Onko aika harhakuva?

"Aika on liikkuva kuva ikuisuuden liikkumattomuudesta."- Platon

Meillä on taipumus uskoa, että kohtaloa ei ole määrätty, ja että kaikki mennyt aika hiipuu unohduksiin. Mutta voiko tämä olla pelkkä harhakuva? Tunnettu brittiläinen fyysikko selittää, että erityisessä ulottuvuudessa aikaa ei yksinkertaisesti ole olemassa.

"Jos yrität saada ajasta otteen käsilläsi, se lipuu aina läpi sormiesi", sanoi fyysikko ja ”Ajan loppu: Fysiikan seuraava vallankumous” kirjan kirjoittaja. Hän uskoo, että aikaa ei voi ottaa kiinni, koska sitä ei ole olemassa. Vaikka teoria ei ole uusi, se ei ole koskaan ollut yhtä suosittu kuin esimerkiksi Einsteinin suhteellisuusteoria tai säieteoria.

Käsite ajattomasta maailmankaikkeudesta ei houkuttele vain muutamaa tiedemiestä, vaan tämä teoria voi tasoittaa tietä selvitettäessä monia paradokseja, joita moderni fysiikka kohtaa tutkiessaan maailmankaikkeutta.

Meillä on taipumus ajatella ja hahmottaa aikaa lineaarisesti; aika virtaa väistämättömästi menneisyydestä tulevaisuuteen. Tämä ei ole vain ihmisten henkilökohtainen käsitys asiasta, vaan myös klassiset toimintaperiaatteet analysoivat tällätavoin kaikkia matemaattisia tehtäviä maailmankaikkeudessa. Ilman tällaista ajattelua ja käsityksiä kuten "syy-seuraussuhde" ja meidän kyvyttömyytemme olla läsnä samanaikaisesti kahdessa paikassa, alettaisiin asiaa pohtia täysin eri tasolla.

Barbourin teoria ajan jatkumattomuudesta maailmankaikkeudessa yrittää selittää maailmankaikkeuden koostumusta siten, että se muodostuu useista "nyt"-pisteistä. Kyseisiä "nyt"-pisteitä ei pitäisi ymmärtää ohimenevinä hetkinä, jotka alkavat menneisyydestä ja hiipuvat tulevaisuuteen. "Nyt" voisi olla vain yksi hetki muiden olemassaolevien "nyt"-hetkien joukossa ikuisen maailmankaikkeuden erityisten ulottuvuuksien mosaiikissa, jota olisi mahdoton havaita. Jokainen "nyt" olisi hienovaraisesti yhteydessä toisiinsa, mutta yksikään niistä ei nousisi esiin, erottuakseen muista. Ne kaikki olisivat olemassa samassa hetkessä. Barbourin idea, samaan aikaan yksinkertainen ja monimutkainen, lupaa suuren helpotuksen kaikille niille, jotka ovat valmiita hyväksymään sen, että jotain oli jo ennen alkuräjähdystä.

Barbourin mielestä aikakäsitys saattaa olla sama kuin se mitä me ajattelemme numeroista. Kaikki numerot ovat olemassa samanaikaisesti ja olisi järjetöntä ajatella, että numero 1 olisi ennen numeroa 20.

Tässä kohtaa joku lukija saattaa väistämättä kysyä: "Yritätkö vakuuttaa minulle, että tämä liike, mitä teen juuri kädelläni, ei ole olemassa?" Kuinka muistan asioita, joita tein juuri äsken, elleivät äärettömät "nyt"-elementit ole yhteydessä toisiinsa. Jos tulevaisuus on jo olemassa, miksi sitten nähdä vaivaa?"

Tällaiset ongelmat ovat synnyttäneet kuvitteellisen käsityksen siitä, että aika kulkee eteenpäin, kuin virtaava vesi. Verratkaamme ajatonta maailmankaikkeutta vaniljajälkiruokaan, jossa on suklaata keskellä. Jos leikkaamme siitä siivun, saamme tulokseksi tämän hetken, "nyt". Olettaen, että suklaa keskellä edustaa meitä, me uskomme, että meidän siivumme on ainoa olemassa oleva tässä maailmankaikkeudessa. Vertaus saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta kuka tietää ovatko kaikki siivut olemassa yhtäaikaisesti.

Voit sanoa esimerkiksi: "En ole sama henkilö, joka aloitti kirjoittamaan tämän lauseen." Olen ainutlaatuinen, mutta ehkä näennäinen yhteys aiheeseen kirjoitti sanat tähän lauseeseen. Silti jopa loputtomat toisistaan riippumattomat "nyt"-partikkelit eivät olisi hajallaan. Ne muodostaisivat yhä rakenteen, lohkon ja koko jälkiruoan ilman murusia.

Ja tämä on Barbourin teoria: Tässä avaruudessa tulevaisuus on jo olemassa, ja jokainen sekunti, myös menneisyys on olemassa, ei vain muistona, vaan elävänä tässä hetkessä. Vaikeinta ihmisille on yrittää murtautua totutuista ajattelutavoista.

Useimmat meistä uskovat vakaasti, että tiedostamattomalla tasolla, suuri kosminen kello tikittää taukoamatta tässä maailmankaikkeudeksi kutsutussa valtavassa tilassa. Kuitenkin, viime vuosisadan alussa Albert Einstein oli jo osoittanut, että aika on suhteellista riippuen kohteesta maailmankaikkeudessa. Jopa asiantuntijat, jotka synkronoivat aikaa maailmassa, ovat tietoisia siitä, että kellot eivät pysty todellisuudessa mittaamaan aikaa lainkaan.

Ilmeisesti ainoa vaihtoehto on vaipua väliaikaisesti tämän äärettömyyden illuusioon, tietäen, että jossain tilassa menneisyytemme on yhä olemassa, ja että mitä teemmekin, se ei muutu. Tai kuten Einstein sanoi: "Fyysikoille ero menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä merkitsee vain – joskin itsepintaista – illuusiota".

Englanniksi:
http://www.theepochtimes.com/n3/26742-what-is-time-and-is-it-an-illusion/