Wu Meiyan kuoli yhdeksän vuoden vainoamisen jälkeen (kuvia)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Elokuun 19. 2008, Wu Meiyan kuoli yhdeksän vuoden vainoamisen jälkeen. Hänen 76-vuotiasta äitiään pidetään yhä vangittuna Falun Gongin harjoittamisen vuoksi. Wu Meiyan puoliso, joka myös on harjoittaja, on ollut suljettuna Jiamusin vankilaan kohta seitsemän vuotta, eikä hän tiedä vaimonsa poismenosta.

Wu Meiyan ennen vainoa
Wu Meiyan kidutuksen jälkeen vankilassa

Wu Meiyan työskenteli 13. sotilastehtaan arkisto-osastolla Hegangin kapungissa. Vuonna 1994 hänellä todettiin suusyöpä. Wu alkoi opiskella Zhuan Falunia ja ennen kuin kirja oli luettu loppuun, syöpä oli poissa. Siitä alkaen hän jatkoi mielen ja kehon jalostamista harjoittamalla Falun Dafaa. Heinäkuun 20.1999, Kiinan kommunistipuolue (KKP) aloitti Falun Gongin vainon. Wu Meiyan pidätettiin ja suljettiin pidätyskeskukseen 5.2.-11.9.2000 väliseksi ajaksi.

Huhtikuun 21.2002, Wu Meiyan pidätettiin jälleen. Hänet sijoitettiin Hegangin toiseen pidätyskeskukseen. Toukokuussa 2002, vartijat (kaikki miehiä) laittoivat 50 naispuolista harjoittajaa jalkakahleisiin ja yhdistivät heidät metrin pituisilla rautatangoilla. Siitä seurasi, että he eivät voineen seisoa eivätkä mennä makuulle. He eivät voineet ummistaa silmiään, sillä jos he sen tekivät, vartijat hakkasivat heitä kengillä, mailoilla tai kaatoivat kylmää vettä heidän päälleen. Nämä 50 harjoittajaa, mukaan lukien Wu, pakotettiin tähän kidutukseen myös heidän syödessään. Heidän oli syötävä lattialla jalat haarassa. Kun heidän piti päästä vessaan, kolme vankia nosti heidät ylös ja he joutuivat tekemään tarpeensa lattialle, jonka jälkeen vangit poistivat ulosteet ilman kunnollista siivousta. Monen naisen pakaroihin tuli märkiviä haavoja. Kun Wu vapautettiin, hän ei enää ollut selväjärkinen ja haavojen arvet pakaroissa olivat näkyvissä aina hänen kuolemaansa saakka.

Vuonna 2002 Wu’n puoliso tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi Jiamusin vankilaan, koska hän oli lähettänyt vainosta kertovan ohjelman TV-verkon kautta. Myös Wu tuomittiin vankeuteen ja hänet siirrettiin Heilongjiangin maakunnan naistenvankilaan Harbinissa. Hän joutui kokemaan sanoinkuvaamattoman julmia kidutusmenetelmiä näiden kolmen vuoden aikana.

Syyskuussa 2003, Wun ollessa vangittuna osastolla nro 8, harjoittajat tekivät Falun Gongin harjoituksia ryhmässä protestina vainoa vastaan. Siitä seurasi, että harjoittajat sidottiin sänkyjen päätyihin ja heidät pakotettiin istumaan lattialla. Vartija Zhang Chunhua potki heitä kasvoihin ja muualle kehoon sekä polki heidän jalkojaan kengänkoroillaan. Muita vankeja määrättiin hakkaamaan ja potkimaan harjoittajia. Kahden päivän kidutukseen oli osallistuttava yli 40 virkamiestä. He houkuttelivat harjoittajat tyhjälle alueelle miespuolisten vankisellien eteen ja heidät pakotettiin juoksemaan ympyrää. Yli 40 virkamiestä ja vartijaa seisoi ympyrän ulkopuolella ja heillä oli pamppuja, sähköpamppuja, käsirautoja, puikkoja, muovitankoja ja vesipulloja.

Maaliskuun 10. vuonna 2004, yli 20 harjoittajaa protestoi pieneen selliin (2) lukitsemistaan vastaan kieltäytymällä pitämästä vankilan asua. Vartija Zhang Chunhua riisutti kaikki vaatteet yli 20 harjoittajalta ja häpäisi Wu Meiyania muiden mukana.

Wu Meiyanille kehittyi vuotava vatsahaava seurauksena brutaalista pakkosyöttämisestä. Hän yski verta ja laihtui nopeasti. Hän painoi vankilaan tullessa 70 kg ja vankilasta vapauduttua alle 50 kg. Hänellä oli hengitysvaikeuksia. Lääkärit totesivat, että vain toinen keuhko toimi. Vankila ei suostunut antamaan mitään hoitoja kolmen vuoden vankilassaolon aikana. Monet sairaalat kieltäytyivät ottamasta häntä vastaan, koska hänen tilaansa ei voitu parantaa.

Vankila-ajan jälkeen Wu’lla ei ollut enää kotia. Puoliso oli edelleen vangittuna ja hänen 16-vuotias lapsensa asui omaisten luona. Koko omaisuus oli varastettu ja talo oli myyty. Wun pikkusisko huolehti hänestä kahdeksan kuukautta. Wu tervehtyi ja sai energiansa takaisin ja muutti Hegangin kaupunkiin. Mutta hän luhistui henkisesti vainon ja uhkailujen seurauksena.

Wu pyysi tavata puolisonsa, mutta vankila ei suostunut siihen vetoamalla ”Turvallisuus ennen Olympialaisia”. Wu’lla ei ollut enää millä elää. Hänen miehensä oli ollut vangittuna pitkän aikaa, äiti oli pidätetty ja poliisi oli ottanut heidän omaisuutensa. Häntä painosti taloudellinen ja henkinen vaino ja hänen terveydentilansa oli erittäin huono. Hän kuoli 19. elokuuta 2008.

Ottakaa yhteys vastuullisiin:

Hegang City Police Department operator: 86-468-3345377, or 86-468-3340600
Xingshan District Police Department: 86-468-3524110
Lingnan Police Station director Yang Feng (male): 86-13394685000 (cell), 86-468-6691668
Hedong Police Station officer Yuan Jun (male)
Xingan District Chief Liu Chunbo (male)
Xinjian Street Police Station director Li Daoxiang (male): 86-13304686667 (cell)
Xingan Street Police Station director Duan Jingyi (male): 86-13359979177 (cell)

Kommentit.

(1) Lentokoneen lennättäminen – Tässä kidutusmenetelmässä seistään kumartuneena eteenpäin niin paljon kuin voi, samaan aikaan kun kädet vedetään ylös korkeimpaan kohtaansa. Tässä asennossa pakotetaan seisomaan pitkiä aikoja. Keho näyttää lentokoneelta, siitä nimitys. Katso kuvaa: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2004/9/29/52921.html

(2) Pieni selli – Vanki lukitaan omaan ja hyvin pieneen häkkiin. Vartijat laittavat harjoittajan kädet käsiraudoilla tiukkaan asentoon selän taakse. Tämä aiheuttaa sen, että harjoittaja ei pysty liikkumaan eikä makaamaan. Pieni häkki on hyvin kostea ja ilman auringonvaloa. Vangin on tehtävä tarpeensa häkkiin. Hänelle annetaan vain puolet normaalista ruoka-annoksesta. Yöllä rottia juoksee ympäriinsä. Löyhkä häkissä on niin hirveä, että on vaikea hengittää.


Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2008/8/28/100197.html
Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2008/8/24/184650.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200809/20928.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.