Raportteja vainosta Kiinassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Artikkeli sisältää uutisia vainosta Kiinassa. Tapauksia on raportoitu kahdenkymmenen kaupungin tai läänin alueella yhdeksässä maakunnassa. Tämän raportin mukaan 22 Falun Gongin harjoittajaa on pahoinpidelty pidätyksen aikana, ja vähintään 23 on pidätetty laittomasti.

 

1. [Tianjin] Li Shuzhi on saanut yhden kuukauden vankeusrangaistuksen, ja häntä pidetään Nankain piirikunnan pidätyskeskuksessa.

2. [Chibi, Hubein maakunta] Deng Liming pidätettiin 10. huhtikuuta 2017 Falun Gongin materiaalien jakamisesta Chebussa. Poliisi takavarikoi hänen Falun Gong -kirjansa. Hänet vietiin Wuhanissa sijaitsevaan aivopesukeskukseen.

3. [Linyi, Shandongin maakunta] Hu Fanxia Gaozhuangista pidätettiin, ja poliisi penkoi hänen kotinsa 18. huhtikuuta 2017.

4. [Weifangin, Shandongin maakunta] You Yunsheng ja Li Suzhen pidätettiin 18. huhtikuuta 2017. Pidätyksen suoritti Guo Hongtang ja muita Luochengin poliisilaitoksen sekä Weifangin kaupungin sisäisen turvallisuuden osaston viranomaisia. Heitä pidetään Luochengin poliisiasemalla.

5. [Nanchang, Jiangxin maakunta] Xiong Meiying pidätettiin 23. syyskuuta 2016, ja hänet vietiin Nanchangin kaupungin no. 1 pidätyskeskukseen.

Hänen perheensä sai Xinjianin käräjäoikeudesta puhelun, jossa ilmoitettiin, että Xiong oli tuomittu kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Häntä pidetään edelleen pidätyskeskuksessa.

Vainoon osallistuneet tahot: Nanchangin kaupungin välituomioistuin: +86-791-88162662

6. [Peking] Xiao Lianhong vietiin Daxingin piirin naisvankilaan 11. huhtikuuta 2017.

7. [Yuncheng, Shanxin maakunta] Wang Shimin Linyin läänistä on tällä hetkellä Jinzhongin vankilassa. Hän kärsii toispuolihalvauksesta.

Hän oli kriittisessä tilassa ja joutui sairaalaan. Terveydentilan parannuttua hänet palautettiin vankilaan 13. maaliskuuta 2017. Häntä pidetään osastolla nro 16.

8. [Qiqihar, Heilongjiangin maakunta] Xiaomei pidätettiin 18. huhtikuuta 2017. Hänen olinpaikkansa on tuntematon.

9. [Peking] Wang Xinhua Chaoyangin piirikunnasta pidätettiin 6. helmikuuta 2017. Häntä pidetään Wangsiyingin aivopesukeskuksessa.

Vainoon osallistuneet tahot: Chaoyangin piirikunnan 6-10-virasto: +86-10-65094955, +86-10-65094972, +86-10-65892288, Tang Wansheng, johtaja: +86-13651016709, Tian Kangning, johtaja: +86-10-52018695, +86-13901093098

10. [Zhuhai, Guangdongin maakunta] Li Wei ja hänen vaimonsa Cao Wenying pidätettiin 9. maaliskuuta 2017 Falun Gongin materiaalien kiinnittämisestä seinille. Pariskuntaa pidetään Zhongshanin kaupungin pidätyskeskuksessa.

11. [Handan, Hebein maakunta] Cheng, 50, Damingin läänistä, pidätettiin 17. huhtikuuta 2017. Poliisi takavarikoi hänen autonsa.

Vainoon osallistuneet tahot: Damingin läänin poliisilaitoksen päällikkö Li Yanchang: +86-15903206688, + 86-310-6586666, Wang Honghai, varapäällikkö ja poliittinen komissaari: + 86-13313300928, Zhang Jidong, apulaisjohtaja: + 86-15833803318, +86-310-6586658, Li Hongna, kotimaan turvallisuusosaston johtaja: +86-15030005965, Sun Dongsheng, varajohtaja: +86-15832069916

12. [Dezhou, Shandongin maakunta] Wang Jinhua Pingyuanin läänistä pidätettiin Dezhoun poliisilaitoksen virkamiesten toimesta 16. huhtikuuta 2017, koska hän oli puhunut ihmisille Falun Gongista.

13. [Tangshanin, Hebein maakunta] Gao Zhen pidätettiin ja hänen kotinsa pengottiin 18. huhtikuuta 2017.

14. [Weihai, Shandongin maakunta] Zhuwangin poliisilaitoksen virkamiehet pidättivät Guo Zhihua'n 13. huhtikuuta 2017, koska hän oli puhunut ihmisille Falun Gongista Zhuwangin viljelijöiden markkinoilla. Hänen olinpaikkansa on tuntematon.

15. [Tianjin] Nanshin piirikunnan poliisit pidättivät Li Shuzhi'n ja Ni Hongin 17. huhtikuuta 2017 heidän puhuessaan ihmisille Falun Gongista vesipuistossa. He saivat kahden kuukauden tuomiot ja heidät vietiin Nankain piirin pidätyskeskukseen.

Vainoon osallistuneet tahot: Nankain piirikunnan pidätyskeskus: +86-22-87611960, +86-22-87601413, Chai Shugang, johtaja: +86-13302051890, Jiang Jian, poliittinen johtaja: +86-13920099881

16. [Zhangjiakou, Hebein maakunta] Ren Guilan Xuanhain maakunnasta ilmiannettiin viranomaisille, ja paikallinen henkilö pahoinpiteli häntä 16. huhtikuuta 2017 Falun Gong -materiaalin jakamisesta.

Ren Guilan pidätettiin ja vietiin Zhaochuanin poliisilaitokselle. Hänet vietiin myöhemmin Zhangjiakoun kaupungin pidätyskeskukseen.

Vainoon osallistuneet tahot: Zhangjiakoun kaupungin pidätyskeskus: +86-313-4061385, Zhaochuanin poliisiasema: +86-313-6022049, Zhang Fu, Xuanhuan piirikunnan poliisipäällikkö: +86-313-3045101, +86-13803139135, Gu Haibin, kotimaan turvallisuusosaston johtaja: +86-313-3049013, +86-0313-3049012, +86-13833338092

17. [Qinhuangdao, Hebein maakunta] Chen Yanlingin Huailizhuangin kylästä, Changlin läänistä, pidätettiin Huailizhuangin poliisin toimesta 18. huhtikuuta 2017. Hänen olinpaikkansa on tuntematon.

18. [Qiqihar, Heilongjiangin maakunta] Hong Yinguang pidätettiin kotoaan Xinhuan poliisin toimesta 17. huhtikuuta 2017. Poliisit penkoivat hänen asuntonsa ja takavarikoivat kaksi kannettavaa tietokonetta, kaksi tulostinta, Falun Gong -kirjoja ja muuta materiaalia. Häntä pidetään pidätyskeskuksessa.

19. [Yantai, Shandongin maakunta] Chen Zhizhen ja Wang Shaoxiang Zhaoyuanista annettiin ilmi viranomaisille, kun he puhuivat ihmisille Falun Gongista Zhangxingissa 16. huhtikuuta 2017.

Heidät pidätettiin ja vietiin Lingnanin aivopesukeskukseen Zhangxingin poliisien toimesta. Heidän ei sallita tavata perheitään.

20. [Chongqing] Useita harjoittajia vietiin aivopesukeskukseen:

Yang Wenshu'n pidätettiin kotoaan ja vietiin Dongchengin poliisiasemalle Jiangjinin piiriin 16. maaliskuuta 2017. Häntä pidettiin ensin Jiangjinin aivopesukeskuksessa 13 päivää, minkä jälkeen pidätystä jatkettiin viidellä päivällä.

Li Xingmingin pidätettiin 18. maaliskuuta 2017. Häntä pidettiin Jiangjinin aivopesukeskuksessa 13 päivän ajan. Häneltä veloitettiin aterioista 1300 yuania ja 400 yuania aivopesukeskuksen oppimateriaaleista.

Liu Guizhenia ja Chen Jihua'a pidettiin Jiangjinin aivopesukeskuksessa kymmenen päivän ajan ja heille annettiin 1400 yuanin sakot.

Wen Qinghua'a pidettiin Jiangjinin aivopesukeskuksessa 14 päivän ajan ja annettiin 1800 yuanin sakot.

Deng Zhengrong ja neljä muuta harjoittajaa pidätettiin 20. maaliskuuta 2017.

Mu Kairongia pidettiin kahdeksan päivän ajan Degangin aivopesukeskuksessa, joka sijaitsee Jiangjinin piirikunnassa.

Zheng Dinghui pidätettiin kymmenen päivän ajaksi ja vietiin tämän jälkeen aivopesukeskukseen viideksi päiväksi.

Zhang Fumingia pidettiin Jiangjinin aivopesukeskuksessa 12 päivän ajan.

Feng Zongyu'a pidettiin Jiangjinin aivopesukeskuksessa kymmenen päivän ajan, ja pidätystä jatkettiin 15 päivällä.

Xia Fazhi pidätettiin ja vietiin Jiangjinin piirissä sijaitsevaan Bolinon aivopesukeskukseen 24. maaliskuuta 2017.

Cheng Changxian pidätettiin 15 päivän ajaksi.

Hu Juli'a pidettiin Jiangjinin aivopesukeskuksessa kaksi päivää.

Ou Changrongia pidettiin Jiangjinin aivopesukeskuksessa kymmenen päivän ajan ja hän sai 1000 yuania sakkoa.

Cao Deqingia pidettiin Jiangjinin aivopesukeskuksessa kuusi päivää ja hän sai 1 000 yuania sakkoa.

21. [Xi'an, Shaanxin maakunta] Ye Hua pidätettiin Fengchenglu'n poliisin toimesta Falun Gong -materiaalin jakamisesta 20. huhtikuuta 2017. Hänet vietiin Weiyangin piirin pidätyskeskukseen.

Ye Hua tuomittiin Weiyangin käräjäoikeudessa 24. helmikuuta 2017 ja tuomittiin viideksitoista kuukaudeksi vankeuteen. Hän on valittanut tuomiostaan.

Vainoon osallistuneet tahot: Weiyangin käräjäoikeus: +86-29-86238382, +86-29-86238409, Nro 1 tuomioistuin: +86-29-62689669, Nro 2 tuomioistuin: +86- 29-62689655, Valvontahuone: +86-75-29-86288370

22. [Suzhou, Jiangsun maakunta] Väliaikaisesti Changshussa asuva Tian Benyin pidätettiin ja hänen kotinsa pengottiin 13. huhtikuuta 2017. Häntä pidetään pidätyskeskuksessa. Perhevierailut on evätty.

23. [Weifang, Shandongin maakunta] Ha Jianhua pidätettiin Gu Zhiyongin ja muiden Kuiwenin piirin sisäisen turvallisuuden osaston virkamiesten toimesta 19. huhtikuuta 2017.
Vainoon osallistuneet tahot: Kuiwenin piirin sisäisen turvallisuuden osaston virkamies: +86-18663661509, +86-536-8878539

24. [Baodingin, Hebein maakunta] Wang Haixiang Fupingin läänistä pidätettiin Datain keskuskoulun rehtorin, Yang Jinlongin ja muiden mukana olleiden toimesta 30. maaliskuuta 2017. Häntä pidetään Fupingin läänin pidätyskeskuksessa.

Vainoon osallistuneet tahot: Yang Jinlong, Datain keskuskoulun rehtori +86-13833213886

25. [Qiqihar, Heilongjiangin maakunta] Xue Shouli Fularjin piirikunnasta pidätettiin 18. huhtikuuta 2017 Beixingin poliisilaitoksen toimesta. Hänet vietiin Qiqiharin kaupungin pidätyskeskukseen viideksitoista päiväksi.

Vainoon osallistuneet tahot: Guo Yongquan, Fularjin piirikunnan poliittisten ja oikeudellisten asioiden komitea: +86-452-6884330, + 86-13304621177, Wang Zhaohui, Fularjin piirikunann 6-10-toimisto: +86-452-6853610, +86-15604529779, Guo Shibo, Fularjin poliisiyksikön päällikkö: +86-452-6885668, +86-13945200899, Ma Lizhong, Beixingin poliisiaseman johtaja: +86-452-6724139, +86-13945216126

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/5/15/163846.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.