Pakkotyöleiriltä selviytyneen kokemuksia. Osa 3

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Henkinen nöyryytys

Olin pitkän aikaa kahlittuna aivan wc-pöntön viereen. Minua vartioi Li Qian.

"Tehostetun" vainon aikana minun ei sallittu peseytyä edes kesällä moneen kuukauteen. Minua nöyryytettiin, kun tein tarpeeni ämpäriin. Vangit, jotka oli määrätty tarkkailemaan minua, katselivat vieressä. Jälkeenpäin en saanut pestä käsiäni.

Työaikana saimme käydä vessassa kaksi kertaa noin kymmenen henkilön ryhmissä. Aikaa oli vain kuusi minuuttia yhteensä. Tästä syystä emme uskaltaneet juoda paljon vettä. Jos joku tarvitsi vähän pidemmän ajan vessakäyntiin, hänen oli raportoitava siitä ja pyydettävä lupa vartijoilta, jotka hyvin usein pakottivat luvan kysyjän herjaamaan Dafaa, tai muuten vaan eivät antaneet lupaa.

Kun työtä ei ollut riittävästi, meidät pakotettiin kirjoittamaan ”kokemuksia”. Usein meidät vietiin katsomaan niin kutsuttuja "muuntamisvideoita" (1), jotka olivat täynnä Dafan panettelua. Niiden, jotka hyväksyttiin "muuntuneiksi" oli uskottava ateismiin ja vastustettava kaikkia eettisiä, perinteisiä arvoja. Heidän oli jopa pakko arvostella totuutta, laupeutta ja kärsivällisyyttä.

Mikään ei voi olla tuskallisempaa ihmiselle, kuin joutua pakotettuna sanomaan asioita omatuntonsa vastaisesti ja joutua seuraamaan, kun omatunto tuhotaan.

Tuottoisaa voittoa Falun Gongin harjoittajia hyväksikäyttämällä

Ennen kuin minut vietiin työleirille, jouduin ensin sairaalaan terveystarkastukseen. Kuulin lääkärin sanovan: "Tämä ei ole terve." Päällikkö Wang, Laishanin poliisiasemalta, ja virkamies, joka lähetti minut sinne, sanoivat: "Hänellä on rahaa. Siihen asti, kunnes hän on 'muuntunut', hänen perheensä antaa kasoittain rahaa.” Mennessämme ulos kuulin Wangin sanovan toiselle poliisille: "Nämä lääkärit tekevät paljon rahaa. Uudenvuoden aikaan poliisiasemalta lähtee kaikkialle lahjapaketteja, niitä on kasattu käytävälle lähes vyötärösi korkeudelle."

Heti kun minut hyväksyttiin pakkotyöleirille, Xiao Aihua, kurinpito-osaston vastaava, vaati 2000 yuania (2) poliisilta sanoen sen olevan minun "ruokakuluihin". Kuulin myöhemmin, että poliisi oli kiristänyt rahaa perheeltäni.

Pakkosyöttämistä käytettiin myös rahan kiristämiseen. Minua pakkosyötettiin neljänä päivänä sen jälkeen, kun olin aloittanut syömälakon vastustaakseni vainoa. Käteni sidottiin ja sieraimeeni työnnettiin letku. Pakkosyöttämisen jälkeen letkun pää jätettiin sieraimeeni ja muu osa letkua kiinnitettiin päähäni kasvojen eteen, sitä käytettiin uudelleen seuraavalla kerralla. Se oli erittäin epämiellyttävää. Jokaisesta pakkosyöttämisestä veloitettiin minulta 70 yuania, he sanoivat se olevan henkeni pelastamisesta.

Epäsovun kylväminen sukulaisten keskuudessa

Minulle ei annettu lupaa kirjoittaa kirjeitä koko kolmen vuoden aikana. Jos halusin kirjoittaa kirjeen, siihen piti kysyä lupa ja antaa sisältö tarkastettavaksi. Sukulaisilleni he kuitenkin kertoivat, että olin muuttunut kylmäksi ja piittaamattomaksi Falun Gongin harjoittamisen takia, ja etten milloinkaan ollut kaivannut tai ajatellut heitä.

He myös kieltäytyivät antamasta perheeni kirjeitä minulle, ja valehtelivat, että sukulaiseni ja ystäväni olivat kirjoittaneet heille ja painokkaasti kehottaneet "muuntamaan" minut.

Perheeni sinnikkäiden pyyntöjen ansiosta sain mahdollisuuden kahteen lyhyeen tapaamiseen perheenjäsenteni kanssa koko kolmen vuoden aikana. Tapaamisten aikana huoneessa oli tiukka valvonta.

Toukokuussa 2004 rangaistusaikani oli täyttynyt, ja perheeni oli valmis ottamaan minut kotiinsa. Mutta vartija Li Aiwen kieltäytyi vapauttamasta minua, koska minulla, heidän mukaansa, oli vielä vammoja ja hän oli ”huolissaan” terveydestäni. Hän valehteli perheelleni sanomalla, ettei minua voinut vielä vapauttaa, koska olin vastustanut "muuntumista" jne.

Todisteita tuhotaan

Syyskuussa 2004 minut lopulta vapautettiin, ja 610-viraston (3) virkamiehiä tuli hakemaan minua. Yksi heistä oli osastonjohtaja Yang. Hän sanoi, että he olivat alun perin suunnitelleet lähettävänsä minut aivopesukeskukseen, mutta olivat sitten päättäneet antaa minun mennä tällä kertaa. Minua pyydettiin antamaan huoltotodistus kotitalouksien rekisteröintijärjestelmää varten. Osastonjohtaja Yang lupasi antaa sen myöhemmin takaisin, mutta en koskaan saanut sitä.

Myöhemmin kuulin saman asian tapahtuneen myös muille harjoittajille. Jo niinkin aikaisin, kuin vuonna 2004, 610-virasto oli alkanut tuhota todistusaineistoa.

Työleirit jatkavat toimintaansa

Olen viime aikoina kuullut, että Kiinan hallitus aikoo poistaa pakkotyöjärjestelmän. Uskon kuitenkin, että niin kauan kuin Kiinan kommunistipuolue on olemassa, se jatkaa vainoa, mutta vain vieläkin peitellymmin.

Itse asiassa jo vuonna 2004 Shandongin naisten pakkotyöleiristä nro 2 käytettiin myös nimeä "Naisten kuntoutuslaitos". Vankien joukossa oli myös joitakin huumeiden käyttäjiä sekä joitakin maanalaisista uskonnollisista ryhmistä. Vuonna 2001 siellä oli seitsemän ryhmää, joissa jokaisessa oli noin 120 vankia, kokonaismäärän ollen 800 - 900. Vuoteen 2004 mennessä vankien määrä oli laskenut noin 500:aan.

Joka tapauksessa, tuona aikana rakennettiin ainakin viisi uutta rakennusta, kuten poliisitalo (joka sisältää "tiukkaa valvontaa" huoneet - kidutuskammioita), tuotantorakennus, vastaanotto, sairaala ja asuntola.

Voidaankin kysyä: mikä on tehnyt näistä kerran rakastavista äideistä ja vaimoista tällaisia julmia poliiseja ja vartijoita vailla omatuntoa? Se on KKP: n aivopesu. Koulutuksen läpikäytyään he pitävät kidutusta työnä, jossa etenevät ja josta heidät palkitaan.

KKP tukee suurilla rahasummilla työpaikkojen laajentamista. Häijy vartija, Chen Suping, sanoi kerran minulle, että hän oli oikeusministeriön ylläpitämällä valmennuskurssilla, jossa heille opetettiin kidutusmenetelmiä, jotka ylittivät mielikuvituksen, kuten esimerkiksi henkilön pohjelihaksen lävistäminen metallilangalla.

Bi Hua, entinen miesten työleirin johtaja (myöhemmin ylennettiin ”uudelleenkoulutukseen työn kautta – viraston” varajohtajaksi) sanoi, että alussa he eivät tienneet, miten käsitellä Falun Gongin harjoittajia, koska ne ovat kaikki hyväsydämisiä ihmisiä, joten oikeusministeriö koulutti heitä Masanjian pakkotyöleirillä, jossa heille kerrottiin, että eräs tehokkaimmista tavoista kiduttaa harjoittajia on sähköpamppujen käyttäminen.

Huomautus

1. Muuntaa: "Saada joku parantamaan tapansa tai muuntumaan" Aivopesun tai kidutuksen avulla harjoittaja yritetään pakottaa luopumaan Falun Gongista
2. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa
3. “610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/4/13/138906.html

Osa 1: http://fi.clearharmony.net/articles/201304/110521.html
Osa 2: http://fi.clearharmony.net/articles/201305/110528.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.