Tarinoita ihmisistä, jotka puolustavat rohkeasti Falun Gongia Kiinassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Selventäessäni pitkäjänteisesti vuosien ajan ihmisille tosiasioita Falun Gongista, useimmat heistä ovat alkaneet tukea minua. He eroavat KKP:stä (Kiinan kommunistipuolue) ja sen jäsenjärjestöistä ja lisäksi kannustavat sukulaisiaan tekemään samoin sekä avoimesti vastustavat Falun Gongiin kohdistuvaa vainoa.

Haluan jakaa muutaman tapauksen ihmisistä, jotka kuultuaan tosiasiat ovat puolustaneet Falun Gongia.

Apulaispoliisipäällikkö: "Falun Gongin harjoittajat ovat hyvin ystävällisiä"

Miehelläni on hyvä ystävä, joka toimii apulaispäällikkönä paikallisella poliisiasemalla. Kerran hän kutsui joitakin ystäviään päivälliselle. Juhlassa hän esitteli minut ystävilleen sanoen: "Tämä nainen on opettaja ja Falun Gongin harjoittaja. Falun Gongin harjoittajat ovat hyviä ihmisiä. He ovat hyvin ystävällisiä."

Sitten hän kertoi meille eräästä harjoittajasta, joka oli tehnyt häneen hyvän vaikutuksen: "Tiedän vanhan naisen, joka harjoittaa Falun Gongia. Hän teki ilmaiseksi kenkiä ikäihmisille käsityönä. Hän on tehnyt kengät myös äidilleni."

Hän jatkoi: "Tämä nainen on kaikille ystävällinen. Aina, kun häntä pyydettiin tekemään kengät, hän teki kenkäparin oikeaa kokoa ja toimitti ne heidän kotiinsa. "Hän on tehnyt yli tuhat paria kenkiä. Hänen tarinansa on levinnyt koko alueella. Jos ihmiset, joita KKP on pettänyt herjaamalla Falun Gongia, tuntisivat tämän naisen, he tietäisivät totuuden."

Työtoverit seisovat Falun Gongin takana

Minut erotettiin opetusalan työpaikastani Falun Gongin harjoittamisen takia vuoden 2000 lopussa. Myöhemmin minut tuomittiin vankilaan. Vapauduttuani minulle kerrottiin kaksi rohkaisevaa tarinaa.

Vangittuna ollessani eräs työtovereistani puhui puolestani. Hän kertoi melkein jokaiselle opettajalle omassa koulussaan: "Falun Gong on kaikkea muuta kuin hallitus antaa ymmärtää. Onko KKP koskaan kertonut totuuden? Jos Falun Gong ei ole hyvä, niin miksi niin monet ihmiset harjoittavat sitä ja pitävät siitä kiinni huolimatta, että heidät pidätetään ja pahoinpidellään? Eikö tämä osoita miten suuri ja voimakas Falun Gong on?"

Jos hän kohtasi henkilön, joka sanoi kielteisiä asioita Falun Gongista, hän oikaisi asian sanoen suoraan: "Ole varovainen sanoissasi! Erota oikea väärästä! Se, mitä hallitus sanoo, ei ole välttämättä totta. Kun sanoit, että Falun Gong ei ole hyvä, niin miksi niin monet älykkäät ihmiset harjoittavat sitä? Ovatko he kaikki tyhmiä?"

Hänen ponnistelunsa tekivät suuren vaikutuksen ihmisiin, ja he lakkasivat sanomasta mitään negatiivista Falun Gongista.

Minulla on ystävä, joka myös on opettaja ja Falun Gongin harjoittaja. Hänet pidätettiin kesällä 2006. Yksi hänen työtovereistaan oli hyvin huolissaan kuultuaan uutisen. Hän meni koulun rehtorin luo ja pyysi tätä tuomaan ystäväni takaisin.

Rehtori, joka oli KKP:n harhauttama, panetteli Falun Gongia. Ystäväni työtoveri väitti vastaan: "Mitä vikaa Falun Gongin harjoittajissa on? Hän on erittäin ystävällinen ihminen. Miksi nämä hyvät ihmiset pidätetään, kun taas roistot ja varkaat ovat vapaalla jalalla?"

Valtion liikelaitoksen puheenjohtaja: "Polttoitsemurhan” täytyy olla huijaus.

23. tammikuuta 2001 viiden henkilön väitetään sytyttäneen itsensä tuleen Tiananmenin aukiolla Pekingissä. Koko kohtaus oli kamerassa kuvattuna useasta kuvakulmasta. Muutama tunti tapahtuman jälkeen valtion kontrolloima media tulvi raportteja, että polttoitsemurhan tehneet olivat Falun Gongin harjoittajia.

Eräs paikallisen suuren liikelaitoksen puheenjohtaja katseli TV:n raportointia tuona päivänä ja sanoi vaimolleen: "Tuossa raportissa on ongelmia. Sen täytyy olla huijausta." Hän toi esiin useita virheitä. Hänen vaimonsa kertoi minulle: "Monet ihmiset eivät usko siihen, mitä TV:ssä lähetetään. Se on selvästi lavastettu."

Yläasteen rehtori: "Älkää arvioiko väärin Falun Gongia."

Mieheni osallistui erääseen juhlaan vanhojen työtovereidensa kanssa maaliskuun alussa tänä vuonna. Juhlan aikana eräs keski-ikäinen henkilö kertoi terveysongelmistaan ja tunsi avuttomuutta tilanteestaan. Mieheni ehdotti: "Ehkä haluaisit lukea Zhuan Falun -kirjaa? Se on todella tehokas sairauden parantamisessa."

Tuli kiusallinen hiljaisuus. Jotkut pelkäsivät puhua aiheesta ja jotkut keksivät tekosyitä; "Minulla ei ole aikaa”, "En ole riittävän sinnikäs" jne.

Heidän joukossaan oli yläasteen rehtori, joka suhtautui hyvin positiivisesti Falun Gongiin.

Hän sanoi: "Älkää arvioiko väärin Falun Gongia. Menetelmä on itse asiassa erittäin hyvä. Eräs ystäväni on Falun Gongin harjoittaja. Hänen syöpänsä hävisi, kun hän alkoi harjoittaa Falun Gongia. Katsokaapa häntä (viitaten minuun). Kuinka suurenmoinen hän on?!"

Juhlassa oli neljä ruokapöytää. Yksi henkilö viittoi häntä hiljentämään ääntään, mutta hän ei pelännyt, vaan jatkoi sanomalla kuuluvasti: "Falun Gong on hyvä. Ajatelkaa sitä ennen hätiköityjä johtopäätöksiä."

Paikallishallinnollinen johtaja: "Negatiiviset sanat Falun Gongista eivät ole hyväksi ihmisillemme"

Yhtenä vuonna paikallishallinto organisoi toimittajia kokoamaan raportin paikallisesta historiasta. Kun vastuuhenkilö toimitti valmiin työn johtajalleen tarkastettavaksi, tämä löysi siitä herjaavia sanoja Falun Gongista.

Hän sanoi vastuuhenkilölle: "Älkää sisällyttäkö tuota propagandaa Falun Gongista. Tuollaiset negatiiviset sanat menetelmästä eivät ole hyväksi ihmisille, koska Falun Gong ennemmin tai myöhemmin tullaan oikaisemaan. Poistakaa raportista se osuus. Jos joku valittaa asiasta, ohjatkaa hänet minun puheilleni." Panettelevat lausunnot poistettiin raportista.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/9/8/158594.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.