Perinteinen kiinalainen kulttuuri

Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä

  • 69-vuotias rouva Hui Ruiying vainon kohteena

    Hui Ruiying pidätettiin 27 päivän ajaksi syyskuussa 2004, kun hän oli jakamassa vainosta kertovia lehtisiä. Samalla poliisi penkoi Huin kodin. Häntä myös kidutettiin pidätyskeskuksessa, kunnes hän sai sydänkohtauksen. 610-viraston agentit kiristivät 10 000 yuania Huin perheeltä ennen kuin he päästivät hänet kotiin.
  • Chifengin kaupungin poliisi hajotti perheeni

    Nimeni on Hu Suhua ja olen Falun Dafan harjoittaja. Olen hyötynyt harjoittamisesta paljon. Ennen kärsin monenlaisista sairauksista, joihin lääkärit eivät voineet tarjota apua. Kärsin paljon ja olin aikeissa päättää elämäni. Tutustuttuani Falun Gongiin kaikki sairauteni parantuivat kuin ihmeen avulla. Harjoittamisen aikana olen joutunut vainon uhriksi useita kertoja Sisä-Mongolian itsehallintoalueella.
  • Falun Gongin harjoittaja Bai Yuzhi menetti näkönsä vainon seurauksena

    Nelissäkymmenissä oleva Bai Yuzhi on Falun Gongin harjoittaja ja entinen Jingxingin läänin kansanneuvoston jäsen. Vakaumuksensa vuoksi Bai on ollut pidätettynä Hebein maakunnan naisvankilassa. Pitkäaikaisen vainon seurauksena on menettänyt näkönsä ja oksentaa usein verta. Bai on ollut lähellä kuolemaa useita kertoja.
  • Raakaa kidutusta naisten pakkotyöleirillä Sichuanissa

    Vuodesta 1999 saakka naisten pakkotyöleirillä Sichuanin maakunnassa on ollut vangittuna Falun Gongin harjoittajia. Tänä aikana ryhmänjohtajat Zhang Xiaofang ja Li Qi ovat kiduttaneet ko. harjoittajia sekä fyysisesti että psyykkisesti sekä myös pakottaneet rikollisvankeja kiduttamaan heitä. Palkkiona on tarjottu 20 päivän lyhennystä tuomioon, mikäli joku vangeista saa viisi harjoittajaa luopumaan vakaumuksestaan.
  • Majialongin pakkotyöleiri Jiangxin maakunnassa kuljettaa pois todisteita rikoksistaan

    Saatuaan tietää, että toinen ryhmä Falun Gongin vainoa tutkivasta koalitiosta Coalition to Investigate the Persecution of Falun Gong in China (CIPFG) pyrki kaikin keinoin pääsemään Kiinan jokaiseen maakuntaan ja kaupunkiin tutkimaan vainoa ja keräämään siitä todisteita, Jiujiangin kaupungissa, Jiangxin maakunnassa sijaitseva Majialongin pakkotyöleiri kuljetti kaikki vangitut Falun Gongin harjoittajat Nanchangin kaupungin pakkotyöleirille. Leiri halusi päästä eroon henkilökuntansa rikosten todisteista. Siirrettyjen Falun Gongin harjoittajien tarkkaa lukumäärää ei tiedetä.
  • Kolme Falun Dafan harjoittajaa kateissa

    Falun Dafan harjoittaja nti Zhong Yu oli opettaja Zhangqizhain peruskoulussa Benxissä. Vuonna 2001 paikallinen poliisi ja koulun henkilökunta pidättivät Zhongin ja vangitsivat hänet Zhangqizhain pakkotyöleirille, missä hänet hakattiin. Poliisit nostivat toistuvasti Zhongin ilmaan ja pudottivat hänet maahan. He tunkivat likaisia sukkia hänen suuhunsa estäen häntä huutamasta.
  • Falun Gongin harjoittaja Cao Dong yhä pidätettynä tavattuaan Euroopan parlamentin varapuhemiehen

    Cao Dong katosi samana päivänä tapaamisen jälkeen. Joidenkin tiedonlähteiden mukaan Kiinan kommunistipuolueen agentit sieppasivat Dongin ja veivät hänet salaiseen paikkaan. Dongin pidätyksestä on nyt kulunut yli kaksi kuukautta, eivätkä viranomaiset ole suostuneet antamaan mitään tietoa Dongin pidätyksen syistä, hänen sijainnistaan tai voinnistaan.
  • Tarinoita muinaisesta Kiinasta: Harjoita itsehillintää ja luovu eduistasi muiden hyväksi

    Keisari Guangwu Di (6 eKr - 57 jKr), itäisen Han-dynastian ensimmäinen keisari, perusti edistynyttä opetusta antavan instituutin konfutselaisten oppien opiskeluun. Instituutin korkeimpia opettajia kutsuttiin nimellä Boshi. Näihin opettajiin kuului Zhen Yu, puhdassydäminen ja oikeamielinen oppinut, jolla oli niukasti omia mielihaluja, ja joka usein kieltäytyi henkilökohtaisesta hyödystä.
  • Suomi: Harjoittajat protestoivat Kiinan suurlähetystöllä vainon alkamisen 7-vuotispäivänä

    20. heinäkuuta 2006 suomalaisia Falun Gongin harjoittajia kerääntyi Kiinan suurlähetystön eteen Helsinkiin protestoimaan rauhanomaisesti seitsemän vuotta jatkunutta Falun Gongin vainoa vastaan. Kiinan kommunistihallinto käynnisti epäinhimillisen vainokampanjan heinäkuussa 1999. Sen seurauksena miljoonat kiinalaiset ovat menettäneet ihmisoikeutensa.
  • Yang Hailing kuolee poliisin käsissä (valokuvia)

    Jixistä, Heilongjiangin maakunnasta kotoisin oleva Falun Gongin harjoittaja Yang Hailing (nainen) pidätettiin 25. huhtikuuta 2002 Mishanissa. Huhtikuun 12. päivänä 2003 Yang kuoli poliisin käsissä, kärsittyään raa’asta kidutuksesta lähes vuoden kestäneen vankeutensa aikana. Yang Hailing oli kuollessaan 34-vuotias.
  • Lyhyt raportti Liu Wenlinin kuolemasta

    Kesäkuun 19. päivänä 2006 Donghen ja Guanqun poliisiaseman viranomaiset pidättivät Sisä-Mongolian Baotounista kotoisin olevan Falun Gongin harjoittaja Liu Wenlinin (nainen). Liu Wenlin lähetettiin Baotoun pidätyskeskukseen, missä häntä kidutettiin, kunnes hän kuoli kymmenen päivän jälkeen. Yksityiskohdat Liu Wenlinin tapauksesta ovat tutkinnan alla.
  • Suomi: Muistotilaisuus vainossa kuolleille harjoittajille Eduskuntatalolla

    Heinäkuun 20. päivän iltana Falun Gongin harjoittajat järjestivät Eduskuntatalon edessä tapahtuman muistaakseen kuolleeksi vainottuja harjoittajia, protestoidakseen 7 vuotta jatkunutta Falun Gongin vainoa vastaan sekä vedotakseen Suomen hallitukseen ja kansalaisiin, jotta Kiinan kommunistisen puolueen hirmuteot saadaan pikaisesti loppumaan.
  • Jatko-opiskelija Wang Xin vainon kohteena Huazin vankilassa

    Falun Gongin harjoittaja Wang Xin (mies) on 30-vuotias entinen väitöskirjaansa valmistellut jatko-opiskelija Tsinghuan yliopistosta. Vuonna 2001 viranomaiset kuitenkin kaappasivat hänet. Myöhemmin, vuonna 2002, hänet lähettettiin takaisin kotikaupunkiinsa, mutta koska hän kieltäytyi luopumasta vakaumuksestaan harjoittaa Falun Gongia, hänet suljettiin Huazin vankilan kolmannelle osastolle Liaoyangiin.
  • Nanchangissa maaliskuussa 2006 vangitut harjoittajat törkeän kidutuksen uhreina

    Maaliskuussa 2006 Daishanin poliisiaseman konstaapelit sekä Qingyunpun turvallisuuspoliisin virkailijat pidättivät Falun Gongin harjoittajat Huang Liqiongin, Zhang Shujunin, Chen Wenin ja Chen Xiangyangin. Poliisi murtautui huoneistoon, jossa valmistettiin Falun Gongin vainosta kertovia lentolehtisiä, ja pidätti kaikki paikalla olleet harjoittajat sekä lähetti heidät Daishan 510 –hotelliin kuulustelua varten.
  • Shengli'n öljykentän aivopesukeskus on vankilaakin synkempi

    Niiden seitsemän vuoden aikana, joina Kiinan kommunistinen puolue (KKP) on vainonnut Falun Gongin harjoittajia, aivopesukeskukset ovat olleet kaikkein petollisin vainon muoto. Aivopesukeskuksia kutsutaan julkisesti ”laillisiksi ja kurinpidollisiksi opetuskeskuksiksi”, ja ihmisille annetaan harhaanjohtavaa tietoa näiden laitosten petollisista toimintatavoista. Suuren yleisön annetaan ymmärtää, että keskusten tarkoitus on kouluttaa Falun Gongin harjoittajia. Todellisuudessa ne ovat kuitenkin aivopesukeskuksia, joita KKP käyttää Falun Gongin harjoittajien vainoamiseen.