Saksan Falun Dafa -harjoittajien konferenssi Kasselissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Vuotuinen kokemustenjakokonferenssi pidettiin 8. tammikuuta 2017 Kasselissa. Neljätoista harjoittajaa jakoi kokemuksiaan ja käsityksiään Falun Gongin harjoittamisen hyödyistä.

Huomaavaisuus toisia kohtaan

Nuori harjoittaja Robert jakoi kokemuksensa, kuinka hän oppi noudattamaan periaatteita Totuudenmukaisuus-Myötätunto-Kärsivällisyys ja olemaan huomaavainen toisia kohtaan.

Hän ja kaksi muuta harjoittajaa olivat kerran esittelykatoksessa esittelemässä ihmisille Falun Gongia, ja yksi harjoittajista poistui aikaisemmin. Pettynyt ja vihainen Robert koki, että harjoittaja oli ollut itsekäs, ikään kuin sotilas, joka pakenisi taistelukentältä ja jättäisi muut taistelemaan. Keskustelemalla muiden kanssa Robert ymmärsi, että hänen ajattelutapansa ei ollut oikea, sillä todellinen harjoittaja arvostaa aina jokaista kultivointitilaisuutta ja kiittää niitä, jotka auttavat häntä kehittymään paremmaksi harjoittajaksi. Hän tajusi, että harjoittajalla, joka lähti aikaisemmin, on täytynyt olla syynsä siihen.

Tunnistamalla kiintymyksensä; odottaa aina toisten tekevän asioita hänen suunnitelmiensa mukaan, Robert ei enää kokenut oloaan loukkaantuneeksi, ja hänen negatiiviset tunteensa muista katosivat.

 
 
Harjoittajia puhumassa konferenssissa

Kehittää itseään koordinoimalla

Naispuolinen harjoittaja Sun Sveitsistä kertoi Shen Yun Performing Artsin lipunmyynnistä. Koska ei ollut harjoittajia kahteen koordinointitehtävään, hän otti molemmat. Hän oli alussa turhautunut ja ihmetteli, miksi kukaan muu ei halunnut työskennellä niiden parissa hänen lisäkseen.

Myöhemmin hän ymmärsi, että harjoittajana hänen ei pitäisi ajatella niin. Harjoittajan on tarkoitus päästää irti itsekkyydestä ja tehdä se mitä tarvitaan työn valmistumiseksi.

Sun katsoi sisäänpäin ja löysi lisää inhimillisiä käsityksiä, kuten kiintymys mukavuuteen, itseensä ja egoon. Pelosta johtuen hänellä ei ollut oikeamielisiä ajatuksia. Kun hän vähitellen päästi irti inhimillisistä käsityksistään, hän kykeni tekemään asiat sydämellään, ja myös vaikeat tehtävät helpottuivat.

 
 
 
Ryhmäharjoitukset konferenssin aikana

Pidän aina Falun Dafan opetukset mielessäni

Haroldo kertoi koettelemuksien opettaneen hänelle, kuinka tärkeää on päästää irti elämästä ja kuolemasta. Kuullessaan lääkäriltä, että hänellä oli parantumaton sairaus, hänestä tuntui toivottomalta. Sitten hän kääntyi Falun Gongin perustajan Mestari Li’n puoleen ja pyysi apua. "Mestari, en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Auttakaa minua", hän sanoi mielessään. Tuossa vaiheessa hän oli valmis luopumaan kaikesta ja seuraamaan Mestaria.

Herätessään seuraavana aamuna Haroldo sanoi tunteneensa olonsa paljon paremmaksi kuin aikaisemmin. Hän haki Minghui.org-sivustolta artikkelin, jossa kiinalainen harjoittaja lausui Fa’ta ollessaan vangittuna Kiinassa, Haroldo päätti myös tehdä samoin. "Vaikka olin lukenut Zhuan Falun -kirjan monta kertaa aiemmin, nyt se tuntui aivan uudelta", hän jakoi. Vähitellen kivut hävisivät, ja hänen terveytensä parani täysin.

Yhdessä työskentely

Ursula ja eräs toinen harjoittaja menevät usein Kölnin tuomiokirkolle, koska monet kiinalaiset ovat Kiinan kommunistipuolueen herjaavan propagandan harhaanjohtamia, mitä tulee Falun Dafaan.

Paikka on suosittu turistikohde, jossa tavoittaa Kiinasta saapuneita turisteja. Viimeisten yhdentoista vuoden aikana nämä tapahtumat ovat auttaneet monia kiinalaisturisteja saamaan tietää tosiasiat Falun Gongista. Saatuaan tietää miten Kiinan hallitus on vuosikymmeniä vahingoittanut kansalaisiaan suuri määrä turisteja on hylännyt kommunistipuolueen ja sen alajärjestöt.

Tässä pitkäjänteisessä työssä Ursula on kohdannut monia mahdollisuuksia kohottaa luonteenlaatuaan. Kerran eräs harjoittaja arvosteli häntä ryhmäkeskustelun aikana. Turhautuneena Ursula tunsi, että hän halusi lopettaa käymisen turistikohteen aktiviteetissa ja jopa vaihtaa toiseen Fa-opiskeluryhmään.

Ajatellessaan asiaa pidemmälle hän tuli siihen tulokseen, että hänen tulisi käsitellä tilannetta todellisen harjoittajan tavoin, joten hän päätti jäädä. Harjoittajalta tulleen negatiivisen palautteen aiheuttama tunne kuitenkin vaivasi häntä ja vaikutti jopa hänen yhteistyöhönsä muiden harjoittajien kanssa.

Sitten Ursula ymmärsi, että nämä olivat häiriöitä, jotka yrittivät käyttää tätä tapausta vetääkseen hänet alas. Siksi hän päätti luopua inhimillisistä käsitteistään.

Tarina, jonka Ursula oli nähnyt Shen Yunin esityksessä useita vuosia sitten, myös auttoi häntä työskentelemään tässä tilanteessa. Muinainen kiinalainen tarina kertoo, kuinka eräs tyttö tuli raskaaksi ja synnytti vauvan ennen avioliittoa, ja tämä oli jotain hyvin häpeällistä sillä aikakaudella. Välttääkseen vastuuta tyttö sanoi, että läheisen temppelin hyvin arvostettu munkki oli pojan isä.

Huolimatta suuresta nöyryytyksestä kyseinen munkki ei puolustautunut, vaan hyväksyi vauvan pyhäkköön ja alkoi kasvattaa häntä. Myöhemmin lapsen biologinen isä läpäisi keisarillisen tutkinnon, ja hänet nimitettiin korkea-arvoiseksi upseeriksi. Vasta sen jälkeen, kun vanhemmat tulivat hakemaan lapsen, ihmiset saivat tietää totuuden, ja heidän halveksuntansa munkkia kohtaan kääntyi kunnioitukseksi.

Verrattuna munkin kärsimyksiin Ursula tiesi, että hänen sietämänsä kärsimykset olivat minimaalisia. Hän jätti vähitellen turhautumisensa taakseen ja jatkaa kultivointia hyvin.

Kielimuurin voittaminen

Dima menee usein matkailukohteisiin Frankurtissa ja Berliinissä. Aluksi hän oli huolissaan, koska ei osannut kiinaa, miten hän voisi kommunikoida kiinalaisten turistien kanssa? Toisen harjoittajan innoittamana hän alkoi käyttää äänentoistolaitetta tosiasioiden selventämiseen kiinalaisturisteille. Aluksi lähellä olevat kauppiaat valittivat siitä, mutta ymmärsivät asian myöhemmin ja tulivat hakemaan häneltä materiaalia. Dima selitti heille, miksi hän teki tätä.

Johdonmukainen itsensä kehittäminen

Wang alkoi harjoittaa Falun Dafaa neljä vuotta sitten. Toukokuusta 2015 hän alkoi soittaa Kiinaan kertoakseen ihmisille tosiasiat Falun Gongista ja paljasti kommunistipuolueen vihapropagandan. Alussa Wang sanoi pelänneensä puheluiden aiheuttavan hänelle vaikeuksia. Kommunistipuolueen kulttuurin vaikutuksesta johtuen hän myös pelkäsi voimakkaita ihmisiä ja korkea-arvoisia virkamiehiä.

Kerran lukiessaan Zhuan Falun -kirjaa Wang huomasi lauseen: "Zhen-Shan-Ren on ainoa kriteeri erottaa hyvät ja pahat ihmiset." Hän ymmärsi tuomineensa ihmiset inhimillisillä käsityksillä. Hänellä oli taipumus ajatella asioita tavallisen ihmisen tavalla, eikä perustuen Fa’han. Siitä lähtien hän muutti ajattelutapaansa, ja soitot Kiinaan sujuivat ongelmitta.

Konferenssin jälkeen monet harjoittajista sanoivat kultivointikertomusten koskettaneen heitä ja saaneen heidät innostumaan oman kultivointinsa parantamisesta. He myös kokivat uutta sitoutumista Dafan tiedottamiseen useammille ihmisille ja vainon paljastamiseen Kiinassa.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/1/13/161118.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.