Liu Junlun käsi vammautui kidutuksesta Liaoningin naisvankilassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Vaino Kiinassa –artikkelit ovat yksittäistapauksia, jotka havainnollistavat vainon eri muotoja. Yleisluontoisempaa tietoa vainokampanjasta löytyy etusivun linkkejä seuraamalla.

Kolmissakymmenissä oleva Liu Junlu on kotoisin Yilanin läänistä, Heilongjiangin maakunnasta. Hän alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1996 ja saavutti sen ansiosta hyvän henkisen ja fyysisen terveyden. Kiinan kommunistipuolueen kiellettyä Falun Gongin harjoittamisen heinäkuussa 1999 Liu Junlun vetosi julkisesti Falun Gongin puolesta. Kun hän osallistui Falun Gongin harjoittajien järjestämään tilaisuuteen elokuussa 2001, Dalianin Xigangin alueen poliisit pidättivät ja veivät Liun Yaojian pidätyskeskukseen Dalianin kaupunkiin. Myöhemmin hänet tuomittiin 12 vuodeksi vankilaan.

Liaoningin maakunnan naisvankilassa Liuta kidutettiin epäinhimillisin keinoin. Huhtikuussa 2004 vartijat riisuivat Liun vaatteet, ja koska hän ei suostunut allekirjoittamaan ”kolmea lausuntoa” (1), hänet ripustettiin roikkumaan jaloista avoimen ikkunan eteen, josta puhalsi kylmä tuuli. Tämän jälkeen vainoajat kirjoittivat hänen kehoonsa Falun Gongia halventavia lauseita. Lisäksi Liuta pidetään lukittuna kahleissa ja käsiraudoissa.

Kidutuksen seurauksena Liun toinen käsi halvaantui. Pitkän aikaa hänelle annettiin syötäväksi vain kämmenen kokoinen pala leipää ja pala suolakurkkua. Tällä hetkellä Liu on erittäin heikossa kunnossa, mutta viranomaiset kiduttavat häntä huonosta terveydentilasta huolimatta.

Liu on vangittu Liaoningin naisvankilan 8. osastolle, jossa käytettään päivittäin sähköpamppuja vankien kurittamiseen. Falun Gongin harjoittajien kiduttaminen ko. ostastolla on aina jatkunut vakavana. Vartijat käyttävät hyväkseen varkauksista ja henkirikoksista tuomittuja vankeja ja määräävät heitä osallistumaan kidutukseen. Vankilan sellejä, pannuhuonetta, vessoja, harrastushuoneita, käytävätiloja sekä rakennuksen päässä sijaitsevaa huone nro 402:ta on käytetty kidutustiloina. Kidutusmenetelmiin lukeutuvat mm. alastomaksi riisuminen, paljain jaloin kävelyttäminen, neuloilla lävistäminen, kylmän veden kaataminen päälle pakkasella, olutpulloilla lyöminen, alastomaksi riisuminen ja kiinnittäminen haara-asennossa lämpöpatteriin, minkä jälkeen uhrin sukuelimiä potkitaan ja tökitään kovilla esineillä.


(1) "Kolme lausuntoa": Harjoittajia painostetaan aivopesun ja kidutuksen avulla allekirjoittamaan “katumuslausunto”, “takuulausunto” ja “erolausunto” vakuutena siitä, että he ovat luopuneet vakaumuksestaan. Lausunnoissa heidät pakotetaan ilmaisemaan katumusta Falun Gongin harjoittamisesta, lupaamaan, että he lopettavat harjoittamisen, ja suostumaan siihen, etteivät he koskaan lähde Pekingiin vetoamaan vainon lopettamisen puolesta.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a38148-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.