Tuomioistuin kielsi asianajajaa tutkimasta asiakirjoja

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

 
Wang Lei, kiinalainen ihmisoikeusasianajaja Henanin maakunnasta. (RFA)

Kiinan hallitus on vuosikausia väittänyt kunnioittavansa ja valvovansa oikeusvaltioperiaatetta oikeudellisilla uudistuksilla. Mutta koska Kiinassa ei ole todellista riippumatonta oikeuslaitosta, Kiinan kommunistipuolueen (KKP) nimittämien asianajajien ja tuomareiden välinen suhde on usein kiistanalainen.

Ihmisoikeusasianajaja Wang Lie’tä on äskettäin kielletty tutkimasta oikeudenkäyntiasiakirjoja tapauksessa, joka liittyy pidätettyyn Falun Gongin harjoittajaan.

Radio Free Asian haastattelussa 24. lokakuuta Wang sanoi, että häneltä evättiin lupa saada käyttää ja kopioida tapaukseen liittyviä asiakirjoja ja videotallenteita, vaikka hänellä oli mukanaan kaikki lain vaatimat asiakirjat, mukaan lukien lupa toimia asianajajana.

Wang pidätettiin kuulustelua varten neljän tunnin ajaksi.

Wangin lähdettyä oikeustalolta hänelle annettiin takaisin puolustusdokumentit ja sanottiin, että hän voisi palata takaisin vain, kun kaikki paperityöt olisi valmiiksi tehty. Wang Lie oli pitänyt tilannetta aivan absurdina. Wang oli tuolloin Tongwein läänissä, Gansun maakunnassa, edustamassa Falun Gongin harjoittajaa.

"Tuomioistuimen virkamiehet jättävät täysin huomiotta asianajajan oikeudet ja lain noudattamisen. He olivat täysin tietämättömiä. He jopa kielsivät henkilökohtaisen vapauteni”, Wang sanoi.

Wang Lie’n työtä hankaloitettiin, koska hän edusti Falun Gongin harjoittajaa. Falun Gong on perinteinen kiinalainen harjoitusmenetelmä, joka sisältää moraalisia opetuksia ja meditaatioharjoituksia. Se oli erittäin suosittu 1990-luvulla. Heinäkuussa 1999 puoluejohtaja Jiang Zemin päätti aloittaa valtakunnallisen vainokampanjan Falun Gongin harjoittajia vastaan ‒ pidätettyjä ja vangittuja kidutettiin, vietiin pakkotyöhön ja aivopestäviksi. Lisäksi riippumattomien tutkijoiden yksityiskohtaisten raporttien mukaan lukuisia harjoittajia on murhattu heidän elintensä vuoksi laittomien elinsiirtomarkkinoiden tarpeisiin.

Falun Dafa -tiedotuskeskuksen mukaan miljoonia Falun Gongin harjoittajia on vangittu, yleensä ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Tuomioistuinta on kuitenkin käytetty joissakin tapauksissa, ja kiinalaiset tuomarit ovat Falun Dafa -tiedotuskeskuksen mukaan tuominneet tuhansia harjoittajia laittomasti. Heitä edustavia asianajajia on usein pahoinpidelty ‒ joskus väkivaltaisesti.

 
Falun Dafan harjoittajat osallistuivat Falun Dafa päivä -tapahtumaan New Yorkissa 11. toukokuuta 2017. (Samira Bouaou/The Epoch Times)

Esimerkiksi huhtikuussa 2014 poliisi pidätti kolme kiinalaista asianajajaa 15 päivän ajaksi Heilongjiangin maakunnassa, koska he yrittivät vapauttaa vangittuja Falun Gongin harjoittajia. Asianajajia kidutettiin, pahoinpideltiin ja herjattiin pidätyksen aikana.

Viimeisin tapaus on ristiriidassa oikeusministeriön direktiivin kanssa, joka annettiin 11. lokakuuta ”koskien rikosoikeudellisia juttuja hoitavien lakimiesten kaikkien rikosoikeudellisten käytäntöjen laajentamista”. Direktiivi määritteli suuntaviivat, joilla varmistetaan asianajajien oikeudet mukaan lukien oikeus tutkia asiakirjoja, oikeus kerätä todisteita ja oikeus esiintyä tuomioistuimessa.

Tiedotustilaisuudessa ministeriö selitti, että "lakimiehiltä ei pidä evätä mahdollisuutta käydä läpi oikeudenkäyntiasiakirjoja, ja heidän pitäisi pystyä tekemään se kohtuullisessa määrin ja kohtuullisessa ajassa."

Nettikansalaiset Sina Weibossa, joka on kiinalainen, Twitterin kaltainen mikroblogipalvelu, korostivat sanaa ”kohtuullinen” ja lisäsivät kommenttejaan:

”Avainkysymys on sanan 'kohtuullinen' lisääminen sanan 'määrä' eteen. Tässä on ongelma. Tuomioistuimen tehtävänä on päättää, mikä on kohtuullista ja mikä ei ole, joten tällainen ohje on täysin merkityksetön”, kirjoitti nettikansalainen Guangdongin maakunnasta.

Asianajaja Zhong Huamin Jiangxin maakunnasta kirjoitti: "Todellakin, oliko nämä asiat saatettava direktiiviin? Asianajajien laillisia oikeuksia on rikottu ja loukattu pohjattomasti.”

Englanniksi: https://www.theepochtimes.com/in-china-court-violates-law-to-deny-lawyer-from-reviewing-documents_2343571.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.