Lumisade ja ukkosta kesällä: epätavallinen sää ja epäoikeudenmukaisuus

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Perinteisessä kiinalaisessa kulttuurissa uskotaan taivaan ja maan väliseen harmoniaan. Kun ihmismaailmassa on suurta epäoikeudenmukaisuutta tai katastrofi, voi ilmetä epätavallisia ilmiöitä, kuten lumisade tai ukonilma kesällä.

Yksi tunnetuimmista esimerkeistä oli Dou'e Yuan (Do'en kärsimä epäoikeudenmukaisuus), Guan Hanqingin kirjoittama näytelmä (1241–1320) Yuan-dynastian aikana. Sen jälkeen, kun Dou'e teloitettiin väärin perustein, satoi lunta kesäkuussa (mikä vastaa länsimaisen kalenterin heinäkuuta), jota seurasi kolmen vuoden kuivuus.

Vastaavia tapahtumia on ilmennyt myös nykyisessä yhteiskunnassamme.

Muutamia esimerkkejä:

Peking: Lunta kesäkuussa 1999

Kiinan kommunistipuolue (KKP) perusti 6-10-viraston 10. kesäkuuta 1999 pyrkiessään hävittämään Falun Gongin, meditaatioharjoituksen, joka perustuu totuudenmukaisuuden, myötätunnon ja kärsivällisyyden periaatteisiin. Neljä päivää myöhemmin Pekingissä satoi lunta. Pekingin Morning Post -lehden mukaan monet Haidianin asukkaat todistivat tämän harvinaisen ilmiön, joka alkoi klo 11.00 ja kesti 20 minuuttia.

Noin kuukausi myöhemmin KKP:n johtaja Jiang Zemin käynnisti avoimesti valtakunnallisen kampanjan Falun Gongia vastaan. Jiangin ja 6-10-viraston johdolla Kiinan lainvalvontaviranomaiset, prokuraattorit ja tuomioistuimet ovat pidättäneet, syyttäneet ja tuominneet Falun Gongin harjoittajia heidän vakaumuksensa takia viimeisen 20 vuoden aikana. Moniin harjoittajiin on kohdistettu fyysistä kidutusta, psykiatrista kaltoinkohtelua ja on jopa ryöstetty heidän elimiään. Yli 4 300 harjoittajaa on kuollut vainon seurauksena, vaikka KKP:n tietosaarrosta johtuen lukumäärä on todennäköisesti paljon suurempi.

Hebein maakunta: Lumisade kesäkuussa 2001

Zuo Zhigang, 33, oli Falun Gongin harjoittaja Shijiazhuang Cityssä, Hebein maakunnassa. Hän toimi kodin elektroniikkakaupan teknikkona, oli lämminsydäminen ja aina halukas auttamaan muita.

Hänet pidätettiin ja vietiin Xinghuan poliisiasemalle 30. toukokuuta 2001 päivää ennen hänen häitään. Seuraavana päivänä poliisi ilmoitti Zuo’n perheelle, että hän oli kuollut edellisenä yönä.

Poliisi väitti, että Zuo teki itsemurhan hirttäytymällä oveen. Mutta perhe epäili, kuinka tämä 1,72 metriä pitkä mies pystyi tekemään niin 1,6 metrin korkuisella ovella. Poliisi ei pystynyt selittämään suorakulmion muotoista jälkeä hänen niskassaan. Poliisi ei myöskään antanut kuolintodistusta, vaan kehotti perhettä polttohautaamaan ruumiin.

Zuo Zhigang, 33, kuoli epäilyttävissä olosuhteissa ollessaan pidätettynä poliisin huostassa.

Paikalliset asukkaat olivat myös järkyttyneitä siitä, kuinka kohtelias, kaikkia kunnioittava nuori mies voi yhtäkkiä kuolla vain tunteja pidätyksestä. Monet heistä uskoivat, että Zuon kuolinpäivän äkillinen sään muutos oli vihje hänelle tehdystä vääryydestä. Shijiazhuangissa oli ankaraa hellettä päivien ajan, mutta se muuttui yhtäkkiä erittäin kylmäksi 30. toukokuuta 2001, Zuon kuolinpäivänä. Shijiazhuangin lähellä sijaitsevalla alueella oli enemmän kuin yksi jalka (noin 30 cm) raskasta lunta. Shijiazhuangiin iski sitten paiserutto.

Viimeaikaisia epätavallisia ilmiöitä

Sen jälkeen, kun koronavirus puhkesi Wuhanissa, KKP:n virkamiesten jatkamat peittelyt antoivat epidemian levitä nopeasti koko Kiinaan ja yli 27 muuhun maahan. Kun kansainvälinen yhteisö kyseenalaisti ilmoitettujen tapausten ja kuolemien määrän oikeellisuuden, uutisoitiin, että jotkut Kiinan tekstiilitehtaat ovat siirtymässä vaatteiden ja hengityssuojainten valmistamisesta ruumispussien valmistamiseen.

Verkossa liikkuu video, jossa lääkintähenkilökunta asetti kolme kuollutta lasta samaan ruumispussiin toimitusvajeen vuoksi. Erään yrityksen omistaja länsimaassa kertoi, että hänen liikekumppaninsa Kiinassa ovat lopettaneet tilausten vastaanottamisen, koska hallitus on määrännyt heidät valmistamaan miljoona ruumispussia.

Keskiviikkona 13. helmikuuta Wuhanin alueella kova ukkosen kaltainen ääni järkytti paikallisia asukkaita. Jiangxian, Optics Valleyn (Donghu, New Technology Development Zone), South Laken ja muiden lähialueiden ihmiset kertoivat kuulleensa äänen. Jotkut pitivät sitä ukkosena, ja jotkut epäilivät sen olevan maanjäristys.

Sinä yönä Pekingissä alkoi sataa vettä ja seuraavana päivänä lunta. Pekingin eteläisen neljännen kehätien (South Fourth Ring Road of Peking) lähellä, video näytti lumihiutaleita taivaalla, ukkosta ja salamointia.

Lumisade ukonilmalla on hyvin harvinainen sääilmiö Kiinassa. Samoin ukonilman tammikuussa (Kiinan kuukalenterin mukaan) katsotaan Kiinassa tuovan huonoa onnea, ja siihen liittyy usein onnettomuutta.

Dokumentoimalla nämä epätavalliset ilmiöt toivomme, että ihmiset ymmärtävät paremmin tapahtuvaa ja seuraavat turvallisuutta tuovaa tietä koronaviruksen aiheuttamassa koettelemuksessa.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2020/2/19/183310.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.