Haavat, jotka tulivat perimään karmisia velkoja

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sairaus on osa elämää, mutta emme usein tiedä, mistä se tulee. Nykylääketieteen mukaan ei-tarttuvat sairaudet johtuvat useista tekijöistä, kuten genetiikasta, ympäristöstä ja elämäntavoista, kun taas tartuntataudit voivat ilmaantua, kun taudinaiheuttajia, kuten viruksia ja bakteereita, pääsee kehoomme. Mutta on olemassa joitain vaihtoehtoisia selityksiä, etenkin muinaisessa Kiinassa. Tässä muutamia esimerkkejä.

Haava, joka pystyi juomaan

Lu, antiikin taolainen, tappoi vahingossa iäkkään palvelijan ollessaan 17-vuotias. Myöhemmin hänen jalkaansa kasvoi haavauma, jossa oli suuaukko ja kieli. Aina kun haava avasi suunsa puhuakseen, Lu tunsi tuskallista kipua.

Eräänä päivänä haava sanoi, että se oli palvelija, jonka Lu oli tappanut vuosia sitten. Se pyysi myös ruokaa ja pystyi nielemään ihraa tai viinaa, joilla Lu ruokki sitä. Alkoholin juomisen jälkeen haavan "suu" muuttui punaiseksi.

Kului vuosi, ja haava kertoi Lu’lle, että se lähtee. "Karminen velka on maksettu pois", se sanoi. "Huomenna voit pyytää puunhakkaajaa hoitamaan tämän sairauden."

Seuraavana päivänä Lu seurasi neuvoa ja meni tapaamaan puunhakkaajaa.

"Kuinka kehtaat tulla tapaamaan minua?!" huusi puunhakkaaja haavalle: "Selvitän välini kanssasi tänä iltana."

Sitten hän lähti.

Sinä yönä Lu näki unta kultaiseen haarniskaan pukeutuneesta jumalallisesta olennosta, joka antoi hänelle lääkkeitä ja kertoi kuinka ottaa ne. Lu seurasi ohjeita, ja haava parani pian sen jälkeen.

Maineen ja aineellisen hyödyn houkutukset

Chen Wuda, joka tunnetaan myös nimellä Zhi Xuan, oli tunnettu munkki Tang-dynastian aikana. Kerran hän tapasi toisen munkin, joka sairastui kaikkialle kehoon ilmaantuvista haavoista. Haavojen pahan hajun takia kaikki ihmiset välttelivät häntä. Vain Chen piti hänestä väsymättä huolta. Toivuttuaan munkki varoitti Cheniä, että tämä joutuisi läpikäymään koettelemuksia myöhemmin, mutta että hän voisi mennä Pengzhouhun (nykyisessä Sichuanin maakunnassa) ja löytää apua Chalong-vuorelta kahden männyn vieressä olevasta temppelistä.

Myöhemmin hän oli keisari Yizongin, joka hallitsi vuosina 859–873, suuresti arvostama. Keisari vieraili hänen luonaan usein ja kunnioitti häntä arvokkaalla agarpuisella istuimella.

Ajan kuluessa Chenin polveen muodostui haava, joka muistutti kasvoja, joissa oli kulmakarva, silmä, suu ja hampaat. Haava pystyi jopa syömään mitä tahansa sille syötettyä ruokaa. Etsittyään lääkitystä ilman tulosta Chen meni Chalong-vuorelle ja löysi kaksi mäntyä temppelistä. Sitten hän näki munkin, jota hän oli auttanut aiemmin. Munkki käski häntä puhdistamaan haavan vuoren lähdevedellä.

Seuraavana aamuna Chen meni vuoren lähteelle, joka ei ole kaukana temppelistä. Juuri ennen kuin hän oli kauhomassa vettä haavan puhdistamiseksi, haava puhui: ”Odota! Oletko lukenut Han Shu’n (Hanin kirja)?"

"Kyllä olen", Chen vastasi.

"Sitten olet varmaan lukenut, kuinka Yuan Ang oli epäoikeudenmukaisesti tappanut Cao Cuo’n", haava jatkoi. "Sinä olit Yuan Ang ja minä Cao Cuo." Cao Cuo (200–154 eKr.) oli Han-dynastian keisari Jingin uskollinen neuvonantaja. Yuan Angin johtamat virkamiehet saivat vakuutettua keisari Jingin teloittamaan hänet.

Tultuaan epäoikeudenmukaisesti tapetuksi Cao oli etsinyt mahdollisuuksia kostaa. "Mutta viimeiset 10 sukupolvea olitte munkkeja, jotka noudattivat vakaasti ohjeita, enkä voinut vahingoittaa sinua", haava sanoi Chenille. ”Tällä kertaa olet korruptoitunut – keisarin suosio sai sinut kiintymään maineeseen ja aineellisiin hyötyihin. Näin sain vihdoin kostoni. Nyt kunnianarvoisa Kanaka puhdistaa minut samadhivedellä ja karmavelkamme on maksettu. En häiritse sinua enää", haava jatkoi.

Chen puhdisti sitten haava-alueen lähdevedellä. Se oli niin kipeä, että hän pyörtyi. Palattuaan tajuihinsa hän huomasi, että haava oli poissa. Kun hän katsoi taaksepäin, temppeliä ei löytynyt mistään.

Siitä lähtien Chen kultivoi vuorella eikä koskaan lähtenyt sieltä. Hän kirjoitti myös useita artikkeleita, joissa hän kuvaili tätä tarinaa ja kiitti kunnianarvoista Kanakaa.

Kun kunnianarvoisa Kanaka puhdisti Caon, hänen kaunansa poistui, ja hän myös alkoi kultivoida.

Yleismaailmalliset arvot

Lin, Falun Dafan harjoittaja Kiinassa, myös koki jotain vastaavaa kaksi vuotta sitten. Falun Dafa on mielen ja kehon kultivointimenetelmä, joka perustuu Totuudenmukaisuuden, Myötätunnon ja Kärsivällisyyden periaatteisiin.

Eräänä päivänä Lin huomasi vasemmassa kainalossaan kolikon kokoisen patin. Se oli vähän kova ja sen keskellä oli kohoama, joka näytti valkoiselta. Jonkin ajan kuluttua valkoisen alueen keskelle kehittyi musta piste. Kerran lukiessaan Zhuan Falunia, Falun Dafan pääteosta, Lin tajusi, että tällä patilla saattaisi olla jokin karminen suhde hänen kanssaan historiassa.

Hän sanoi patille ystävällisesti: "Olen Falun Gongin harjoittaja, ja kaikki soluni ovat assimiloituneet Totuudenmukaisuuden, Myötätunnon ja Kärsivällisyyden yleismaailmallisiin arvoihin.

"Tämä ei ole sinun paikkasi", hän jatkoi. "Ole hyvä ja muista, että Falun Dafa on hyvä ja Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys on hyvä."

Kaksi päivää myöhemmin Li huomasi munankokoisen punaisen ympyrän ilmestyvän patin ympärille. Punaisen ympyrän sisällä oleva alue alkoi sitten turvota.

"Olet ollut täällä nyt kaksi vuotta. Ole hyvä ja lähde kolmen päivän kuluessa", Lin sanoi. "Kun lähdet, ota kaikki huonot aineet mukaasi. Sanokaamme nyt yhdessä "Falun Dafa on hyvä" sekä "Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys on hyvä".

Sinä keskiyönä mätää tuli ulos siitä pahalle haisevasta patista. Kellertävän mädän tulo jatkui seuraavana aamuna. Lin veti patista esiin myös jotain, joka oli noin kolme senttimetriä pitkä ja syömäpuikon halkaisijan levyinen. Sen pinta oli sileä kuin kalanliha. Sitten patti kutistui. Päivää myöhemmin aukko ihossa sulkeutui ja siihen muodostui rupi. Viikon kuluttua kaikki palautui normaaliksi.

”Myötätunnon voima on valtava. Se voi ratkaista kaikki konfliktit", Lin selitti. ”Se voi tuoda meille ystävällisyyttä, lämpöä ja rauhaa. Siksi suosittelen Falun Dafaa kaikille."

Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2022/8/20/202880.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.