Mitä hyötyä Falun Gongista on terveelle ja nuorelle miehelle?

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Miksi 25-vuotias opiskelija alkaa harjoittamaan Falun Gongia? Mikä kultivoinnissa houkuttelee häntä? Mitä hyötyjä Falun Gong tarjoaa nuorelle ja terveelle miehelle? Yi Zhangin kertomus valaisee tätä.

Elämän kysymyksiä

Kun Yi Zhang opiskeli yliopistolla koneenrakennusta, hän kuuli, että tässä ammatissa nuoret työskentelevät kovasti saadakseen enemmän rahaa, mutta myöhemmin heille kehittyy erilaisia sairauksia. Suuri osa heidän rahoistaan käytettiin sairauskuluihin, joten Yi alkoi huolehtia terveydestään.

Yi työskenteli osa-aikaisesti ja työpaikallaan hän sai tietää, että hänen esimiehensä harjoitti Falun Gongia. Esimies esitteli Yi’lle Falun Gongia, ja kertoi tapauksista, joissa useat harjoittajat olivat parantuneet sairauksistaan ilman lääkkeitä. Tämä vetosi Yi’n, koska hän halusi pysyä terveenä.

Toinen syy miksi Yi oli kiinnostunut Falun Gongista, oli esihistorialliset sivilisaatiot, yliluonnolliset ilmiöt ja jumalallisuus. Lapsuudestaan asti Yi oli usein ajatellut elämän tarkoitusta ja hän oli erittäin kiinnostunut näistä asioista. Hänen esimiehensä kertoi mitä hän oli oppinut Falun Gongin perustajalta Li Hongzhi´ltä. Yi oli hyvin utelias tietämään, mitä Falun Gongin kirjoissa kerrotaan. Tällä tavoin hän päätti tulla harjoittajaksi.

Luopuminen huonoista tavoista

Sen jälkeen, kun Yi aloitti Falun Gongin harjoittamisen, hänen ystävänsä huomasivat hänen luonteensa parantuneen, ja he olivat hyvin yllättyneita siitä, että hän oli päässyt eroon niin monista huonoista tavoistaan. Myös jotkut ystävistä kiinnostuivat Falun Gongista.

Ennen kuin Yi alkoi harjoittaa hän rakasti toimettomana olemista, ja halusi jutella ystäviensä kanssa ja vitsailla. Hän käytti usein huonoja sanoja, ja oli niin tottunut puhumaan tällä tavalla, ettei se häirinnyt häntä, vaikka hänen käytöksensa sai toiset tuntemaan olonsa epämukavaksi.

Falun Gong edellyttää, että harjoittajat noudattavat periaatteita Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys. Siinä korostetaan myös puheen kultivointia, ja siksi kirosanoista tulisi luopua. Noin kahden kuukauden kuluttua, kun Yi oli alkanut harjoittamaan, hän lopetti käyttämästä huonoja sanoja. Joskus kun hän sanoi jotakin, mitä ei olisi pitänyt, hän heti tajusi tehneensä väärin. Erään kerran ollessaan ravintolassa hän oli aikeissa keskustella managerin kanssa käyttäen samalla kirosanoja, hän tajusi, että harjoittajan ei pitäisi puhua näin. Hän päätti lopettaa noiden sanojen käytön, ja oli hyvin päättäväinen hylkäämään tämän pahan tavan.

Aikaisemmin Yi piti hyvien tarjouksien etsimisestä, ja se mikä häntä erityisesti kiinnosti, olivat esimerkiksi ilmaiset lounaat ja erikoistarjoukset. Hänen ystävänsä ja perheensä tiesivät hänen kiintymyksestään saada asioita ilmaiseksi. Alettuaan harjoittaa Falun Gongia hän päätti päästä eroon tästä tavasta ja alkoi noudattamaan periaatteita Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys. Kun hän muutti ajatuksensa, hänen käytöksensä muuttui myös. Joku jopa sanoi hänelle: "En todellakaan pidä uudesta Yi´sta."

Mielekästä elämää

Yi pitää erityisen suuressa arvossa Falun Gongia, koska nyt hän ymmärtää elämän tarkoituksen. Mistä ihminen on kotoisin? Mihin olemme menossa? Monet ihmiset ovat hämmentyneitä eivätkä tiedä vastauksia. Syntymä, vanhuus, sairaus ja kuolema - jokainen toistaa samaa prosessia. Onko siinä mitään järkeä? Hän kysyi nämä kysymykset jo hyvin nuorena, mutta kukaan ei osannut vastata. Falun Gongin tärkein kirja, Zhuan Falun, antoi hänelle vastaukset. Ihmisten tulisi palata Totuuteen, alkuperäiseen itseensä. Yi sanoi: ”Jos sinäkin olet ajatellut elämän tarkoitusta, minulla on hyvä ehdotus, lue Zhuan Falun." Yin mukaan hänellä on nyt selkeä opas tulevaisuutta varten.

Koska Yi oli hyötynut niin paljon menetelmän harjoittamisesta, hän kannusti myös perheenjäseniään harjoittamaan Falun Gongia. Yksi toisensa jälkeen heistäkin tuli harjoittajia.

Yi'n isä Chun Qiu, päätti oppia Falun Gongia. Hän oli kuitenkin niin kiireinen työssään ettei hän ottanut kultivointia tarpeeksi vakavasti. Vuonna 2011 hän nukkui huonosti puoli vuotta, koska hänellä oli liikaa liikematkoja. Joskus hänellä oli vaikeuksia nukkua yli kuukauteen. Lopulta hän ei enää kestänyt sitä. Hän laihtui eikä pystynyt keskittymään mihinkään kunnolla. Turhautuminen ja masennus estivät häntä kommunikoimasta muiden kanssa.

Yi puhui isälleen, mutta tämä ei pystynyt keskittymään edes yhteen kysymykseen. Sen sijaan hän ajatteli työtään. Hän teki toistuvasti merkityksettömiä asioita. Hänen esimiehensä, kollegat ja asiakkaat huomasivat hänen epänormaalin käyttäytymisen. Esimies ehdotti, että hän pitäisi taukoa ja lepäilisi kotona.

Chun Qiun vaimo kannusti häntä harjoittamaan Falun Gongia, ja perhe teki harjoituksia hänen kanssaan ja he lukivat yhdessä Falun Gongin kirjoja. Kolme kuukautta myöhemmin Chun Qiun mieli oli huomattavasti parempi, ja hänen vaimonsa kannusti häntä auttamaan taideprojektissa. Chun oli hyvin keskittynyt ja teki hyvää yhteistyötä muiden harjoittajien kanssa. Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin hänen luottamuksensa ja terveytensä oli täysin palannut! Nyt hän myös pystyi nukkumaan levollisesti aamuun asti.

Hänen koko perheensä arvostaa Falun Gongia ja heidän mukaansa on onni, että tämä menetelmä on olemassa.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.