München: Satoja ihmisiä osallistui Falun Gongin harjoituksiin.

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Münchenin keskustassa, Odeonsplatzin suurella aukiolla, satoja Falun Gongin harjoittajia osallistui ryhmäharjoituksiin aikaisin aamulla 5. marraskuuta.

 
 
Meditaatioharjoitus Odeonsplatzilla.

 
Ohikulkija saa tietoa Falun Gongista ja meneillään olevasta vainosta Kiinassa.

 

Sven Damen allekirjoittaa vetoomuksen, jossa tuomitaan Kiinan hallinnon hyväksymät elinryöstöjulmuudet, joiden uhrit useimmiten ovat laittomasti vangittuja Falun Gongin harjoittajia.

Myyntipäällikkö Sven Damen oli iloinen tavatessaan harjoittajat. "En ole kuullut Falun Gongista aikaisemmin. Tämä [ryhmäharjoitus] on vaikuttava", sanoi Damen. "Se on hyvä keino antaa ihmisille tietoa siitä, mitä Kiinassa tapahtuu. Luulen, että useimmat saksalaiset eivät tiedä mitään vainosta. On tärkeää antaa maailman tietää, jotta voisimme yhdessä lopettaa vainon."

Münchenissä asuva eläkeläisinsinööri sanoi jo tienneensä Falun Gongin vainosta Kiinassa. "Siksi olen täällä allekirjoittamassa vetoomusta", hän sanoi.

Harjoittajat jakoivat kokemuksiaan

 
Ilmari on opiskelija Suomesta, hän on harjoittanut Falun Gongia vuoden.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Ilmari osallistui Euroopan harjoittajien yhteiseen tapahtumaan. "Tunsin oloni hyvin rentoutuneeksi tehdessäni harjoituksia näin monien harjoittajien kanssa. Energia oli voimakas", hän sanoi.

Ilmarin ystävä esitteli hänelle Falun Gongin vuosi sitten. Menetelmä muutti hänen elämänsä. "Aiemmin en tullut toimeen vanhempieni kanssa, ja se vaivasi minua paljon. Kun aloin noudattaa Falun Gongin periaatteita ja kohtelin vanhempiani ystävällisesti, välimme paranivat. Nyt he suhtautuvat hyvin myönteisesti minuun ja Falun Gongiin."

Igor on Bosniasta ja asuu tällä hetkellä Wienissä. Yksi hänen kiinalaisista ystävistään esitteli hänelle Falun Gongin vuosi vainon alkamisen jälkeen. "Kun luin Zhuan Falun -kirjan ensimmäisen kerran, pidin siitä paljon, erityisesti sen periaatteista. Aloin harjoittaa menetelmää heti. Halusin olla hyvä ihminen. Tänä aamuna tulin aikaisin paikalle. Kun tein harjoituksia, minut ympäröi vahva energia, joka on erikoinen tunne. Tänään on kylmä, mutta tunnen oloni lämpimäksi ja miellyttäväksi."

 
Roman Venäjältä oppi Falun Gongin isältään yhdeksän vuotta sitten.

Roman kertoi: ”Olin 23-vuotias, kun isäni esitteli minulle harjoitusmenetelmän.” Tämän aamun harjoitukset antoivat hänelle paljon energiaa. "Nautin siitä", hän sanoi.

 
Raanonds (vasemmalla) ja Latvars Latviasta.

23-vuotias Raanonds alkoi harjoittaa kaksi vuotta sitten. "Olen ensimmäistä kertaa Saksassa. Haluan antaa lisätietoa vainosta saksalaisille. Energia aamun harjoituksissa oli voimakas ja miellyttävä", hän sanoi.

Raanonds kertoi kuinka eräänä päivänä, kun hän oli kävelemässä puistossa, hän näki ryhmän ihmisiä meditoimassa. "Pidin meditaatiosta ja menin kysymään heiltä siitä", hän sanoi. Joku antoi hänelle kirjan ja esitelehtisen. Kotona hän etsi lisätietoa netistä. ”Aloin harjoittaa itsekseni ja liityin myöhemmin paikalliseen ryhmään.” Hän on opiskellut kiinaa voidakseen lukea kirjoja kiinaksi.

Latvars on ollut harjoittaja kuusi vuotta. "Tuolloin aloin pohtia elämän tarkoitusta. Muutamaa viikkoa myöhemmin löysin Falun Gongin verkkosivut ja aloin lukea Zhuan Falun -kirjaa. Löysin nopeasti vastauksia kysymyksiini ja aloin harjoittaa. Tunsin erittäin voimakkaan energian alkaessani harjoittaa kotona. Myöhemmin liityin paikalliseen ryhmään ja opiskelin heidän kanssaan. Se tuntui hienolta!"

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/11/9/159879.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.