Nainen kutsuttiin keskusteluohjelmaan kertomaan epäillystä elinryöstöstä

”Kun näin isäni ruumiin, en voinut uskoa, että se oli todellinen – hän oli laihtunut ja mustelmien peitossa. Suuri alue ihosta puuttui hänen kasvoistaan, ja hänellä oli useita vammoja”. Näin muisteli 37-vuotias New Yorkissa asuva Han Yu isästään Rick Jensen -radio-ohjelmassa 13. joulukuuta 2022.

Han Yu’n isä, Han Junqing, harjoitti Falun Dafaa ja oli kotoisin Fangshanin alueelta Pekingistä. Hänet pidätettiin helmikuussa 2004 vakaumuksensa vuoksi, ja hän kuoli kolme kuukautta myöhemmin 4. toukokuuta 2004. Poliisi polttohautasi hänen ruumiinsa vastoin perheen tahtoa.

Philadelphian alueen parhaan keskustelushown journalistipalkinnon voittaja Rick Jensen kutsui Han Yu’n esiintymään erikoisohjelmaansa, jossa käsiteltiin Kiinan kommunistipuolueen (KKP) omiin kansalaisiinsa kohdistamia rikoksia. Jensenin keskusteluohjelma on osa WDEL:tä, kaupallista radioasemaa Wilmingtonissa Delawaressa.

 
Radiojuontaja Rick Jensen käsitteli ohjelmassaan Kiinassa tapahtuvia elinryöstöjä 13. joulukuuta 2022.

Uhrin tyttären todistus

Jensen kertoi ohjelmansa alussa, että KKP hyötyy taloudellisesti ryöstäessään viattomien ihmisten elimiä maassaan.

Han Yu näki isänsä ruumiissa pitkän, kurkusta alas rintaan jatkuvan haavan, joka oli ommeltu kiinni mustalla langalla. Hän yritti raottaa paitaa nähdäkseen, mihin asti viilto ylettyisi, mutta poliisi esti hänen aikeensa.

Paikalla olivat myös hänen isänsä veli ja käly, jotka myös huomasivat viillon. Kun poliisit eivät kiinnittäneet huomiota, he katsoivat paidan alle ja näkivät, että leikkaushaava ulottui vatsaan asti. He painelivat käsillä vatsaa ja tunsivat jääkuutioita sen sisällä.

Han Yu’n isä kärsi korkeasta verenpaineesta ja sydänsairaudesta. Kun hän alkoi harjoittaa Falun Dafaa vuonna 1997, hän sai terveytensä takaisin. Lisäksi hän lopetti tupakoinnin ja alkoholin käytön, ja hänen luonteenlaatunsa parani.

Falun Dafan harjoittamisen vuoksi Han Junqing kuitenkin pidätettiin helmikuussa 2004, ja hän kuoli pidätyksen aikana 4. toukokuuta samana vuonna. Yli sata poliisia lähetettiin vartioimaan hänen ruumistaan, joka tuhkattiin ilman perheen suostumusta. Perhe epäilee, että tuhkauksen tarkoitus oli peittää elinryöstörikos.

Kiinan elinryöstöt tulivat julkisuuteen Han Junqingin kuoleman jälkeen vuonna 2006. Tätä rikosta kutsutaan uudeksi pahuuden muodoksi tällä planeetalla, ja se jatkuu edelleen.

DAFOH: Falun Dafan harjoittajat ovat suurin elinryöstöjen kohderyhmä

Jessica Russo, Lääkärit elinryöstöjä vastaan (DAFOH, Doctors Against Forced Organ Harvesting) -järjestön hallituksen jäsen, oli myös vieraana Rick Jensenin radio-ohjelmassa. Hän sanoi, että länsimainen media ei ole juurikaan käsitellyt tätä julmuutta sen jälkeen, kun se paljastettiin yleisölle vuonna 2006. Esimerkiksi KKP:n entisen, Falun Dafan vainon vuonna 1999 käynnistäneen, johtajan Jiang Zeminin äskettäisen kuoleman jälkeen harvat länsimaiset tiedotusvälineet kertoivat hänen osallisuudestaan elinryöstörikoksiin. "Se on todella häpeällistä, koska tämä [Falun Dafan harjoittajat] on suurin Kiinassa vainottu ryhmä", hän selitti.

Lukuisat todisteet vahvistavat, että tahdonvastaiset elinten poistot ovat todellisuutta Kiinassa. Vuonna 2016 tehty tutkimus osoitti, että Kiinassa tehdään 16 000–100 000 elinsiirtoa vuodessa. Vaikka KKP väittääkin, että elimet ovat peräisin teloitetuilta vangeilta, luvut eivät täsmää, koska elinsiirtoja oli paljon enemmän kuin teloitettuja vankeja. Samalla, kun elinsiirtojen määrä kasvoi, teloitettujen vankien määrä oli itse asiassa vähentynyt ajan myötä. Itse asiassa Amnesty International arvioi, että Kiinassa teloitetaan vain noin 1700 vankia vuosittain.

Toinen kysymys on vapaaehtoinen elinluovutus. Kiinassa ei ole ollut elinluovutusjärjestelmää ennen vuotta 2013. Kulttuurisista syistä johtuen vapaaehtoisten luovutusten määrä oli erittäin alhainen, vuonna 2017 vain noin 0,2 % luovutettujen elinten kokonaismäärästä, mikä ei voinut selittää runsasta vuotuista elinten tarjontaa.

Lisäksi elinsiirtojen määrä kasvoi äkillisesti sen jälkeen, kun Falun Dafan vaino alkoi vuonna 1999. Kaikki nämä tukivat sitä tosiasiaa, että Falun Dafan harjoittajat olivat pääasiallisia elinryöstön uhreja. Tätä tuki myös Kiinan elinsiirtokeskusten määrä. Ennen vuotta 1999 tällaisia keskuksia oli vain 150, mutta vuoteen 2006 mennessä niitä oli 600, ja kasvuvauhti oli 300 prosenttia. Kiinaan toimitettiin elinten poistoihin liittyviä lääkeaineita kahdestakymmenestä länsimaisesta lääkeyrityksestä.

Kun Jensen kysyi, miksi kansainvälinen yhteisö ei painosta KKP:tä lopettamaan julmia rikoksia, Jessica Russo vastasi, että lännen vaikeneminen tästä asiasta johtui suurelta osin taloudellisista eduista, sillä heillä oli monia sijoituksia Kiinaan. Itse asiassa monet kiinalaiset kirurgit saivat koulutusta länsimaisissa lääketieteellisissä keskuksissa.

Tässä yhteydessä DAFOH on tehnyt tiivistä yhteistyötä virkamiesten kanssa laatiakseen lakiehdotuksia, jotka voisivat hillitä elinryöstöjä. Kolmesta lakiehdotuksesta keskustellaan Yhdysvaltain kongressissa ja senaatissa. "Meidän on varmistettava, ettei hallitus tee yhteistyötä Kiinan kanssa elinsiirtoalalla. Se on suuri ongelma”, hän lisäsi. "Jos katkaisemme tukemme Kiinan elinsiirroille, he [KKP:n virkamiehet] eivät voi jatkaa rikoksiaan.”

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2022/12/18/205242.htm

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.