkunasta tai ovesta sisään. Se häiritsi vakavasti elämäämme. Joskus heräsimme kauhusta. Joskus, ennen kuin edes olimme menneet takaisin nukkumaan, he tulivat taas ja hakkasivat ovea.

Ennen kuin äitini alkoi harjoittaa Falun Dafaa hän oli usein huonolla tuulella, mutta se meni pois kun hän harjoitti. Hän tuli ystävälliseksi kaikille, vanhoille ja nuorille. Jos äitini ei olisi ollut harjoittaja, kuinka hän olisi voinut olla rauhallinen selventäessään tosiasiat poliisille kun he penkoivat talomme läpikotaisin. Äitini matkapuhelin, video, nauhuri jne. takavarikoitiin myös. Jos äitini ei olisi ollut harjoittaja, eikö hän olisi väitellyt heitä vastaan? Mutta äitini oli niin rauhallinen.

Kun kuulin, että jotkut Falun Gongin harjoittajat hakattiin kuoliaaksi tulin vielä huolestuneemmaksi. Ilman isovanhempiani kuka voisi auttaa minua? Katsoin joskus ylös taivaalle ja ajattelin, "Opettaja, ole kiltti ja auta äitiäni. Äitini on todella harjoittaja ja hän on kärsinyt niin paljon. Ole kiltti ja auta, jotta hän voi tulla takaisin kotiin. Äiti missä olet?"

Olin peloissani. Oli jo pimeä ja kylmä. Olin käpertyneenä oven viereen odottaen äitiäni. Eräs naapuri pyysi minua tulemaan hänen kotiinsa syömään. En mennyt - odottaisin kunnes äitini tulisi takaisin. En tiedä kuinka pitkä aika oli kulunut, mutta kuulin yhtäkkiä auton tulevan. Olin niin onnellinen ja nousin ylös. Jalkani olivat kuitenkin tunnottomat. Kompuroin jaloilleni ja juoksin auton luo huutaen, "Äiti, äiti?" Auto pysähtyi. Eräs nainen tuli ulos mutta ei äitini. Hän kertoi minulle, että äitini oli vangittuna työleirillä ja hän oli tullut antamaan minulle avaimen taloon. Olin hyvin pettynyt.

Tämän jälkeen menetin tilaisuuden ottaa osaa koulunkäyntiin. Odotin äitini paluuta kotiin. Kun kuulin tuulen puhaltavan ulkona, pelkäsin vielä enemmän. Näky siitä kun poliisit penkoivat talon läpikotaisin ilmestyi mieleeni enkä uskaltanut mennä nukkumaan koko yönä. Jokainen päivä tuntui olevan useiden kuukausien pituinen. Lopulta äitini tuli takaisin. Hän piti kiinni uskostaan ja vapautettiin vasta sen jälkeen kun hän oli mennyt syömälakkoon. Kun näin äitini niin heikkona, olin hyvin vihainen. Halusin kostaa, kostaa noille roistoille jotka vainosivat häntä. Äitini kertoi minulle kuitenkin, etten saisi kantaa heille kaunaa sillä he eivät tienneet totuutta. Hän sanoi myös, että meidän tulisi seurata Opettajan opetuksia ja yrittää ajatella muita kaikenlaisten olosuhteiden alla, olla ystävällinen muille ja olla hyvä ihminen. Kuultuani äitini sanat lopetin koston ajattelemisen, mutta minusta se oli kuitenkin epäoikeudenmukaista.

Rauha ei kuitenkaan kestänyt kauan aikaa. Kansallispäivä tuli. Se ei tuonut minulle lomapäivän onnea vaan sen sijaan johti meidät kauhistuttavaan yöhön. Illalla katselin televisiota vähän aikaan ja menin sitten nukkumaan. Pian sen jälkeen kuulin kuitenkin äitini huutavan, "Ping An, herää!" Nousin heti ylös. Samalla hetkellä talon yläpuolelta kuului askelia. Sitten kuului kun joku hyppäsi aidan yli, murtautui ovesta sisään jyskyttäen ja hakaten. Olin niin pelästynyt että en tiennyt mitä tekisin. Ensiksi jotkut poliisit hyppäsivät aidan yli ja sitten toiset jyskyttivät ovea. He murtautuivat ovesta sisään. Sitten he kutsuivat äitini nimeä. Suojatakseni äitiäni tulemasta hakatuksi menin seisomaan hänen eteensä. He löivät minua nyrkillä. Kaksi poliisiroistoa heitti minut pihalle. Nousin ylös ja juoksin sisään ja seisoin uudelleen äitini vieressä.

Siihen mennessä he olivat jo penkoneet huoneen. Vaatteita oli joka puolella ja kaapit olivat rikki. Laatikko seinälläkin oli siirretty paikaltaan ja tutkittu. Sänky oli myös sekaisin. Roistot eivät tienneet kuinka häpäisevää se mitä he tekivät oli, sillä he ottivat jopa kuvia näyttämöstä. Näin kasvisöljyn valuvan lattialla ja tunsin oloni huonoksi - äidilläni ja minulla ei ollut paljon kasvisöljyä keittämiseen koko vuodeksi! Itkin. Kuultuani että he aikoivat viedä äitini mukanaan tulin valppaaksi ja sanoin heille, "En anna teidän viedä äitiäni pois." "Olemme poliiseja," he vastasivat. Jotkut heistä raahasivat minua ja jotkut äitiäni. Äitini sanoi minulle, "Äitisi on hyvä ihminen. Sinun tulee uskoa että äitisi ei kuole. Muuten se täytyy olla nuo jotka tappavat minut ¹." Poliisiauto vei äitini pois. He sanoivat että Falun Gongin harjoittajat eivät välitä perheestään ja lapsistaan. Todellisuus on ihan päinvastoin: se on he - eikä äitini - jotka riistivät äidiltäni hänen oikeutensa pitää huolta lapsestaan. Kuka tässä tekee todella rikoksia?

Kaksi kuukautta myöhemmin äitini tuli takaisin. Hänen jalkansa olivat vahingoittuneet "610 virastossa." Hän oli silloin mennyt syömälakkoon ja hänet vapautettiin. Sen jälkeen kun äitini oli tullut kotiin ja tehnyt Falun Gongin harjoituksia hänen terveytensä palautui pian takaisin. Roistot eivät kuitenkaan lopettaneet pahojen tekojen tekemistä. Puoli vuotta myöhemmin he penkoivat talomme läpikotaisin kaksi kertaa. Olin niin peloissani että menetin melkein tajuntani. Milloin vain kuulen sateen, tuulen, askelia, vaikka kissankin hyppäämisen aidalta, se säpsähdyttää minua. Tämä vaino on tuonut suunnattomia menetyksiä perheelleni fyysisesti, henkisesti ja rahallisesti. Juuri niin kuin lukemattomat lapset jotka ovat menettäneet yhden tai molemmat vanhempansa, toivomme saavamme rauhallisen perhe-elämän, ja tarvitsemme heidän huolenpitonsa.

Tarvitsen äitini! En halua äitini jättävän minua!
Ystävälliset ihmiset, auttakaa minua ja muita lapsia saamaan äitinsä takaisin!

Elokuun 13. 2004

Maininta:

¹ Poliisi on kiduttanut monet Falun Gongin harjoittajat kuoliaaksi, heidän ruumiinsa on poltettu ja sitten heidän perheilleen on sanottu että se oli itsemurha.

Kiinaksi: http://minghui.org/mh/articles/2004/10/14/86573.html