Opettaja Jilinin maakunnasta vangittiin uudelleen vakaumuksensa vuoksi

Vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun Fu Yanfei, 47, Changchunista Jilinin maakunnasta, pääsi pois vankeudesta kärsittyään kolmen vuoden tuomion, hänet tuomittiin uudelleen viideksi vuodeksi vankeuteen, koska hän puhui ihmisille Falun Gongin vainosta.

Falun Gong, joka tunnetaan myös nimellä Falun Dafa, on muinainen mielen ja kehon kultivointiharjoitus, jota Kiinan kommunistinen hallinto on vainonnut vuodesta 1999 lähtien.

Fu’n vankeus jätti perheen ahdinkoon. Hänen iäkkäät appivanhempansa yrittivät auttaa hänen 14-vuotiaan autistisen poikansa hoidossa.

 
Fu Yanfei ja hänen poikansa.

Fu pidätettiin 11. toukokuuta 2020, kun hänet ilmiannettiin poliisille siitä, että hänet oli nähty puhumassa ihmisille Falun Gongista. Poliisi teki hänen kotiinsa etsinnän ja takavarikoi Falun Gong-kirjoja ja -materiaalia. Hänet vapautettiin kahden päivän jälkeen 13. toukokuuta. Poliisi palasi useita kertoja häiritsemään häntä.

Noin kaksi kuukautta myöhemmin, 7. heinäkuuta, Fu pidätettiin jälleen, kun hänen ilmoitettiin puhuneen ihmisten kanssa Falun Gongista puistossa. Hänet vietiin ensin Changchunin kaupungin sairaalaan ja siirrettiin sitten Changchunin kaupungin pidätyskeskukseen nro 4.

Viranomaiset estivät Fu’n perhettä vierailemasta hänen luonaan ja lähettämästä hänelle vaatteita. Kun hänen perheensä meni Chaoyangin alueen syyttäjänvirastoon tiedustellakseen lapsensa tapausta, syyttäjä kieltäytyi tapaamasta heitä ja salli heidän ainoastaan luovuttaa materiaalit turvallisuushenkilöstölle.

Fu’n perhe sai 5. tammikuuta 2021 tietää, että hänet on tuomittu viideksi vuodeksi vankeuteen.

Kolme vuotta pakkotyötä ja vankeutta

Fu aloitti Falun Gongin harjoittamisen vuonna 1997, ja monet hänen kärsimistään vaivoista katosivat pian.

Sen jälkeen, kun kommunistinen hallinto aloitti vainon vuonna 1999, Fu pidätettiin useita kertoja hänen työnantajansa, Pohjois-Kiinan öljyalan oppilaitoksen (Hebein maakunassa), toimesta. Viranomaiset seurasivat myös hänen päivittäistä elämäänsä ja vähensivät opetustehtäviä estääkseen häntä puhumasta opiskelijoiden kanssa Falun Gongista.

Lokakuun lopulla 2000 Fu meni Pekingiin kuuden muun Falun Gongin harjoittajan kanssa vetoamaan Falun Gongin puolesta. He avasivat banderollin ja huusivat Tiananmenin aukiolla: ”Falun Dafa on oikeamielinen harjoitus”, minkä seurauksena heidät pidätettiin.

Fu vietiin pidätyskeskukseen kuukauden ajaksi, kunnes hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi Kaipingin pakkotyöleirille, joka sijaitsee Tangshanissa Hebein maakunnassa. Leirillä häntä kidutettiin pahoinpitelemällä, sitomalla ja ripustamalla ylös, ja antamalla sähköshokkeja. Tämän kaiken lisäksi hänet irtisanottiin työstään.

 
Kuvituskuva kidutuksesta: sitominen

Vapautumisensa jälkeen hän löysi toisen työpaikan lukion biologian opettajana. Vuonna 2009, kun hänen 2-vuotiaalla pojallaan todettiin olevan autismi, Fu lopetti työnsä viettääkseen enemmän aikaa hänen kanssaan.

Fu pidätettiin 2. kesäkuuta ja uudelleen 15. marraskuuta 2014 puhuttuaan ihmisten kanssa Falun Gongista. Molemmilla kerroilla hänet vietiin Weizigoun pidätyskeskukseen, joka sijaitsee Changchunissa.

Hänet pidätettiin jälleen 14. maaliskuuta 2015 Falun Gongia koskevan materiaalin jakamisesta. Hänet vietiin Changchunin pidätyskeskukseen nro 3 ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen 20. kesäkuuta 2016.

Fu’n ollessa vankilassa hänen poikansa, joka oli tuolloin 8-vuotias, heräsi yöllä usein ikävöiden äitiään. Hänen aviomiehensä eli kovan paineen alla. Myös Fu’n iäkkäät vanhemmat kokivat hänen poissaolonsa raskaaksi. Sydänsairas ja selkävaivainen äiti oli työkyvytön, ja hänen isänsä yritti hoitaa häntä.

Fu siirrettiin pidätyskeskuksesta Jilinin maakunnan naisvankilaan 5. elokuuta 2016. Koska hän kieltäytyi käyttämästä vangin asua, hänet sidottiin sänkyyn eikä hänen sallittu käyttää vessaa päivisin.

 
Kuvituskuva kidutuksesta: sänkyyn sitominen

Monet vangeista on koulutettu vainoamaan Falun Gongin harjoittajia, ja kannustimena tästä he voivat saada tuomionsa lyhenemään. Vartijat uhkasivat usein lopettaa kannustimet, elleivät he vainonneet harjoittajia riittävän voimakkaasti.

Kun Fu valitti vartijalle, että vanki Weng Li löi häntä, vartija vastasi: "Mitä väärää siinä on, jos hän lyö sinua?" Seuraavana päivänä Weng kosti lyömällä häntä vielä kovemmin. Hän löysi myös avustajan, nimeltä An Haiyan, joka löi Fu’n päätä seinää vasten ja hankasi hänen suutaan wc-harjalla. Sinä iltapäivänä kaksi vankia veti häntä hiuksista samalla kun he pitivät häntä paikallaan sängyssä, kun hänelle laitettiin käsiraudat. Iso tuppo hiuksia irtosi hänen päästään.

Fu huusi: ”Lopettakaan, ette saa vainota Falun Gongin harjoittajia!" Weng tunki pyyhkeen hänen suuhunsa ja jatkoi hakkaamista aiheuttaen vakavaa verenvuotoa suuhun.

Fu siirrettiin 16. elokuuta 2016 selliin nro 111. Eräänä päivänä vanki Liu Pingping löi häntä kasvoihin paikassa, jossa ei ollut valvontakameraa, ja työnsi voimaa käyttäen hänet toistuvasti lattialle, minkä seurauksena Fu'n kädet loukkaantuivat. Liu pahoinpiteli Fu’ta seuraavana päivänä eikä lopettanut ennen kuin harjoittaja Jing Fengwei pysäytti hänet. Vartija Tu Qiang huomasi loukkaantumisen ja kysyi, mitä oli tapahtunut. Kun Fu kertoi pahoinpitelystä, vartija Tu Qiang siirsi Liun toiseen selliin.

Fu vietiin uuteen selliin 17. syyskuuta 2016, jossa hän joutui jatkuvasti pahoinpitelyn ja herjauksen kohteeksi. Vanki Gong Cuijie laittoi Fu’lle usein käsiraudat eikä antanut hänen poistua sellistä, jos hän näki Fu’n tekevän Falun Gong -harjoituksia. Vanki Gong Cuijie uhkasi jopa tappaa Fu'n, ellei hän luopuisi harjoittamisesta.

Kun Fu vaati saada tehdä Falun Gong -harjoituksia, vartija Gao Yang laittoi hänelle käsiraudat ja ripusti hänet ylös roikkumaan ranteiden varaan (katso alla oleva kuva). Gao Yang ei lopettanut kiduttamista ennen kuin Fu aloitti syömälakon. Kun Fu’ta ei ripustettu ylös roikkumaan, muut vangit yrittivät estää häntä tekemästä Falun Gong -harjoituksia.

 
Kuvituskuva kidutuksesta: ranteista ylös ripustaminen

Toinen vanki, entinen puoluesihteeri Liang Xiaomei, löi ja potki Fu’ta usein. Hän uhkasi pidättää ja vangita Fu’n koko perheen, jos hän ilmoittaisi pahoinpitelystä vartijoille.

Kun Fu vapautettiin 13. maaliskuuta 2018, hän oli riutunut kaiken kidutuksen seurauksena.


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2021/2/22/191061.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.