Miksi Falun Gongin harjoittajat Kiinassa vaarantavat henkensä selventäessään tosiasioita vainosta?

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kiinassa 23 vuotta kestäneen Falun Gongin (tunnetaan myös nimellä Falun Dafa) vainon aikana joidenkin ihmisten on ollut vaikea ymmärtää, miksi Falun Gongin harjoittajat vaarantavat henkensä selventäessään tosiasioita Kiinan kommunistipuolueen (KKP) harjoittamasta vainosta. Jotkut ihmiset saattavat sanoa: ”Jos ajattelet, että Falun Gong on hyvä, jäisit vain kotiin harjoittamaan sitä. Miksi vaivaudut menemään ulos hakemaan ongelmia?"

Tällainen ajattelu on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon KKP:n julma kosto jokaiselle, joka ei ole sopusoinnussa sen ideologian kanssa. Monet niistä ihmisistä, jotka ovat neuvoneet harjoittajia harjoittamaan uskoaan salaa kotona, tietävät itse asiassa, että harjoittajat ovat ystävällisiä ja lainkuuliaisia. He vain ajattelevat, ettei oikeudesta uskonnonvapauteen KKP:n vallan alaisuudessa kannatta taistella, sillä tietoisuuden lisääminen vainosta johtaisi lähes varmasti häirintään, pidätykseen, vankeuteen tai kidutukseen. He ovat ihmetelleet, miksi harjoittajat eivät ole ymmärtäneet suojella itseään?

Itsensä suojeleminen vai rehellisyys

Vuonna 1949 tapahtuneesta vallankaappauksesta alkaen KKP on käynnistänyt poliittisia kampanjoita yksi toisensa jälkeen ylläpitääkseen hallintoaan. Maareformin ja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden kautta 1950-luvulla se valtasi maa-alueet ja pääoman ihmisiltä. Sen jälkeen, kun älymystöä peloteltiin ja vaiennettiin oikeiston vastaisessa liikkeessä (1957–1959), harvat ihmiset uskalsivat haastaa KKP:n kulttuurivallankumouksen (1966–1976) aikana. KKP:n julmuus jatkui vuoden 1989 Tiananmenin aukion joukkomurhalla ja nyt Falun Gongin harjoittajien vainolla.

Kun ihmiset vaikenevat viattomien ihmisten joutuessa KKP:n kohteeksi, hallinto saavuttaa tavoitteensa juurruttaessaan pelkoa ihmisten sydämiin. Edistääkseen asiaansa KKP mobilisoi myös suuren yleisön levittämällä vihapropagandaa ottaakseen kohteeksi ne, jotka se aikoo hävittää. Tällainen käytäntö on toistunut lukuisia kertoja eri poliittisten kampanjoiden aikana.

Suojellakseen itseään monet kiinalaiset ovat oppineet vaikenemaan KKP:n autoritaarisen hallinnon edessä ja alkaneet vain nauttia omasta elämästään välittämättä yhteiskunnassa tapahtuvista epäoikeudenmukaisuuksista.

Tällainen ajattelutapa itsesuojelusta on ristiriidassa perinteisten arvojen kanssa. Mencius, Konfutsen oppilas, sanoi kerran: "Elämä on sitä, mitä haluan. Oikeamielisyys on sitä, mitä haluan. Jos ei voi saavuttaa molempia yhtä aikaa, luovun elämästä ja valitsen oikeamielisyyden.”

Sima Qian, Shi Ji’n (Muistiinmerkintöjä historiasta) kirjoittaja, kirjoitti myös: "Ihminen kuolee joka tapauksessa. Hänen henkensä arvo voi olla painavampi kuin Tai-vuori tai kevyempi kuin höyhen, riippuen siitä, kuinka hän käyttää sitä." Toisin sanoen omien periaatteiden noudattaminen on hyve, jota on kunnioitettu muinaisista ajoista lähtien.

Vaikka useimmat kiinalaiset eivät uskalla puhua ja protestoida KKP:n julmuutta vastaan, Falun Gongin harjoittajat ovat majakan valo nykypäivän Kiinassa, koska he ovat tarpeeksi rohkeita puolustamaan sitä, mihin he uskovat.

Tie tulevaisuuteen

Perinteisen kiinalaisen kulttuurin mukaisesti harjoittajat ovat uskollisia Falun Gongin periaatteille Totuudenmukaisuus– Myötätunto–Kärsivällisyys, minkä vuoksi he vastustavat KKP:n harjoittamaa vainoa, vaikka se voisi vaarantaa heidän oman henkensä.

Wang Meiling, harjoittaja Yunnanin maakunnasta, tuomittiin kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen vuoden 2020 lopulla uskostaan Falun Gongiin. Hän sanoi: "Monet ihmiset ovat olleet siunattuja sen jälkeen, kun he alkoivat nähdä vainon laittomuuden ja Falun Gongin suuruuden. Jotkut huomasivat terveytensä palautuneen ja ihmissuhteiden parantuneen, kun taas toiset ratkaisivat haasteensa työssä. Pandemian keskellä meille, harjoittajille, on ollut entistä tärkeämpää auttaa ihmisiä näkemään KKP:n petollisuus ja valheet, jotta he olisivat siunattuja ja voisivat elää turvallista, tervettä ja onnellista elämää."

Muinaisista ajoista lähtien on uskottu taivaan, maan ja ihmiskunnan väliseen harmoniaan. Tämä usko on vielä tärkeämpi nykyään. Kun henkilö asettuu ateistisen KKP:n puolelle, hän kohtaa seurauksia, kun on aika saattaa KKP oikeuden eteen rikoksista, joita se on tehnyt viattomille ihmisille. Kuitenkin, kun ihminen valitsee sen, mikä on oikeamielistä, tukee Falun Gongia ja eroaa KKP:stä, taivas siunaa hänet sen sijaan, että hän uppoaisi KKP:n kanssa. Falun Gongin harjoittajat uskovat vakaasti, että tietoisuuden lisääminen vainosta auttaa ihmisiä pääsemään vapaaksi KKP:n otteesta ja että heillä tulee olemaan valoisa tulevaisuus. Siksi he vaarantavat henkensä selventäessään tosiasioita suurelle yleisölle.


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2022/6/17/201842.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.