FBI pidätti KKP:n agentteja Yhdysvalloissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Yhdysvaltain oikeusministeriö ilmoitti lehdistötilaisuudessa 17. huhtikuuta 2023, että FBI on pidättänyt kaksi New Yorkissa toiminutta Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) erikoisagenttia. Näitä kahta miestä syytetään Falun Dafan (tunnetaan myös nimellä Falun Gong) harjoittajien ja muiden toisinajattelijoiden seuraamisesta ja tukahduttamisesta Yhdysvalloissa.

 
David Newman, oikeusministeriön kansallisen turvallisuuden apulaissyyttäjä, ilmoitti kahden KKP:n erikoisagentin pidättämisestä 17. huhtikuuta 2023.

Yhdysvaltain New Yorkin itäisen piirin käräjäoikeuden tekemän valituksen mukaan "Harry" Lu Jianwang, 61, ja Chen Jinping, 59, pitivät yllä Manhattanin eteläosassa sijaitsevaa salaista poliisiasemaa, joka toimi Kiinan kansantasavallan yleisen turvallisuuden ministeriön alaisuudessa.

Tämä salainen poliisiasema perustettiin helmikuussa 2022 jäljittämään ja vaientamaan Falun Dafan harjoittajia ja kiinalaisia toisinajattelijoita Yhdysvalloissa.

Breon Peace, Yhdysvaltojen New Yorkin itäisen piirin syyttäjä, sanoi lehdistötilaisuudessa, että Lu Jianwang ja Chen Jinping pidätettiin aiemmin samana aamuna New Yorkin kodeistaan. Heitä syytetään toiminnasta Kiinan hallituksen hyväksi, ja he työskentelivät yhdessä perustaakseen ensimmäisen ulkomaisen poliisiaseman Yhdysvaltoihin Kiinan yleisen turvallisuuden ministeriön Fuzhoun haaraosaston nimissä.

Peace sanoi: "Syytettyjen toimet Kiinan hallituksen ohjauksen alla ovat räikeitä loukkauksia Yhdysvaltain suvereniteettia vastaan. Tutkimuksemme ja tänään FBI:n kanssa tehtyjen pidätysten ansiosta syytetyt joutuvat vastuuseen, ja Kiinan yleisen turvallisuuden ministeriö tulee huomaamaan myös, että emme suvaitse vastaavia uhkia kansalliselle suvereniteetillemme."

 
Lu Jianwang (toinen oikealta) lähdössä New Yorkin itäisen piirin käräjäoikeudesta 17. huhtikuuta 2023. (NTD Television)

Valituksessa todetaan, että "Lu Jianwangia pyydettiin myös julkaisemaan aineistoa sanomalehdissä Falun Gongia vastaan" ja että Chen Jinping on "auttanut henkilötietojen keräämisessä ja välittämisessä Kiinan hallituksen virkamiehille". Siinä kuvailtiin myös, kuinka agentit olivat maksaneet ihmisille Falun Gongin toiminnan maalittamisesta ja Falun Gongia herjaavan tiedon julkaisemisesta verkossa.

Valituksen mukaan nämä kaksi agenttia alkoivat avustaa KKP:tä vuodesta 2015 lähtien: "Lu Jianwang on auttanut Kiinan hallitusta osallistumalla Washingtonissa [Falun Gongin] jäseniä vastaan järjestettäviin vastamielenosoituksiin, mikä on Kiinan kansantasavallan lain mukaan kiellettyä, ja auttanut löytämään Kiinan hallitusta kiinnostavia henkilöitä."

 
Lu Jianwang (oikealla) palkittiin mitalilla Kiinan johtajan Xi Jinpingin Yhdysvaltain-vierailun jälkeen vuonna 2015. (Ote valituksesta)

Valituksessa todettiin myös, että ”Lu Jianwang myönsi FBI:lle haastattelussa... että vuonna 2015 Kiinan presidentin Xi Jinpingin Yhdysvaltain vierailun aikana Lu Jianwang ja muut paikallisten kiinalaisten yhdistysten johtajat lähettivät kukin 15 jäsentä ottamaan osaa Washington DC:ssä järjestettävään mielenosoitukseen Falun Gongin edustajien presidentti Xi Jinpingiä vastustavia julkisia mielenosoituksia vastaan”.

"Lu Jianwang myönsi FBI:lle edelleen, että hän sai Kiinan kansantasavallan mitalin, jolla kunnioitetaan hänen kaltaisiaan paikallisten kiinalaisten yhdistysten johtajia heidän tekemästään työstä osana presidentti Xi Jinpingin lähipiirin turvaryhmää varmistaakseen, että Falun Gongin jäsenet eivät häiritse presidentti Xi Jinpingiä vierailun aikana. Presidentti Xi'n seurueen jäsen, jonka viisumiasiakirjoista käy ilmi, että hän oli silloin Kiinan kansantasavallan ”apulaisjohtaja”, luovutti mitalin Lu Jianwangille seremoniassa.”

Levi Browde, Falun Dafa -tiedotuskeskuksen toiminnanjohtaja, sanoi: "On merkittävää ja rohkaisevaa nähdä näin vakavan oikeustoimen alkavan kiinalaisia virkamiehiä vastaan, jotka harjoittavat ylikansallista sortoa Yhdysvaltain maaperällä, kuten Falun Gongin harjoittajia vastaan. Teot, joista näitä henkilöitä syytetään, ovat vain jäävuoren huippu. Viimeisten 23 vuoden aikana Falun Gongin harjoittajat Yhdysvalloissa ovat joutuneet tappouhkausten, fyysisten pahoinpitelyjen, kotimurtojen, verkkohäirinnän, yliopistokampusten häirinnän, liiketoiminnan ja toimeentulon estämisen sekä sukulaisiin kohdistuneiden uhkailujen kohteeksi Kiinassa, kaikki Kiinan kommunistisen puolueen käskystä.”

Kantelussa kirjattiin Lu Jianwangin osallistuminen Kiinan kansantasavallan ylikansalliseen sortoon, joka kohdistui erityisesti Falun Gongin harjoittajiin ja yhteisöihin New Yorkissa ja Washington DC:ssä Falun Gongin asioita käsitelleen Kiinan kansantasavallan 6-10-viraston entisen johtajan määräyksestä.

Kiinan viranomaiset olivat määränneet Lu Jianwangin, Chen Jinpingin ja kolmannen nimettömän henkilön paikantamaan Kiinan kansantasavallan etsimät kiinalaiset Yhdysvalloissa. Lu Jianwang määrättiin myös "julkaisemaan aineistoa sanomalehdissä Falun Gongin yhteisöä vastaan", kun taas Chen Jinping työskenteli Kiinan hallituksen hyväksi jäljittäessään Falun Gongin harjoittajia. Virkamies heidän takanaan on todennäköisesti Fu Zhenghua tai Huang Ming, jotka olivat 6-10-viraston johtajia Lu Jianwangin toiminnan aloittamisen aikaan vuonna 2015 sekä vuonna 2018.

Lu Jianwangiä ja Chen Jinpingiä vastaan tehdyssä valituksessa selitettiin seuraavaa: "Yhdysvaltain ulkoministeriön vuoden 2021 kansainvälisen uskonnonvapaudesta kertovan raportin mukaan "[Kiinan kommunistinen puolue] ylläpitää laitonta turvallisuuskoneistoa Falun Gongin liikkeen poistamiseksi käyttämällä erilaisia menetelmiä häirinnästä vangitsemiseen.”

Browde sanoi: ”KKP:n ylikansallinen sorto Falun Gongia ja muita vainon uhreja vastaan on pitkän aikavälin ongelma". Hän kertoi odottavansa innolla nähdäkseen entistä enemmän Yhdysvaltain hallituksen toimia niitä vastaan, jotka ovat vainonneet Falun Gongin harjoittajia tai vakoilleet heitä.

Taustaa: Mikä Falun Dafa on ja miksi KKP vainoaa sitä?

Li Hongzhi esitteli Falun Dafan (tunnetaan myös nimellä Falun Gong) ensimmäisen kerran yleisölle Changchunissa Kiinassa vuonna 1992. Tämä kehon ja mielen kultivointiharjoitus on levinnyt jo yli sataan maahan ja alueelle maailmanlaajuisesti. Miljoonat ihmiset, jotka elävät mukautuen totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden periaatteisiin ja jotka ovat oppineet viisi harjoitusliikkeiden sarjaa, ovat kokeneet fyysisen terveyden ja henkisen hyvinvoinnin kohentumisen.

Kiinan kommunistipuolueen (KKP) entinen johtaja Jiang Zemin piti Falun Dafan kasvavaa suosiota uhkana KKP:n ateistiselle ideologialle ja antoi 20. heinäkuuta 1999 käskyn tuhota sen harjoittajat.

Jiangin henkilökohtaisen määräyksen alaisena KKP perusti 6-10-viraston, lain ulkopuolisen turvallisuusorganisaation, jolla on valtuudet ohittaa poliisi- ja oikeusjärjestelmät ja jonka ainoa tehtävä on toteuttaa Falun Dafan vainoa.

Minghui.org on vahvistanut tuhansien harjoittajien kuoleman viimeisten 23 vuoden aikana tapahtuneen vainon seurauksena. Todellisen määrän uskotaan olevan paljon suurempi. Lukemattomia harjoittajia on vangittu ja kidutettu vakaumuksensa vuoksi.

On olemassa konkreettisia todisteita siitä, että KKP ryöstää elimiä pidätetyiltä eläviltä Falun Dafan harjoittajilta, jotka murhataan Kiinan elinsiirtoteollisuuden tarpeisiin.


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2023/4/20/208138.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.