Liaoning: Zheng Shoujun kidutettiin kuoliaaksi Liaoningin maakunnassa (kuvia)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Zheng Shoujun oli 45-vuotias ja hän asui Niuxintuossa Liaozhongissa. Hän alkoi kultivoida Falun Dafaa vuonna 1998 ja piti kiinni vakaumuksestaan kun vaino alkoi 1999.Vuoden 2000 lopussa hän lähti Pekingiin selventääkseen totuutta vainosta, mutta hänet pidätettiin ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöleirille. Shenyangissa sijaitsevan Zhangshin työleirin vartijat kiduttivat häntä pitkään tarkoituksella pakottaa hänet luopumaan vakaumuksestaan. Kuvat alla esittävät yhtä julmaa kidutusmenetelmää, jota kutsutaan nimellä ”taitetaan kanalta niskat”.

Zheng Shoujun näyttää kuinka häntä kidutettiin vuonna 2004

Syyskuun 27. noin klo 7.30, kahdeksan aivopesuohjaajaa yrittivät pakottaa Zhengin luovuttamaan aivopesun avulla, mutta heidän ponnistelunsa olivat turhia. Zheng pahoinpideltiin häikäilemättömästi. Hän selitti rauhallisesti pahoinpitelijöilleen, että heidän toimintansa oli rikollista. He kaatoivat Zhengin lattialle ja vahingoittivat hänen jalkaansa metallipalalla aiheuttaen runsaan verenvuodon. Sen jälkeen he työnsivät hänet metallisen pöydän alle. Zhengin jalat sidottiin erilleen kiinni lattiaan ja köysi hänen kaulastaan sidottiin kiinni pohkeisiin, jotta yläruumis painautuisi alas. Zheng oli suurikokoinen mies ja painoi noin 100 kg. Hänen vatsansa painui kasaan ja kaula vääntyi kohti pohkeita. Kaula ja jalat oli sidottu lakanalla. Sen jälkeen kädet sidottiin selän taakse.

Zheng joutui makaamaan tässä asennossa ja häntä potkittiin jalkoihin. He kysyivät: ”Haluatko edelleen harjoittaa? Siinä tapauksessa jätämme sinut sidottuna vaikka kuinka pitkäksi aikaa! Zheng vastasi: ”Jatkan harjoittamista vaikka murskaisitte jalkani!” Zhengillä oli valtavia kipuja, kuin kaikki luut olisivat murtuneet, kaikki jänteet katkenneet ja tuhannet veitset viiltäisivät hänen kehossaan. Hänen vaatteensa olivat hiestä läpimärät ja lattialla oli lammikko. Zheng huusi kovaa kivusta, mutta kukaan vartijoista ei välittänyt siitä, koska heidät oli määrätty kiduttamaan tällä tavalla. Neljän tunnin kidutuksen jälkeen he päästivät hänet köysistä, koska vartijat tarvitsivat huoneen lounastaan varten. Zheng ei pystynyt liikkumaan vaikka köydet oli irrotettu. Keho oli liikkumatta samassa asennossa ja hän tunsi suunnatonta tuskaa jonkun liikuttaessa häntä. Nämä pahat miehet potkivat, nipistelivät ja hakkasivat häntä ylävartaloon. Kipu oli niin kova, että hän oli menettää tajuntansa. Kesti kolme kuukautta ennen kuin hän pystyi kävelemään jälleen, koska hänen jalkansa olivat vahingoittuneet. Kun hän yritti kävellä, nilkat vääntyivät kohti lattiaa.

Lokakuussa 2001, konttorin varajohtaja Shi Fengyou ohjeisti vankeja, että nämä eivät antaisi Zhengin nukkua. Hänet pakotettiin istumaan kyykyssä lattialankulla. Hänen päänsä sidottiin jalkojen väliin ja hänet pakotettiin istumaan tässä asennossa viisi tuntia. Zheng meni tajuttomaksi, jalat turposivat ja hän ei voinut kävellä. Helmikuussa 2002, vartijat hakivat kidutettaviksi Falun Gongin harjoittaja Song Baishunin ja muutaman muun vangin osastolta nro 2. Harjoittajat, muun muassa Zheng Shoujun, pahoinpideltiin ja heiltä riistettiin uni ja heidät pakotettiin istumaan kivuliaassa asennossa pitkiä aikoja. Zhengiin käytettiin useita kidutusmenetelmiä, mutta hän ei koskaan luopunut vakaumuksestaan. Hänet vapautettiin keväällä 2004, kun pakkotyörangaistusta oli jatkettu kolmella kuukaudella.

Maaliskuun 1. 2005, Hebein poliisit Hepingin alueella Shenyangissa pidättivät Zhengin hänen ollessa jakamassa informaatiomateriaalia. Maaliskuun 3. 2005, hänet siirrettiin Hepingin alueen pidätyskeskukseen, jossa hän aloitti syömälakon protestina vainolle. Viikko myöhemmin hänet vapautettiin, mutta pidätyksen aikana häneen oli ruiskutettu tuntemattomia lääkeaineita, jotka tekivät hänet sairaaksi.

Helmikuun 16. 2006 noin klo 9, Zheng jakoi informaatiomateriaalia Panjiapussa kun poliisi pidätti hänet. Häntä kuulustelivat yöllä 610-viraston puheenjohtaja Feng Dongchang, kansallisen turvallisuusosaston päällikkö Li Wei ja Panjiapunin poliisiaseman päällikkö Zhu Dezhen. Helmikuun 17. 2006 hänet lukittiin Liaozhongin pidätyskeskukseen, jossa hän sai useita kovia iskuja pään alueelle. Poliisit ja vartijat estivät kaiken tiedon antamisen hänen tilastaan. Siitä johtuen hän ei saanut mitään hoitoa ja hänen omaisiaan ei päästetty vierailulle. Zheng aloitti syömälakon protestiksi brutaalia käsittelyä vastaan.

Kahden vuoden aikana omaiset eivät saaneet mitään tietoa hänen tilastaan. Elokuun 18. 2008 Shenyangin poliisi yllättäen otti yhteyttä hänen omaisiinsa ja pyysi heitä menemään vankilan sairaalaan, jos he halusivat tavata Zhengin. Omaiset kiiruhtivat sairaalaan ja löysivät Zhengin kuolleen ruumiin. Poliisit krematoivat ruumiin Wenguantunin krematoriossa pelossa, että joutuisivat vastaamaan rikoksistaan.

Zhengin kuoleman ja krematoinnin välisenä aikana hänen vaimoaan ja tytärtään ahdistelivat siviilipukuiset poliisit, jotka kävivät heidän väliaikaisessa asunnossaan. Kenenkään muun ei sallittu lähestyä perhettä tuona aikana. Tällä hetkellä selvitetään lisää yksityiskohtia.

Dou Hongliang, direktör för Liaozhongs polisenhet: 86-24-87899199 (kontor), 86-24-87800005 (bostad), 86-13840502006 (mobil)
Lin Yongxian, ställföreträdande direktör vid Liaozhongs polisenhet: 86-24-87897855 (kontor), 86-24-87800009 (bostad), 86-13604015000 (mobil)
Wang Tie, ställföreträdande direktör vid Liaozhongs polisenhet: 86-24-87885023, 86-13504988801 (mobil)

Feng Dongchang, kontorschef vid 610-byrån: 86-24-87883425, 86-24-87822610, 86-13504008811 (mobil)
Li Wei, ledare för divsionen för inrikes säkerhet, polisnummer: 115225, 86-13604909119 (mobil), 86-24-87820003 (bostad)
Zhu Zhengzhou, direktör för Panjiapus polisstation: 86-13898890033 (mobil), 86-24-87971419 eller 86-24-87893455 eller 86-24-87971410 (kontor)


Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2008/9/5/100386.html
Kiinaksi: http://minghui.org/mh/articles/2008/9/2/185170.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200809/20926.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.