Kirje ruotsalaiselta kansanedustajalta Lars Leijonborgille ja hänen vastauksensa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kirje Lars Leijonborgille ja kirje Lars Leijonborgilta

Hyvä Lars Leijonborg,

Kirjoitan Teille pyytääkseni Teitä tuomitsemaan Falun Gongin harjoittajien vainon Kiinassa. Falun Gong on eräs qigongin muoto, jolla on vanhoja perinteitä Kiinasta. Tärkeä osa on Totuus-Laupeus-Kärsivällisyys. Harjoittamista kutsutaan kultivoinniksi ja kultivoidaan kirjaimellisesti omia positiivisia ominaisuuksia kuin puutarhaa. Olen harjoittanut Falun Gongia kolme vuotta enkä ole koskaan aikaisemmin kohdannut niin ystävällisiä ja nöyriä ihmisiä kuin he, jotka harjoittavat. On niin surullista että Falun Gong on kielletty Kiinassa.

Harjoittajia vangitaan ja kidutetaan, useissa tapauksissa siihen asti kunnes he kuolevat. Eräs 8 kuukauden ikäinen lapsikin on kidutettu kuoliaaksi. Jiang Zemin on sanonut, että hän hävittää perin pohjin Falun Gongin ja hän on muuttanut lait, niin että se voidaan toteuttaa. Hallitus kontrolloi tiedotusvälineitä Kiinassa joten tietoja on vaikea saada julkisuuteen. Viranomaiset yrittävät myös levittää väärää ja kielteistä kuvaa Falun Gongista estääkseen ihmisiä harjoittamasta sekä antaakseen menetelmälle huonon maineen.

Falun Gong ei ole poliittinen, se on avoin kaikille ja maksuton. Emme ole mitään ryhmää vastaan yhteiskunnassa. Falun Gong on eräs qigongin muoto, eikä ole mikään uskonto tai lahko. Perustaja Li Hongzhi on saanut monia kansainvälisiä virallisia tunnustuksia sekä on ehdotettu Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi kahtena peräkkäisenä vuotena.

Toivon koko sydämestäni että Te kanssaihmisenä toimitte ja tuomitsette Falun Gongin harjoittajien vainon Kiinassa.

Ystävällisin terveisin [...]

Lähde: http://se.clearharmony.net/articles/200112/478.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.